Teidän kuskit

ratin takana on ihmisiä, joilla on pitkä historia takanaan.
Arvaatko naamasta, millainen kuski matkaasi jouduttaa?

Osa on vanhoja rakkamiehiä, joukossa myös monia tilausajo eli charter- kuljettajia, jokunen muusikko, pari kuvataiteilijaa, kullankaivaja ja sitten niitä jotka eivät ole kuin nuo jotkut muut, siis taviksia.

Kaikkia heitä helposti osoitetaan sormella, bussikuski teki sitä ja tätä. osa kuitenkin on kiertänyt maapallon useammin kuin arvaatkaan, ajanut rekkaa tosi tiukoissa paikoissa, tullut ulkomailta tai pohjolasta, ajamaan tänne busseja, jotta te pääsisitte perille minne olette menossakaan.

Onko koskaan käynyt mielessä, nuo mainiot miehet ja naiset eivät ole vain bussikuskeja, vaan paljon muutakin: Kuka on ajanut vuosia Lontoossa ennen Suomeen tuloa, kuka heittänyt rekalla keikkaa vuosia Eurooppaan, tai ajanut bussia Virossa tai Moskovassa, ennen tänne saapumistaan. Miljoonien kilometrien ajaneita ihmisiä, taatusti ammattitaitoisia selviytyjiä, ja myös kuljettajia, aikansa seikkailijoita ja reissumiehiä.

Sitten joku uuvatti tulee selvittämään: hei bussikusi, opettele ajamaan! Helmiä menee sioille ja vaikka ketään ei kiinnostakaan, ratin takaa vaikka joskus löytyy härkävankkurien ajaja, hyvin usein sieltä löytyy todellinen ammattikuljettaja , joka on ajanut auton punaisen ristin tehtävissä tai legionan autonkuljettajana läpi miinakenttien, tulituksen, paikkoihin johon moni kuljetettavista ei uskaltaisi mennä koskaan.

Hiukan asiallisempaa käytöstä saattaa siis pyytää, heiltä joita joka päivä kuljetetaan. Roskat roskiin, ei auton lattiolle. Sylkekää ulkona jos on tarve, ei autojen lattioille. Jos kuski ei hymyile, mitä väliä sillä eikö riitä että auto tulee ja kuski noukkii teidät kyytiin kun sitä tumppu ojossa pyydätte?

Kun kuljettajalle jokainen asiakas saattaa olla mahdollinen ryöstäjä tai päälle karkaaja, onko ihme ettei kaikki kuljettajat hymyile tai luota kuljetettaviinsa? Silti siitä valitetaan. Jos kuljettajanne on ajanut vaikka 4 miljoonaa kilometriä rekalla ja bussilla, ympäri maailmaa ennen kuin te näette hänen ensimmäisen kerran, ainoa ajatuksenne että tuo on huono kuski, ei se sanonut edes päivää eikä hymyillyt ja näytti että kokoajan oltiin ojaan menossa.

Onneksi sentään usein kuskina on rutinoitunut ammattimies, eikä sellainen jonka ainoa ajokokemus on ollut istua jonkun kyydissä.

Ei kuljettajia jumaloida tarvitse, mutta arvostusta voisi osoittaa, edes sen verran ettei säksätä heti turpa vääränä kuinka kauheaa oli tänäänkin istua bussissa kun kuski ei tehnyt muuta kuin virheitä MINUN mielestäni. Ajaisitko sinä muka paremmin? Kun et tiedä koko työstä mitään kuin mikä olet luullut tietävinäsi kun olet istunut jopa kyydissämme.
4721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kertoa myös matkustajista.

Omista asenteistasi kielii seuraava:
"Osa on vanhoja rekkamiehiä, joukossa myös monia tilausajo eli charter- kuljettajia, jokunen muusikko, pari kuvataiteilijaa, kullankaivaja ja sitten niitä jotka eivät ole kuin nuo jotkut muut, siis taviksia."

Nuohan ovat kaikki ryhmät niitä taviksia. Sinä vain itse pääsi sisällä nostat jonkun ryhmän muiden yläpuolelle.

Äänestä
  • Ikävä ihminen? Loukkasiko tuo jotenkin sinua?

    Eikö bussikuskia saa arvostaa, vai onko se heti jonkun nostamista jonkun yläpuolelle.

    Mikä siis sinä olet, jotta voin kehua sinua, ja nostaa sinut muiden yläpuolelle. Olisitko silloin tyytyväinen?

    Äänestä

Löysin tuosta itsenikin kohdasta jossa pantiin haisemaan läpi tulituksen...
Kuuden mielenkiintoisen ja kunniakkaan La Légion Étrangére-vuoden jälkeen löysin sittemmin itseni vihdoin taas Suomesta vähän rauhallisemmissa hommissa...

Äänestä
  • tehty ihan yksilöllisen mittainen sopimus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka kyydittää sua? kirjoitti:

ratin takana on ihmisiä, joilla on pitkä historia takanaan.
Arvaatko naamasta, millainen kuski matkaasi jouduttaa?

Osa on vanhoja rakkamiehiä, joukossa myös monia tilausajo eli charter- kuljettajia, jokunen muusikko, pari kuvataiteilijaa, kullankaivaja ja sitten niitä jotka eivät ole kuin nuo jotkut muut, siis taviksia.

Kaikkia heitä helposti osoitetaan sormella, bussikuski teki sitä ja tätä. osa kuitenkin on kiertänyt maapallon useammin kuin arvaatkaan, ajanut rekkaa tosi tiukoissa paikoissa, tullut ulkomailta tai pohjolasta, ajamaan tänne busseja, jotta te pääsisitte perille minne olette menossakaan.

Onko koskaan käynyt mielessä, nuo mainiot miehet ja naiset eivät ole vain bussikuskeja, vaan paljon muutakin: Kuka on ajanut vuosia Lontoossa ennen Suomeen tuloa, kuka heittänyt rekalla keikkaa vuosia Eurooppaan, tai ajanut bussia Virossa tai Moskovassa, ennen tänne saapumistaan. Miljoonien kilometrien ajaneita ihmisiä, taatusti ammattitaitoisia selviytyjiä, ja myös kuljettajia, aikansa seikkailijoita ja reissumiehiä.

Sitten joku uuvatti tulee selvittämään: hei bussikusi, opettele ajamaan! Helmiä menee sioille ja vaikka ketään ei kiinnostakaan, ratin takaa vaikka joskus löytyy härkävankkurien ajaja, hyvin usein sieltä löytyy todellinen ammattikuljettaja , joka on ajanut auton punaisen ristin tehtävissä tai legionan autonkuljettajana läpi miinakenttien, tulituksen, paikkoihin johon moni kuljetettavista ei uskaltaisi mennä koskaan.

Hiukan asiallisempaa käytöstä saattaa siis pyytää, heiltä joita joka päivä kuljetetaan. Roskat roskiin, ei auton lattiolle. Sylkekää ulkona jos on tarve, ei autojen lattioille. Jos kuski ei hymyile, mitä väliä sillä eikö riitä että auto tulee ja kuski noukkii teidät kyytiin kun sitä tumppu ojossa pyydätte?

Kun kuljettajalle jokainen asiakas saattaa olla mahdollinen ryöstäjä tai päälle karkaaja, onko ihme ettei kaikki kuljettajat hymyile tai luota kuljetettaviinsa? Silti siitä valitetaan. Jos kuljettajanne on ajanut vaikka 4 miljoonaa kilometriä rekalla ja bussilla, ympäri maailmaa ennen kuin te näette hänen ensimmäisen kerran, ainoa ajatuksenne että tuo on huono kuski, ei se sanonut edes päivää eikä hymyillyt ja näytti että kokoajan oltiin ojaan menossa.

Onneksi sentään usein kuskina on rutinoitunut ammattimies, eikä sellainen jonka ainoa ajokokemus on ollut istua jonkun kyydissä.

Ei kuljettajia jumaloida tarvitse, mutta arvostusta voisi osoittaa, edes sen verran ettei säksätä heti turpa vääränä kuinka kauheaa oli tänäänkin istua bussissa kun kuski ei tehnyt muuta kuin virheitä MINUN mielestäni. Ajaisitko sinä muka paremmin? Kun et tiedä koko työstä mitään kuin mikä olet luullut tietävinäsi kun olet istunut jopa kyydissämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu