Jos syöpää ei voida varsinaisesti parantaa, voiko sen kanssa elää, ehkä kauankin? Jos ei voida leikata, eikä sytostaateista/sädehoidostakaan ole apua, voidaanko lääkityksellä syövän eteneminen kuitenkin pysäyttää ja ihminen jatkaa elämää? Onko tällainen elämä "normaalia" vai kärsimystä ja kokoaikaista "sairastamista"?
Elämä sairauden kanssa
Musta pilvi
31028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
millaista lääkitystä tarkoitat;usein sytostaatit ovat viimeinen lääke syövän etenemisen hidastamiseen,loppuvaiheessa ne eivät valitettavasti parannusta tuo mutta vaikuttavat positiivisesti elämänlaatuun.Ja sekin voi jo auttaa (tärkeää!) potilasta.En ole lääketieteilijä,mutta syöpätyyppejä ja eri hoitovaihtoehtoja näihin on erilaisia,yhden syöpätyypin hoitokaavaa ei voi soveltaa toiseen jne.Tilastoja en katselisi,jokainen potilas on oma "tapauksensa" lääketieteellisestikin.Mahdollisen kivun ja pahoinvoinnin hoito parantaa tuota mainitsemaani elämän laatua,kun parantavaa hoitoa ei ole.Ja erilaiset auttavat toimenpiteet (esim. eturauhasen höyläys eturauhasen syövässä)voivat lisätä potilaan parempaa oloa.Jokaisen käsitys siitä,milloin on kysymys potilaan kärsimisestä/elämänlaadun paranemisesta perustuvat omaan mielipiteeseen.Periaate lienee se,ettei hoito saisi aiheuttaa suurempaa tuskaa kuin itse sairaus sen loppuvaiheessa,ja potilaan oma mielipide pitäisi olla se ratkaisevan tärkeä,kun hoitopäätöksiä tehdään syövän ollessa jo parantumaton.
Sytostaateista sen verran, että omalla kohdallani sytostaatit olivat ennaltaehkäisevä lääkitys, mikäli leikkauksessa olisi syöpäsoluja päässyt karkuun ja nuori ikäni vaikutti myös asiaan....
Hei. Tässä yksi mielipide.
Minulla todettiin lymfooma syksyllä -97.
Lymfoomani on rauhallisesti käyttäytyvää sorttia,
mutta siitä kokonaan parantumisennuste on huono.
Olen käynyt läpi pari rankkaa sytostaattihoitojaksoa ja ne ovat tehonneet ja olen toipunut niistä hyvin. Viimeisin "kuuri" oli
erittäin raju intensiivihoito keväällä -02 ja siitä lähtien olen ollut terve kuin pässi.
Sairauteni alkuvaiheessa en uskonut näkeväni
edes seuraavaa aamua. Ja sitä kesti aika monta kuukautta.
Mutta aika muokkaa ihmisen mieltä kummasti
Tietoisuus siitä, että tod.näk. lymfooma saa
tuulta purjeisiin taas joskus on nyt jossain mieleni sopukoissa, mutta niin syvällä siellä, etten edes muista milloin viimeiksi asia kävi mielessä.
Elän normaalia tervettä eloa päivä kerrallaan.
Jos ja kun syöpä saa sitä tuulta purjeisiinsa, niin sitä murehdin sitten - en nyt.
Syövän kanssa voi ja pitääkin elää !