Ei tullut uutta rakkautta ennen huhtikuutta !

Joskus aiemmin kyselin että tulisiko minulle uutta kumppania.

Mulle vastattiin, että ennen huhtikuuta mulle tulisi uusi rakkaus, mutta eipä ole tullutkaan.

Tosin ennustaja kertoi vielä, että hän voi nähdä väärinkin näin netin kautta.

Näen joka arkipäivä paljon miehiä, mutta kukaan ei kai ole se ketä etsin.
3256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei
Muistutan, että lähes kaikilla näkijöillä ajat heittävät ja itse olen kyllä saanut kokea sen.
Sama mistä asiasta puhutaan, vaikka sinulle sanotaan, että maaliskuussa, kesällä, tulevana syksynä, sanon sinulle; unohda ne. Asioita tapahtuu niin kuin on sanottu mutta ei silloin kun sinä niitä odotat tapahtuvaksi. Minulle kerrottiin monista asioista mm. ihmissuhteisiin, talouteen yms. liittyviä v.2007 joulukuussa ja tammikuussa 2008 ja nyt vasta on alkanut tapahtua, siis puolitoista vuotta myöhemmin. Toki jotakin on tapahtunut aiemminkin, mutta järjestään kaikki asiat siirtyvät eteenpäin ja silloin ihmiset pettyvät, niin minäkin petyin. Mutta minulle luvattuja asioita toteutui mm. arpajaisvoitto, hotelliloma, asunnon osto, hempeä tapaaminen, mutta kaikissa näissä asioisa ajat heittivät. Esimerkiksi hotellilomaan en uskonut lainkaan, koska olin täysin peeaa. Eli nämä asiat ovat olleet jollakin tapaa hyvin yllättäviä esim. arpajaisvoitto (vajaa tuhat euroa) oli yllätys, koska en harrasta rahapelejä, mutta sain lahjaksi
kenorivin, jolla raha sitten tuli.
Muista myös, että joskus näkijöillä henkilöt sekottuvat. Olen huomannut, että puhutaan vaaleasta miehestä, joka onkin oma poikani tai tummasta miehestä, joka oli veljeni.

Äänestä
  • sellainen mahdollista että olet itse yhdistänyt noita kokemuksiasi saamiisi ennustuksiin siitä syystä että ennustukset ovat olleet liian ympäripyöreitä ja tulkinnanvaraisia?

    Äänestä

  • kuitenkin olla kirjoitti:

    sellainen mahdollista että olet itse yhdistänyt noita kokemuksiasi saamiisi ennustuksiin siitä syystä että ennustukset ovat olleet liian ympäripyöreitä ja tulkinnanvaraisia?

    asiaa, mutta suurin osa on ollut niin tarkkoja esim. kuvaus tulevasta työpaikasta, ettei erehtymisen mahdollisuutta ollut. Samoin muutaman ihmisen kuvaus, jotka tulivat elämääni, tehtiin niin terkasti, etten voinut sekoittaa enkä erehtyä. (siis ei pelkkä "ristiverinen").Siksi itselleni tuli varmuus siitä, että ajat heittävät, jonka monet näkijät ovat itsekin myöntäneet; heille ei sanota aikoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lady44 kirjoitti:

Joskus aiemmin kyselin että tulisiko minulle uutta kumppania.

Mulle vastattiin, että ennen huhtikuuta mulle tulisi uusi rakkaus, mutta eipä ole tullutkaan.

Tosin ennustaja kertoi vielä, että hän voi nähdä väärinkin näin netin kautta.

Näen joka arkipäivä paljon miehiä, mutta kukaan ei kai ole se ketä etsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu