Jos masentuneelta vaaditaan "parantuneisuutta" ja iloisuutta se taitaa tarkoittaa että vaaditaan sadomasokismia. Miten sitä voisi olla iloinen ja masennuksesta "parantunut" kun asiat on näin kun on? Tämä maailma on paha, julma ja epäoikeudenmukainen paikka, silti vaaditaan iloisuutta? Pitääkö siis olla sadomasokisti? On mahdotonta olla iloinen maanpäällisessä helvetissä, enkä nauti pahuudesta ja kärsimyksistä.
Masennukseen on syyt
masentunut ei oo sairas
7547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olet masentunut, et ole ihmisarvoinen. Sinä et ansaitse rakkautta jos olet sairastunut. Näin tunnutaan ajattelevan. Ihmisen täytyy ensin muka hoitaa itsensä kuntoon ja sitten vasta on oikeus rakkauteen.
Varsinkin on ironista jos masennuksen syy on yksinäisyys; tällöinhän syntyy itseään vahvistava kierre jossa sua torjutaan, masennut entisestä enemmän, sua torjutaan sitä vahvemmin, jne.
Mä olen käsittänyt, että monet masennusdiagnoosin saaneet, enkä suinkaan tarkoita jokaista urpoa, jota on jossain vaiheessa kokenut olevansa epäonnen lemmikki/koulukiusattu/yksinäinen/työtön/eronnut jne. Olisi siis automaattisesti muka ihmisarvoton elikkä masentunut! Suurin osa masentuneista on työtä tekeviä, perheellisiäkin, siis tavallisia tallaajia. Surullisuutta ja masennusta ei pidä mennä sotkemaan keskenään. Ihmisellä voi mennä siis ihmissuhteissa hienosti, rahaa ja asemaa riittää, vaikka muille jakaa, mutta silti voi olla paha masennus päällä.
Ne ihmiset,jotka ovat totaalisesti syrjäytyneet yhteiskunnasta ja elämästä, se on sitten ihan eri juttu. He ovat masentuneita/surullisia/epätoivoisia siitä, että ovat epäonnistuneet liian monta kertaa. Ehkä jo lapsena/nuorena huonot lähtökohdat, koulut jääneet kesken, työpaikasta ei tietoa, päihteet vahvasti mukana, perhesuhteet ehkäpä katkenneet, yhteiskunnan elättejä hamaan kuolemaan. Siinä ei paljon tabut auta tai terapia. Jos isäs oli spurku, äitees oli spurku, siskos oli spurku... tyylillä ja mummo kans´.
Eikös masennuksessa kyseessä ole ihan sairaus? Siinä missä diabetes, keuhkokuume, maitorupi jne. Se voi kokonaan parantua, uusia tai olla loppuelämän vitsaus. Ihanko muutkin sairaudet. Nykyään minusta on melkeinpä hienoa ihmiselle sanoa, että mulla on nyt depis!! Ei siitä ennen saanut lukea lehdistä jne. Pidettiin visusti omana tietona. Se on minusta liiankin höllästi nyt vaivan nimi.
olen sairas masennuksen takia, mutta sitten oivalsin että masennus ei oo sairaus. Mulla on syitä olla masentunut, sukulaisten fyysiset sairaudet, koulu- ja laitoskiusaaminen, syrjintä, halveksunta, ero, tekemäni mokat, esim varastamiset, ja pahat sanomiset joista kannan koko ajan syyllisyyden taakkaa. En ole silti sairas. Masennus on elämän asenne ja terve reaktio tähän pahaan maailmaan. Jos nauttisin ja olisin iloinen tuosta edm huolimatta olisin sadomasokisti, ja semmosta musta ei onnistuta tekemään, vaikka multa vaaditaan iloa.
"Varsinkin on ironista jos masennuksen syy on yksinäisyys; tällöinhän syntyy itseään vahvistava kierre jossa sua torjutaan, masennut entisestä enemmän, sua torjutaan sitä vahvemmin, jne."
Olet ilmeisesti mies. Ikävä kyllä miehen kohdalla asia toimii juuri noin.
Jos kuitenkin olet nainen, niin siinä tapauksessa en voi kuin ihmetellä kommenttiasi!
Nimittäin jos minä tapaisin masentuneen naisen, varsinkin yksinäisyyden ja rakkaudettomuuden takia masentuneen, niin ottaisin syliini ja antaisin paljon helliä halauksia sekä tietenkin tilaisuuden tutustua ja ottaa mut omakseen jos vaan osaa mua arvostaa.
Enkä piiloudu yhtään mihinkään vaan joku yksinäisyyden takia masentunut tyttö saa mut treffeille niin yksinkertaisesti, että soittaa 044 567 0800 ja tutustuu.
Miehellä ei ikävä kyllä ole samaa mahdollisuutta ja se johtuu nimenomaan suomalaisten naisten keskimääräisestä rakkauudettomuudesta, tunnekylmyydestä, "lyö lyötyä" -asenteesta ja ns. pahojen poikien eli kusipäiden ihannoinnista. Alunperin tuo oli erityisen kauniiden naisten vitsaus, mutta Suomessa tuo ikävä kyllä pätee moneen muuhunkin naiseen kuin vain erityisen kauniisiin.
Iloisia ja hyväntuulisia ihmisiä kohtaan ?
vai "eipä liikauta ". Minulle nimittäin eräs ystäväni, usein masentuneena, sanoi kokevansa pahaa mieltä ja kateutta muitten hyväntuulisuudesta jne..
miten jotkut voivat olla iloisia maanpäällisessä helvetissä? Ovatkohan semmoset sadisteja tai masokisteja? Taitaa olla. Iloisuus toisen pahan olon tai ongelman takia=sadismi. Iloisuus oman kärsimyksen takia=masokismi.
Jokainen tuntee joskus maailmantuskaa, se on ihan normaalia. Lisäksi masennuksellekin löytyy monesti ihan konkreettinen syy, itellä väkivaltanen lapsuus.
Mutta kuitenkin, olen huomannut joidenkin ihmisten pitävän hyviä puolia niin itsestäänselvinä, etteivät he osaa arvostaa niitä, vaan keskittyvät pelkästään ulisemaan huonoista puolista. Pelkkien negatiivisten puolten näkeminen ei ole realistista! Toki voi ja pitääkin kritisoida puutteita, mutta välillä voisi myös olla kiitollinen niistä hyvistäkin puolista.
Koettelemuksiinkin voi suhtautua niin monella eri tavalla. Kun negatiivinen ihminen häviää juoksukilpailun, hän ajattelee maailmanlopun tulleen. Kun positiivinen ihminen häviää juoksukilapilun, hän ajattelee olevansa voittaja toisesta päästä:) Iteläni hankalan lapsuuden jälkeen nykyään ei viitsi valittaa joka ikisestä asiasta.
Esimerkiksi suomalainen köyhyys on aivan eri kaliiberia, kuin vaikkapa nigerialainen köyhyys. Siksi asioita pitäisi osata suhteuttaa. Toivottavasti sinäkin löydät elämääsi vielä elämisen arvoisia asioita:)
Ja eihän kukaan parannu vaan ajatuksen voimalla. Mielestäni sun nyt vaan pitäisi antaa itsellesi lupa olla mikä olet ja tuntea mitä tunnet. Ja lakata tuntemasta syyllisyyttä! Ite paranin silloin, kuin annoin itselleni luvan olla oma itseni. Annat itsellesi aikaa toipua mieltäsi painavista asioista etkä ainakaan ala teeskennellä iloista!
Sitäpaitsi, musta taas tuntuu, että suomessa se iloisuus ehkä koetaan hieman kummallisena, ihan totta, kumpi herättää enemmän huomiota, kovaan ääneen naurava ihminen, vai mutruhuuli? :)