Lenttokenttänainen

Toivottavasti hänet saadan nyt turvaan. Kyllä Suomen valtion tulee huolehtia kansalaisistaan

http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=54593

Suomen ulkoministeriö on jättänyt Berliinissä harhailevasta suomalaisnaisesta virallisen nootin Saksan ulkoministeriölle.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön mukaan Suomi pyytää Saksan viranomaisia ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin sairaan naisen saattamiseksi hoitoon.
415214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

nopeasti,sillä eihän tuollaista henkisesti sairasta naista voi antaa olla oman onnensa armoilla ja rahattomana,joten jokapäiväinen ravinto ja hygenisyyskin pitää hänelle antaa.

Äänestä
  • "Hän kuoli suomalaisessa sairaalassa" sanoo kuvassa oleva Jaana (40).
    Jaanalla ei näytä olevan mitään hätää. Syö ja nukkuu hyvin, huolehtii ulkonäöstään ja siisteydestään. Jostain syystä Suomi vaan haluaa sulkea hänet johonkin laitokseen ettei pääse sanomaan mitään julkisuudessa. Niin kauan kun hän ei tee rikoksia, ei häntä myöskään luovuteta tai lähetetä Suomeen. Pakkonouto ilman Saksan viranomaisten lupaa olisi suuri erehdys. Tästä voit lukea lisää, ellet osaa, hanki tulkki!
    http://www.bild.de/BILD/news/2009/03/25/finnin-jaana-f-in-berlin-tegel-schoenefeld-flughafen/vertrauter-pfarrer-kai-henttonen-spricht-ueber-psychisch-kranke-frau.html

    Äänestä

  • lupo-loco kirjoitti:

    "Hän kuoli suomalaisessa sairaalassa" sanoo kuvassa oleva Jaana (40).

    Kuinkahan monta suomenkansalaista harhailee tälläkin hetkellä Saksassa huomattavista mielenterveysongelmista kärsivänä?

    Erään erittäin läheisen ihmisen katastrofia seuranneena voin sanoa, ettei ole niinkään harvinaista mm.
    -paeta omia velka- , työ-, alkoholi- ja ihmissuhdeongelmia uuteen ympäristöön.
    Yleensä alkoholisoitunut suomalaisnainen löytää helposti esim. saksalaisen elättäjän joksikin aikaa itselleen, ja voi siellä uudessa kotimaassaan kertoa kaikenlaisia satuja menneestä elämästään. Jonkun aikaa ne sadut uskotaan, eikä osata nähdä ongelmien ytimeen eli taustalla oleviin mielenterveysongelmiin.
    -tässä vaihessa usein jo lapsikin on jo alullaan, ja siitä ne ongelmat sitten kärjistyvät.
    -Naiset palaavat lapsineen takaisin Suomeen, ja niin on sitten uusikin sukupolvi saatettu alkuun ja tähän hulluuteen mukaan.

    Äänestä

  • lupo-loco kirjoitti:

    "Hän kuoli suomalaisessa sairaalassa" sanoo kuvassa oleva Jaana (40).
    Jaanalla ei näytä olevan mitään hätää. Syö ja nukkuu hyvin, huolehtii ulkonäöstään ja siisteydestään. Jostain syystä Suomi vaan haluaa sulkea hänet johonkin laitokseen ettei pääse sanomaan mitään julkisuudessa. Niin kauan kun hän ei tee rikoksia, ei häntä myöskään luovuteta tai lähetetä Suomeen. Pakkonouto ilman Saksan viranomaisten lupaa olisi suuri erehdys. Tästä voit lukea lisää, ellet osaa, hanki tulkki!
    http://www.bild.de/BILD/news/2009/03/25/finnin-jaana-f-in-berlin-tegel-schoenefeld-flughafen/vertrauter-pfarrer-kai-henttonen-spricht-ueber-psychisch-kranke-frau.html

    http://www.bild.de/BILD/news/bild-english/world-news/2009/03/20/airport-terminal-woman/three-months-living-in-berlin-airports-thats-plane-weird.html

    Äänestä

  • lupo-loco kirjoitti:

    "Hän kuoli suomalaisessa sairaalassa" sanoo kuvassa oleva Jaana (40).
    Jaanalla ei näytä olevan mitään hätää. Syö ja nukkuu hyvin, huolehtii ulkonäöstään ja siisteydestään. Jostain syystä Suomi vaan haluaa sulkea hänet johonkin laitokseen ettei pääse sanomaan mitään julkisuudessa. Niin kauan kun hän ei tee rikoksia, ei häntä myöskään luovuteta tai lähetetä Suomeen. Pakkonouto ilman Saksan viranomaisten lupaa olisi suuri erehdys. Tästä voit lukea lisää, ellet osaa, hanki tulkki!
    http://www.bild.de/BILD/news/2009/03/25/finnin-jaana-f-in-berlin-tegel-schoenefeld-flughafen/vertrauter-pfarrer-kai-henttonen-spricht-ueber-psychisch-kranke-frau.html

    Tekstin lukeminen ei vielä riitä, pitää myös ymmärtää lukemansa.
    Mikäli Bildin juttuihin uskomme ja miksi emme uskoisi, niin kyseinen lentokentällä yöpyvä suomalainen nainen on koulutukseltaan yliopistollisen loppututkinnon suorittanut lääkäri, erikoistunut sydän ja verisuonitauteihin ja hänen viimeisin työpaikkansa oli Tampereen yliopistollinen keskussairaala.
    Lääkärikin voi ”pimahtaa”, kuten tämä tapaus osoittaa ja kun kyseinen lääkäri sai lähetteen helsinkiläiseen psykiatriseen sairaalaan, hän sairaalan sijasta jatkoi matkaansa Saksaan.

    Olkaa mitä mieltä hyvänsä suomalaisesta terveydenhuollosta, mutta ko. henkilön oikea asuinpaikka ei ole Berliinin lentoasema. Kotiuttamista saattaa vaikeuttaa se, että potilaalle on määrätty Saksassa uskottu mies hoitamaan hänen asioitaan.
    Bisnes is bisnes ja jos asiainhoitajalle ei ole muita suurempia kiireitä, saa hän kotiutusta pitkittämällä itselleen pientä lisäansiota.

    Äänestä

  • ylihiihtäjä kirjoitti:

    Voi EU, eka ne hullut osti verovapaasti juttuja Saksasta, ja nyt ne karkaa sinne!

    Mitä jos Suomi ensin siivoais kadut paikallisista "kadun miehistä", ja sitten vasta puuttuis hullujen ihmisoikeuksiin.

    Äänestä

Antaisi ulkoministeriökin ihmisten olla rauhassa ja elää elämäänsä. Saksahan surmasi mielisairaita keskitysleirillä kun natsit oli vallassa. He ovatkin noista ajoista jotain oppineet toisin kuin suomalaiset. Suomessa kuoli myös tuhansia mielisairaita nälkään jatkosodan aikana. Sama asenne vaan jatkuu eli mielisairaille ei millään oltaisi hyväksymässä ihmisoikeuksia.

Äänestä

-pitkästä aikaa vähän mieluisampi uutinen kuin että politikkopummien pankkitilejä lihottaisitte nyt olette oikeilla linjoilla ,aatteleppa ite!!!!

Äänestä

Skitsofrenialääkkeissä on pahoja sivuvaikutuksia (helvetillinen levottomuuden tunne, kymmenien kilojen lihominen, rintojen kasvu miehille, diabetes, pakkoliikket, väsymys jne.) ja niitä ei syödä potilaan omasta tahdosta vaan kylmästi pakotetaan ties millä uhkailemalla. Potilaat tulisikin vapauttaa ja antaa samat oikeudet kuin valtaväestöllä.

Äänestä
  • Aivan samanhan se on, jos skitsofreenikko tekee itsarin, sehän on vain palvelus ihimiskunnalle. Mutta entäs ne, jotka hakkaa kirveellä muita hengiltä?

    Äänestä

  • vapaaksi? kirjoitti:

    Aivan samanhan se on, jos skitsofreenikko tekee itsarin, sehän on vain palvelus ihimiskunnalle. Mutta entäs ne, jotka hakkaa kirveellä muita hengiltä?

    Ei pitäisi ajatella että kaikki epäilyttävät, persoonalliset ja vähän pelottavatkin pistettäisiin hoitoon vain sillä perusteella että olisisivat muka potentiaalisia murhamiehiä. Vain pieni osa psykiatrisessa hoidossa olevista on väkivaltaisia.

    Äänestä

  • vapaaksi? kirjoitti:

    Aivan samanhan se on, jos skitsofreenikko tekee itsarin, sehän on vain palvelus ihimiskunnalle. Mutta entäs ne, jotka hakkaa kirveellä muita hengiltä?

    joku tappaa kännissä, autolla, puukolla jne. ja aika harvoin tämä tappaja on psykoosissa. Ne ihmiset, jotka oikeasti haluaa hoitoon, ei pääse sinne, vaan annetaan pilleripurkki kouraan. Näistä löytyy niitä tappajia, kuten esim. tenniskentän puukkomies.

    Äänestä

  • Ei kuulu sinulle. Pidä huoli vain omista asioistasi. Ja hullut hullujen huoneelle. Tämä on terveitten paikka.

    Äänestä

Vain venäläismielinen tai järjestelmään tuntematon haluaan Suomeen hoitoon ihmisiä vaientaakseen heidät ja hankkiutuakseen eroon Suomen häpeaätahroista eli kaikesta siitä, mitä Suomi tn. on alun alkain tälle naiselle tehnyt.

Oikea tapa on ohjata nainen hoitoon Saksassa ja antaa hänen päättää kuntoon tultuaan mitä elämällään haluaa tehdä.

Tarina ei vain kerro, onko tuollakin naisella poninhäntä?

Äänestä
  • se on Deutschland.

    Äänestä

Fyysisen puolen leikkausjonot on pitkiä ja hammaslääkäriin joutuu odottamaan vuoden. Mutta "hullut" halutaan hoitoon vaikka ulkoministeriön nootin avulla. Suomessahan on pakkohoitoa eniten koko maailmassa. Ongelma on siinä että eräät näkee hulluja istuvan joka puun oksalla.

Äänestä
  • eiköhän tuossa "holhoamisessa", yleisessä sellaisessa, ole kaikkien etu kyseessä. Vai halutaanko lisää kouluampujia ym..?

    Äänestä

  • joskus ainoa vaihtoehto kirjoitti:

    eiköhän tuossa "holhoamisessa", yleisessä sellaisessa, ole kaikkien etu kyseessä. Vai halutaanko lisää kouluampujia ym..?

    Tahdonvastaisen hoidon edellytykset
    Täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta vain, jos

    - Hänen todetaan olevan mielisairas
    - Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti
    * pahentaisi hänen mielisairauttaan
    * vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai
    * vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta
    - Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömiä.

    Kaikkien edellä esitettyjen edellytysten (1-3) on täytyttävä samanaikaisesti. Toisin sanoen potilaan tulee olla mielisairas ja hoidon tarpeessa sekä muiden mielenterveyspalveluiden tulee olla riittämättömiä tai käyttöön soveltumattomia.

    Mielisairaus

    Mielisairauden diagnoosi tulee aina tehdä lääketieteellisin perustein. Kysymys mielisairauden olemassa olemisesta on aina 1ääkärin ratkaistava huolellisen henkilökohtaisen tutkimuksen perusteella.

    http://www.laakariliitto.fi/uutiset/julkaisut/laki/8.html200206121049

    Äänestä

  • Ykjsi hullu vaan ei vaaraksi kirjoitti:

    Ei tarvitse olla vaarallinen joutuakseen pakkohoitoon.
    Henkilö voidaan toimittaa tahdostaan riippumattomaan hoitoon jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan TAI vakavasti varantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaa taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta.

    Eli henkilö voidaan toimittaa pakkohoitoon jos hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairautaan. Vaarallinen ei tarvitse olla.

    Äänestä

Kirjoituksissa ja TV haastatteluissa on julkaistu myös naisen kuvat ja kasvot hyvin tunnistettavasti. Siitä johtuu myös seuraava kirjoitus HS:n uutista koskevassa keskustelussa.

Asia ei ole niin yksinkertainen kuin
Dr. Dulcamara | 1.4.2009 0:20
   
tästä artikkelin pätkästä näkee. Kyseessä on hyvin koulutettu, todennäköisesti varakaskin
n. 40-vuotias naislääkäri Tampereen seudulta, jonka perhe on julistanut tämän syyntakeettomaksi.
Näyttää siltä, että nuo haluavat päästä vain naislääkärin rahoihin käsiksi. Siis "syyntakeettoman" tilit on
suljettu, siksi NYT rahaton.
Aikaisemmn erään saksalaisen kanavan objektiivisessa raportissa kerottiin, kuinka naislääkäri asui
lentokentällä, peseytyi, ei häirinnyt ketään, ei käyttänyt alkoholia, pukeutui siististi ja kävi lentokentän
ravintolassa aterioimassa.
Mutta: hän EHDOTTOMASTI kieltäytyi palaamasta Suomeen. Kai siihen on syynsä. Perhe?

Äänestä
  • suomalaiselle yksityiselle hoitolaitokselle lottovoitto kun pääsisivät hoitelemaan syyntakeettoman tilejä.

    Äänestä

  • Tiedotusvälineet eivät Saksassa tiedä hänestä mitään muuta kuin että hän nukkuu lentoaseman penkeillä ja peseytyy vessassa ja on ollut joulukuuna alusta siellä. TV näytti hänestä kuvan, jossa hän lähti heti kävelemään poispäin ja kuva näytti vain selän.

    Äänestä

  • edes nimeään eikä ikäänsä. kirjoitti:

    Tiedotusvälineet eivät Saksassa tiedä hänestä mitään muuta kuin että hän nukkuu lentoaseman penkeillä ja peseytyy vessassa ja on ollut joulukuuna alusta siellä. TV näytti hänestä kuvan, jossa hän lähti heti kävelemään poispäin ja kuva näytti vain selän.

    Bildin kirjoitusten mukaan toimittaja on käynyt tapaamassa naisen omaisia Tampereen lähistöllä, joten henkilötiedot ovat kyllä kaikilla osapuolilla hanskassa. Naisen tarinaa lapsuudesta nykypäivään on kirjoituksissa kuvattu.

    Nettitietojen mukaan nainen on ollut hoidettavana muutamia päiviä berniläisellä mielenterveysklinikalla, mutta siellä häntä ei vastentahtoisesti ole haluttu pitää, kun sikäläisen lääkärilausunnon mukaan hän ei ole vaaraksi ympäristölle eikä itselleen. Naista on myös yritetty majoittaa kodittomien majoituspaikassa, mutta sielläkään hän ei ole viihtynyt.

    Omia asioitaan nainen ei selvästikään kykene hoitamaan, sillä hän on kadottanut matkatavaransa, luottokorttinsa (tai ne on varastettu) ja rahattomana elättää itsensä kerjäämällä. Kun hänen kulkuaan on seurattu, on havaittu, ettei hän kaupungilla kävellessään tajua millaiselle alueelle on mennyt. Suurkaupungin ”katujen laki” on hänelle tuntematon käsite. Mikäli naista ei pikaisesti saada hoitoon joko Saksassa tai Suomessa, käy hänelle nykymenolla ennemmin tai myöhemmin erittäin huonosti.

    Äänestä

Uskomatonta, että vakavasti-psyykkisesti sairas suomalainen nainen on heitteillä Berliinissä.

Eikä asia ole suinkaan tuore. Nainen on harhaillut siellä rahattomana, paperittomana jo viime joulukuusta lähtien. Vasta eilen 31.3. on tehty jokin nootti ylemmille tahoille ko. naisesta.

Missä ovat hänen sukulaisensa, tuttavansa????

Äänestä
  • Mistäs tiedät onko hän sairas vai ei, miksei ihminen saa kulkea missä halua ilman että valtio pakottaisi senkin jollain tavalla?

    Äänestä

Perusteitta raahattu hoitoon
ilman näkyvää dokumenttia asiasta.

Äänestä

Ihan hyvä että tuli tämä tapaus esille ja Suomi otti siihen virallisesti kantaa. Suomi joutuu parrasvaloon ja (pakko)hoitokäytäntö ja lakipykälät päivitettävä ajantasalle.

Entä jos vangit pakotettais syömään mömmöjä, eristettäis, laitettais lepositeisiin, ja yhteydenpito ulkomaailmaan kiellettäisiin?
Vangit on sentään tuomittu jostain, toisin kuin hullut jotka ehkä "saattaa harkita itsemurhaa".

Mihin pykälään viitaten Suomi antoi noottia Saksalle? Saksassa on Saksan lait, eikä ketään voida pakottaa hoitoon ilman omaa suostumusta. Onko tämä nainen edes vaaraksi muille tai itselleen? Jos ei halua hoitoa, antaa naisen naisen ny jo olla rauhas!

Äänestä

Niitä vituttaa kun eivät saa sitä käsiinsä.

Äänestä

Kerran kun saa hermoromahduksen esim liiasta työstressistä, tai psykoosin liiasta kannabiksen käytöstä, niin sairaalaväki on kavereina varmasti loppuelämän vahtimassa, että syöppäs nyt lääkkeesi, kun ne on sinulle välttämättömiä( lääkefirmojen kestitykset tietysti taustalla). Mutta jos alkoholia juo putkella pari viikkoa, niin siitä seuraavalla psykoosilla on ihan oma diagnoosi jota ei pidä sotkea skitsofreniaan. Se on juoppohulluus, joka onkin vaan ohimenevää, eikä kukaan kiinnitä huomiota.
Uskon, että ne siellä Saksassa tietää paremmin miten nainen voi, kuin lääkefirmojen saunailtoihin kutsutut psykiatrit täällä suomessa.

Äänestä

Omituista jaagaamista. Mikseivät itte syö myrkkyjään?

Äänestä

Jos lähdettäisiin edes siitä että kaikki suomessa olevat mielenterveysongelmista kärsivät pääsisivät hoitoon niin oltaisiin pitkällä.

Ainut syy että tästä kyseisestä henkilöstä "välitetään" niin paljon on että hänen tapauksensa on julkisesti esillä.

Todellisuudessa vieläkään 2000-luvulla mielenterveyteen kohdistuvia sairauksia ei yleisesti koeta hoidettavissa oleviksi todellisiksi sairauksiksi ollenkaan.

Jopa hoitohenkilökunnan kuulee silloin tällöin melkein naureskelevan näille "hulluille".

Vaikka tämä tapa nimitellä vakavista mielenterveysongelmista kärsiviä tapahtuukin yleensä kahvipöytä keskusteluissa hoitajien kesken ja tupakkatauoilla on se omiaan hieman valoittamaan asenteita kyseisiä potilaita kohtaan.

En kuitenkaan väitä että kaikki ammattilaisista käyttäytyisivät näin mutta yksikin on aivan liikaa yhteisössä jonka tulisi tukea ja pyrkiä auttamaan kyseisiä "asiakkaita".

Ikävää mutta totta.

Äänestä
  • Eivät saa semmoista hoitoa mitä HALUAVAT, saavat kyllä mömmöjä ja pakkohoitoa.

    Viedään ihmisoikeudet ja syötetään mömmöjä. Luulisi kaikkien hyötyvän kun hoito perustuu omaan tahtoon.

    "Janna J. was notably bewildered when she spoke to BILD reporters: “Jaana is dead. She died in hospital in Finland. I never want to go back.”"

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Eivät saa semmoista hoitoa mitä HALUAVAT, saavat kyllä mömmöjä ja pakkohoitoa.

    Viedään ihmisoikeudet ja syötetään mömmöjä. Luulisi kaikkien hyötyvän kun hoito perustuu omaan tahtoon.

    "Janna J. was notably bewildered when she spoke to BILD reporters: “Jaana is dead. She died in hospital in Finland. I never want to go back.”"

    Mitäpä luulet, odottaakko mielisairasta Jaanaa kovinkin toiveikas tulevaisuus jossain Berliinin kaduilla ilman asianmukaista hoitoa? Seuraavat uutiset ovat varmaan se, että Jaana pääsi vihdoin hoitoon tai sitten hänet löydetään kuolleena.

    Äänestä

  • hyvin? kirjoitti:

    On todella epäinhimillistä ainakin median tietojen mukaan tämän naisen kohtalo siellä Berliinissä.

    Asiaan ei puututa ennen kuin hänet löydetään joko kuolleena tai raiskattuna/pahoinpideltynä???

    Aina pitää tapahtua jotain ikävää ennenkuin asioihin otetaan todella kantaa tai yleensäkin puututaan!

    Voi naisparkaa, joka auttajia tarvitsisi ......??!!

    Äänestä

  • hyvin? kirjoitti:

    Mitäpä luulet, odottaakko mielisairasta Jaanaa kovinkin toiveikas tulevaisuus jossain Berliinin kaduilla ilman asianmukaista hoitoa? Seuraavat uutiset ovat varmaan se, että Jaana pääsi vihdoin hoitoon tai sitten hänet löydetään kuolleena.

    vanhemmat, jotka eivät jaksa nostaa takapuoltaan ja lentää Berliiniin, puhuakseen tyttärensä kanssa.Ja lääkärit, jotka nyt sen Berliinin papin hankkimalla todistuksella käsittelisivät Jaanaa kuin tosihullua, vaikka hän sitä ei ole. Niitä mielenterveydellisesti kolhuja saaneita on joka työpaikalla, myös lääkäreinä, kuten Jaana oli. Olisi lienee syytä tutkia ne vanhemmat, samoin Jaanan entisen työpaikan vastaavat, jotka ovat järjestäneet Jaanan ulos sieltä.

    Äänestä

Jammu-setä on tuomionsa kärsinyt, mutta silti häntä pidetään edelleen mielisairaalassa. Törkeä itsemääräämisoikeuden loukkaus! Miksei kukaan vaadi Jammua vaapaaksi?! Hänähän on jo niin vanhakin.

Äänestä
  • Onko mielestäsi kaikki mielenterveyspotilaat Jammusetiä? Tätä mieltä on varmaankin myös päättäjät. Kannattako näiden kanssa yhteistyö vai olisiko paras vain lopettaa lääkkeet.

    Äänestä

  • Tätäkö tämä ajojahti on nykyään? Ei ihme että meillä on niin paljon mielenterveysongelmia, kun niistä ei uskalla edes puhua. Samantien pidetään jammusetänä tai kirvesmiehenä. Työnantaja antaa kenkää, sukulaiset hylkää ja naapuritkaan ei enää tervehdi. Ihan "hullu" yhteiskunta.

    Äänestä

pappi pettää ja järjestää pakkokyydin Suomeen, jota nainen ei missään nimessä halua, niin naisella voi olla edessä itsetuho, eihän häntä päästetä enää ulkomaille livahtamaan, se estetään väkisin vaikka lääkkeillä lamauttamalla. Ei hyvä.
Noottikin kuulostaa ylireagoinnilta, eikä kukaan yhdestä naisihmisestä oikeasti huolissaan ole, mitä valetta.
Vai huonontaako hän suomibrändiä, ehkä ihan aiheesta.

Äänestä
  • jos tietäisi, mitä tämä touhuaa hänen selkänsä takana. Sille papille riittäisi hyvin, saada Jaana kaltereitten taakse ja psykopharmaka-pakkohoitoon, ettei tarvitsisi enää etsiä häntä lentokentillä. On näet niin rasittavaa. Muuten on Berliinin paikka hänelle oikea lepopaikka. Jonkun pitäisi tehdä EU-valitus siitä, että Jaanan eläke on katkaistu. Mitä helvetin oikeutta siihen on?- Suomi tekee itsensä kuuluisaksi pakko-toimenpiteistään.

    Äänestä

Miten Suomen viranomaiset voivat tietää naisen olevan hullu, jolle häntä ole tutkinut joku asiantuntija? Taitaa olla erilainen hulluuskäsitys eri maissa. Se että on irtolainen ei ole enää rikos edes Suomessa.

Ei ole mikään ihme, että Suomesta lähdetään ulkomaille, jos viranomaiset holhoavat aikuista ihmistä tuossa laajuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Berliinissä kirjoitti:

Toivottavasti hänet saadan nyt turvaan. Kyllä Suomen valtion tulee huolehtia kansalaisistaan

http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=54593

Suomen ulkoministeriö on jättänyt Berliinissä harhailevasta suomalaisnaisesta virallisen nootin Saksan ulkoministeriölle.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön mukaan Suomi pyytää Saksan viranomaisia ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin sairaan naisen saattamiseksi hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu