Tilataksin tilaus viikonloppuna

Mukavasti on alkanut ilta jonkun kotosalla, hyviä kavereita paikalla ja kuohujuomaa on otettu jonkin verran. Kello lähestyy 23:a, nyt pitäisi päättää mihin mennään ja tilata taksi -Hei, tilataan iso auto niin mahutaan kaikki samaan kyytiin!!! Jee, loistoidea!

Ei vaan satu kenellekään tulemaan mieleen että saattaa samassa kaupungissa (ja naapurikaupungeissa) olla useita samanlaisia porukoita jotka haluavat siirtyä kotibileista raflaan melko lailla samoihin aikoihin (eli 22.30-24.00), eli kun autot seisoo tolpilla tyhjänpanttina yleensä sinne kymmeneen asti, niin yht'äkkiä onkin tilanne semmonen että ruutu on täynnä avoimia ison auton tilauksia (5-20 avointa tilausta riippuen illasta ja kellonajasta)...
Ja sitten ihmetellään kun ei autoa kuulu eikä näy!!! Ja kiroillaan taas sitä ettei takseja ole tarpeeksi ja että palvelu on todella huonoa.
Soitetaan keskukseen uudestaan ja kiroillaan sinne ja valitetaan ja keskus sanoo kylmästi vain että jos autoa ei näy 10 minuutissa niin soittakaa uudestaan...

Minä taas isoa autoa kuljettavana kuskina kuittasin viime lauantaina kello 23 aikoihin (Espoon Viherlaakson R-kioski) ison auton keikan. Ajoin paikalle ja olin siellä n. 12-14 minuuttia sen jälkeen kun tilaus oli tehty, mutta asiakkaita ei näkynyt! Eikä vastannut puhelimeen...
Olivat siis hypänneet ilmeisesti ohiajaneeseen toiseen autoon eivätkä olleet vaivautuneet perumaan tekemäänsä tilausta.
- Toivottavasti sinä joka teit tilauksen luet tämän, sillä toiste en sinua hae!
Vähän myöhemmin kuittasin Espoon Piispanpuisto 3 ja olin siinä osoitteessa alle 15 minuuttia tilauksen tekoajan jälkeen ja soitin asiakkaalle, tämä sentään vastasi ja ilmoitti ettei tarvitse autoa... Ei vaan ollut muistanut perua tekemäänsä tilausta!
Sinullekin tiedoksi: En hae sinua enää toiste!

Ja kaikille niille jotka jäivät viime lauantaina ilman isoa autoa, pahoitteluni etten päässyt teitä hakemaan kun hain niitä jotka autoa ei oikeasti tarvinneetkaan!

Voisiko tästä oppia jotain??!!! Ei varmaankaan, taksinhan voi tilata, eikä sitä autoa ole pakko käyttää, eikä tilausta ole pakko perua... Ei se ole rikos että tilaa ja jättää käyttämättä, ei tarvitse maksaa tilaamaansa taksia -tämähän on juuri se oikea ajattelutapa, eikö niin?!!?

Me taksinkuljettajat teemme työtämme juuri sinulle tilaaja heti sen jälkeen kun olemme kuitanneet tekemäsi tilauksen. On totta että maksuvelvollisuutesi alkaa vasta silloin kun tulet auton kyytiin, mutta olemme joka tapauksessa tehneet jo sinulle ja vain sinulle töitä jo ennen sitä. Ehkä vain minuutin tai jopa 10 minuuttia, ajaneet autollamme osoitteeseen johon taksin tilasit kilometrin tai muutaman, aikaa on kulunut ja diesiliä sekä ilmaa on taas pilattu muutamalla grammalla hiilidioksidia.
Ensi kerralla se voit olla sinä joka jäät ilman taksia!!!

8

1333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuin lähitaksi

      Voi oppia, käskekää asiakkaan tilata kovaselta tai tjp-lineltä jne.....

      • vastaus....

        liittyy aloittajan kirjoitukseen? Kirjoitushan oli aivan asiallinen. Vai suositteletko jullikan tilaajia soittamaan jullikkansa Kovaselta tai TJP:tä? vai mikä sulla on pointtina?

        Isoja-autoja on aina vaan vähemmän ja vaikeampi saada, joten aloittaja on todellakin oikeassa kirjoituksessaan.


      • tx44
        vastaus.... kirjoitti:

        liittyy aloittajan kirjoitukseen? Kirjoitushan oli aivan asiallinen. Vai suositteletko jullikan tilaajia soittamaan jullikkansa Kovaselta tai TJP:tä? vai mikä sulla on pointtina?

        Isoja-autoja on aina vaan vähemmän ja vaikeampi saada, joten aloittaja on todellakin oikeassa kirjoituksessaan.

        kun auto lähtee liikkeelle. itse ainakin perin lähtömaksun jos asiakas ei tarvitsekkaan autoa koska joka tapauksessa menetin jonopaikkani


      • vastaus....?
        vastaus.... kirjoitti:

        liittyy aloittajan kirjoitukseen? Kirjoitushan oli aivan asiallinen. Vai suositteletko jullikan tilaajia soittamaan jullikkansa Kovaselta tai TJP:tä? vai mikä sulla on pointtina?

        Isoja-autoja on aina vaan vähemmän ja vaikeampi saada, joten aloittaja on todellakin oikeassa kirjoituksessaan.

        Koita ihan huviksesi tilata tila -auto aloittajan ilmoittamalla ajalla lähitaksista.Siellä ensinmäiseksi sanotaan ettei alueella ole isoja autoja voitaisiinko lähettää kaksi tavallista?Jos sanot siihen että ei käy,siihen keskus ärähtää sinulle, jos ei näy kymmeneen minuuttiin niin tuskin se tulee,hyvää illan jatkoa.

        Mutta kovasella tjp-linesiltä tilattaessa otetaan puhelin numerot ylös ja kuljettaja soittaa asiakkaalle milloin on paikalla ja kiittää vielä tilauksesta,tulee silloin kuin lupaa.

        Miksiköhän aloittaja ei saa asiakkaita?Kannattaisiko liittyä k.o.yritysten ulakeskuseen?


      • vastaus....? kirjoitti:

        Koita ihan huviksesi tilata tila -auto aloittajan ilmoittamalla ajalla lähitaksista.Siellä ensinmäiseksi sanotaan ettei alueella ole isoja autoja voitaisiinko lähettää kaksi tavallista?Jos sanot siihen että ei käy,siihen keskus ärähtää sinulle, jos ei näy kymmeneen minuuttiin niin tuskin se tulee,hyvää illan jatkoa.

        Mutta kovasella tjp-linesiltä tilattaessa otetaan puhelin numerot ylös ja kuljettaja soittaa asiakkaalle milloin on paikalla ja kiittää vielä tilauksesta,tulee silloin kuin lupaa.

        Miksiköhän aloittaja ei saa asiakkaita?Kannattaisiko liittyä k.o.yritysten ulakeskuseen?

        ...että kaikki muuta taksit tekevät "väärää" duunia kun Kovanen ja TJP-Lines tekee oikeaa tai oikeanlaista duunia???
        Ehkä joku noista minunkin asiakkaista on ensin yrittänyt tilata K:lta tai TJP:ltä, mutta ei ole ollut tyytyväinen saamaansa palveluun.
        Ja sitten soittanut lähitaksiin...
        Kyllä niissä lähitaksin ja HTD:n ison auton tilauksissa otetaan myös asiakkaan puh-numero talteen jotta kuljettaja voi soittaa ja kertoa esim. arvioidun saapumisajan.
        Ei poikkea paljoakaan K:n tai T:n tavasta toimia.


      • tx44 kirjoitti:

        kun auto lähtee liikkeelle. itse ainakin perin lähtömaksun jos asiakas ei tarvitsekkaan autoa koska joka tapauksessa menetin jonopaikkani

        Miten sinä perit sen lähtömaksun?? Jos et tavoita asiakasta, ei vastaa puhelimeen?
        Ja jos puhelinnumero on salainen eli et saa asiakkaan osoitetta mihin lähettää laskun?
        Tai vaikka saisitkin lähetettyä laskun niin mitään maksuvelvoitetta ei ole... EIkä rikosilmoitusta kannata tehdä koska taksin tilaaminen ja käyttämättä jättäminen ei ole rikos!


    • Per Saukko

      Corollat ja Mersut ovat sopimattomia takseja. Katto liian matala ja kynnys liian korkea. Odotan eurodirektiivejä pelastamaan tilanteen.

      • yöpaska

        Mielestni kaikki taksit pitäisi olla vähintään yli 50 paikkaisia busseja jotka vetää snäkärivaunua perässä ja hinta alle 10 egee per keikka ja kuski nuolee aina asiakkaan kengät kun ollaan perillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe