6aitaa

heippa.kasvatan (no se kasvaa itestään) kuudetta vuotta.osa aidasta (ilmeisesti valon saannista riippuen) on todella hyvä kuntoista kun taas pätkä jota varjostaa kaupungin puut varjoineen ovat n. puolen mittaisia toisiin nähden.onkohan kaupunki velvollinen katkomaan puitaan jotka varjostavat kuusiaitani kasvua , sen vuoksi jotta saisin raja-aidaksi tulevaisuudessa tuuhean kauniin kuusiaidan.
2407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole kaupungin ongelma. Tokihan siinä varjostuskin vaikuttaa, mutta isojen puiden juuristoalueella on myös ravinteita vähemmän ja kuivempaa. Ulkona liikkuessaa voi katsella kuinka hyvin aidat kasvavat puiden kohdalla. Hankalalta vaikuttaa saada rehevää aitaa puiden alle. Anna vähän lannotteita ja kastele muutama kerta kesässä.

Äänestä
  • Jotenkin ajattelin automaattisesti kun kaupungin puista puhuttiin, että kyseessä olisi kaupungin istutukset esim katupuut. Jos siinä vain kasvaa epämääräinen pöheikkö kaupungin tontilla niin voihan sitä virastosta kysyä josko tulisivat karsimaan. Ainakin huonokuntoiset puut pitäisi poistaa. Se on kaupungista kiinni miten toimitaan, mutta kyllä jokin painavampi syy kuin varjostus kannattaisi keksiä ennen soittoa. Ainakin täälläpäin tuollaisia kyllä hoidetaan jos yhteyttä ottaa ja syytä siihen(metsän-/maisemanhoitoon) löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvattamassa kirjoitti:

heippa.kasvatan (no se kasvaa itestään) kuudetta vuotta.osa aidasta (ilmeisesti valon saannista riippuen) on todella hyvä kuntoista kun taas pätkä jota varjostaa kaupungin puut varjoineen ovat n. puolen mittaisia toisiin nähden.onkohan kaupunki velvollinen katkomaan puitaan jotka varjostavat kuusiaitani kasvua , sen vuoksi jotta saisin raja-aidaksi tulevaisuudessa tuuhean kauniin kuusiaidan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu