Hoh

Voiko näin tapahtua myös jatkossa?

- Asiantila tuli esille syksyllä 2007, jolloin Fortum ilmoitti, että he korjaavat sen. Mutta se korjaus ei tietenkään koske sitä ennen tehtyjä päätöksiä, Timonen sanoo.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarista pidetään nykyisen järjestelmän isänä. Ilta-Sanomat ei tavoittanut Pekkarista eilen kommenttia varten.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mite tollasen isä ilikee olla,ei ainakaa kannattas tunnustaa

t, Tero 5 vee

Äänestä
  • Mitä siellä Suomessa puuhaillaan,
    tänne uutisia kun kuulu ei?
    Kauan sitten jo lähdimme seilaamaan.
    Ajomiina mun paattini vei.
    Palmurannalle lankulla kulkeuduin.
    Naisen ruskean suosioon sulkeuduin.
    Suomi maa on kaukainen.
    Usein sitä muistelen.
    Miten asiat on oikein sen?

    Kaikki onko Suomessa kohdallaan.
    Mitä maksanee nyt kaupassa voi?
    Täällä tunneta ei edes rahaakaan,
    lanteet keinuu ja banjot vain soi.
    Tällä pienellä atollin pätkällä
    maja velaton on joka jätkällä
    Suomi maa on kaukainen.
    Usein sitä muistelen.
    Kuinka asiat on oikein sen?

    Ja miten siellä Suomessa hankkeet on?
    Monet seikat mua askarruttaa.
    Onko verolle jo pantu valo auringon?
    Kenen hallussa on kotomaa?
    Täällä ainut oon vaaleempinahkainen.
    Mulla päällikön sauva on pahkainen.
    Suomi maa on kaukainen.
    Usein sitä muistelen.
    Miten asiat on oikein sen?

    - J Vainio -

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoijakkaa.. kirjoitti:

Voiko näin tapahtua myös jatkossa?

- Asiantila tuli esille syksyllä 2007, jolloin Fortum ilmoitti, että he korjaavat sen. Mutta se korjaus ei tietenkään koske sitä ennen tehtyjä päätöksiä, Timonen sanoo.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarista pidetään nykyisen järjestelmän isänä. Ilta-Sanomat ei tavoittanut Pekkarista eilen kommenttia varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu