On helppo ymmärtää, miksi Jyväskylän kaupunginjohtaja on kyllästynyt ja lähtee muille maille. Hän on saanut tarpeekseen erään valtuutettunsa puheista, joita saa lukea joka paikasta vuositolkulla puheen pidon jälkeenkin. Ko. valtuutettu luulee juttujensa olevan niin ainutlaatuisia, että niitä pitää tunkea jokaiselle foorumille aikaan ja aiheeseen katsomatta.
Voi sieltä kaupungista lähteä kohta muitakin asukkaita, veikkaan mä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Huvinsa kullakin, kun vetää mutkat suoriksi ja sekoittaa puurot ja vellit keskenään!
Olisi parempi olla edes leikillään heittelemästä tuollaisia juttuja vakavista ja arkaluontoisistakin asioista.
Jyväskylän
Kirjoittanut: kaupunginjohtaja, 11.12.2003 klo 08.00
On helppo ymmärtää, miksi Jyväskylän kaupunginjohtaja on kyllästynyt ja lähtee muille maille. Hän on saanut tarpeekseen erään valtuutettunsa puheista, joita saa lukea joka paikasta vuositolkulla puheen pidon jälkeenkin. Ko. valtuutettu luulee juttujensa olevan niin ainutlaatuisia, että niitä pitää tunkea jokaiselle foorumille aikaan ja aiheeseen katsomatta.
Voi sieltä kaupungista lähteä kohta muitakin asukkaita, veikkaan mä.
Starsky vaan siellä.
Älä ainakaan tänne tuu.
aika ja paikka, niin pysyn kyllä poissa!