Pensapumppujen

Kajaanin palstalla oli kirjoitus ylläolevasta aiheesta.
Ajattelin, että jatko sopii paremmin tänne, koska asia lienee varsin yleinen.

Minulla oli 4 litran kanisteri jonka täytin, niin pumppu näytti 5,5 litraa. Tosin täytin kanisterin piripintaan, jota arvelen ylimääräiseksi puoleksi litraksi. Mutta ainakin yksi litra oli liikaa. Mainitsinkin siitä kassalla ja myyjä sanoi, että kanisterit eivät ole tarkkoja!.
Autossani on 60 litran pensatankki ja joskus kun se oli melkein tyhjillään, sain sinne sopimaan 67 litraa.

Tulee ihmetelleeksi montako turhaa litraa ihmiset maksavat vuoden aikana.

En aikaisemmin ole älynnyt pyytää nähtävälle mitään kalibrointitodistuksia. Tästä lähtien tulen sen tekemään aina silloin tällöin ja aina silloin, kun huomaan ilmiselvästi tuontapaista omituisuutta.
11902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

5 litraa pienempiä määriä.

Äänestä

Bensiinimittarit vaatan kahden vuoden välein, olin joskus mittajan apuna kun hän vakasi mittareita. Lisäksi bensiinimittareista löytyy asiasta kertova tarra, josta vakaus päivämäärä käy ilmi.

www.inspecta.fi/palvelut/docs/vakaus.pdf

Äänestä
  • olen ollut kymmenisen vuotta sitten vakaajan apurina. Mittaaminen on tarkkaa hommaa, ja jos mittarin kyljessä vakaajan laittama sinetti/tarra on ehjä, ei ole mitään mahdollisuutta, että huoltamoyrittäjä pystyisi kusettamaan asiakasta. Yrittäjät (muutkin kuin huoltamo) ovat mielissään, kun laitteet kalibroidaan säännöllisesti. Väärin näyttävistä mittareista ja vaaoista kun voi tulla pahasti takkiinkkin pitkässä juoksussa.

    Äänestä

tiedät että autosi tankin koko on 60 litraa? ohjekirjassa lukee niin,vai? jos et ole mitannut tankin tilavuutta niin en paljoa luottaisi ainakaan ohjekirjaan/valmistajan ilmoitukseen.

Äänestä
  • Jos varoitusvalo syttyy, niin omassa tankissani on silloin vielä 10 - 15 litraa ainetta, jolla ajelen kokemuksen mukaa vielä 100 - 150 km. Jos heti valon syttymisen jälkeen täytän tankin ja sinne menee letkusta pensaa mittarin mukaan vielä 7 litraa yli tankin kapasiteetin, niin sinullako ei ala kellot soimaan?.
    Ei kai se ohjekirjan mukainen tilavuuskaan nyt sentään normaaliautossa ylitä 15 - 25 litraa??

    Haluaisinpa todella tietää mikä automerkki on sellainen.

    Äänestä

Kun bensavalo syttyy ja painelen tankille noin 5-20 kilsan ajon jälkeen tuohon viereen (=halpaan), menee tankkiin noin 53-55 litraa.

Viimeksi sitten olin reissussa ja valon sytyttyä ajelin tuollaiset 80 kilometriä. Tankkiin mahtui tältä toiselta asemalta (suhteellisen edukas sekin) tasan 50 litraa.

Kävi mietityttämään. Ero on aika kova ja vielä väärään suuntaan... Pitäisi oikeastaan tarkistaa tuo, vaikka jollain 50 litran tynnyrillä (jossa mitta-asteikko, tms)... Voisi sitten kaataa löpöt tankkiin lopuksi. :)

Äänestä
  • Eli olit matkalla ja tankkiin män vähemp. Ihmekkös tuo, bensa tankissas on ollu lämmintä ja näin ollen vaatii isomman tilavuuden.
    Lisäks, auton tarkka asento vaikuttaa jossa se tankattaan. Lisäks, se tankki pitäsi laittoo ihan täyteen, pistoolin naksaukset ei kerro mitään, useisiin autoihin menee naksausten jälkeen vielä viidestä litrasta jopa 15 litraan pensaa(paisuntasäiliö).
    Sen takiahan vähänki uutemissa autoloissa on bensiininhöyryjen kierrätys, se paisuntasäilijö.
    Minulla on kokemusta näistä täyteen tankkauksista kyllä ja konstiloista jolla saapi enemmän mahtumaan pensaa tankkiin.

    Äänestä

  • kaikkeen vs kirjoitti:

    Eli olit matkalla ja tankkiin män vähemp. Ihmekkös tuo, bensa tankissas on ollu lämmintä ja näin ollen vaatii isomman tilavuuden.

    Tuossa reissussa ollessani oli auto seissyt pihassa ensin seitsemisen tuntia, jonka jälkeen lähtiessä ajoin ehkä 5km ja tankkasin. En usko lämpötilan vaikuttavan niin paljoa.

    Tuo asento kyllä voi vaikuttaa. Aikamoista perunapeltoa tuo lähiaseman piha... :)

    Njoo, eiköhän ne ole aika tarkkaan katsottu.

    Ylimääräisen mahduttamiselle ei minulla ole niin väliä. Aika saman tekevää, tankkaako 900 vai 1000 kilometrin välein loppujen lopuksi. :)

    Äänestä

  • kaikkeen vs kirjoitti:

    Eli olit matkalla ja tankkiin män vähemp. Ihmekkös tuo, bensa tankissas on ollu lämmintä ja näin ollen vaatii isomman tilavuuden.
    Lisäks, auton tarkka asento vaikuttaa jossa se tankattaan. Lisäks, se tankki pitäsi laittoo ihan täyteen, pistoolin naksaukset ei kerro mitään, useisiin autoihin menee naksausten jälkeen vielä viidestä litrasta jopa 15 litraan pensaa(paisuntasäiliö).
    Sen takiahan vähänki uutemissa autoloissa on bensiininhöyryjen kierrätys, se paisuntasäilijö.
    Minulla on kokemusta näistä täyteen tankkauksista kyllä ja konstiloista jolla saapi enemmän mahtumaan pensaa tankkiin.

    Pensapumput ovat erittäin tarkkoja edes vanhoja mittareita ei tarvitse säätää kovin usein. Esim jos asema myy vuoteen 1,5 milj.litraa niin näin suuressa määrässä näkyy tosi pieni heitto pumpussa ja se ei ole mahdollista jo pelkästään kirjanpidossa tulisi eroa jota verottaja/kirjänpitäjä ei hyväksy. Ei pidä verrata johonkin pullahtaneeseen vanhaan öljykannuun paljon siihen mahtuu!!

    Äänestä

Mittaa sen kanisterin tilavuus vedellä.

Äänestä

Oman auton polttoainetankin tilavuudeksi on ilmoitettu 60litraa.
Jos ajan 80km vielä sen jälkeen kun mittari on alarajan merkin alittanut, niin tankkiin menee 54litraa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarkkuus kirjoitti:

Kajaanin palstalla oli kirjoitus ylläolevasta aiheesta.
Ajattelin, että jatko sopii paremmin tänne, koska asia lienee varsin yleinen.

Minulla oli 4 litran kanisteri jonka täytin, niin pumppu näytti 5,5 litraa. Tosin täytin kanisterin piripintaan, jota arvelen ylimääräiseksi puoleksi litraksi. Mutta ainakin yksi litra oli liikaa. Mainitsinkin siitä kassalla ja myyjä sanoi, että kanisterit eivät ole tarkkoja!.
Autossani on 60 litran pensatankki ja joskus kun se oli melkein tyhjillään, sain sinne sopimaan 67 litraa.

Tulee ihmetelleeksi montako turhaa litraa ihmiset maksavat vuoden aikana.

En aikaisemmin ole älynnyt pyytää nähtävälle mitään kalibrointitodistuksia. Tästä lähtien tulen sen tekemään aina silloin tällöin ja aina silloin, kun huomaan ilmiselvästi tuontapaista omituisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu