Miten ihmeessä on mahodollista, että puhutaan töissä jaksamisesta pitenpään? Täysin järjetöntä puhetta tilanteessa, jossa suurella joukolla ei ole työtä ollenkaan tai muuten työ ei ole kokoaikaista tai ns. oikeaa työtä.
Mielestäni keskustelun pitäisi pyöriä työmahdollisuukisen lisäämisesen ympärille, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus oikeaan työhön, jolloin hoituisi automaattisesti myös tämä työssä jaksaminen ja työurien piteneminen.
Työn tarjonnan oltava suurempikuin työtätekevien määrä.
Koska näin ei ole esim. ihmisten ajaminen kerjäämään mikä tänä päivänä todellisuutta ei voi olla mitenkään hyväksyttävää valtion taholta. Vaan kyseessä on törkeä ihmisoikeuksien loukkaus suorastaan rikollinen toiminta.
Työn tarjonnan ollessa suurempi työtäkevien määrään voidaan ajatella työhön kykenevien, myös tekevän sitä jolloin elatusvelvollisuus ei pätisi täysimääräisesti ja tämän hetkiset korvaustasot voisivat koskea heitä. Kuitenkin huomioiden aidosti työhön kekeneminen, joka myös ongelma työttömien keskuudessa. Osa näistä työttömistä ei kertakaikkiaan ole kykeneviä työn tekoon eli heidät on päästettävä esim eläkkeelle riittävällä toimeentulolla.
Suomi nousuun tehdään siitä sittenkin ihmisille hyvä paikka elää ja työskennellä.
Lähinnä naurettavaa nämä lamatalkoot olevinaan tuoetaan työllisyyttä, mutta todelliset toimenpiteet antavat odottaa itseään.
Yhteiskunnan aktiivisuuden kannalta esim työaikojen lyhentäminen sekä porrastaminen toisi työpaikkoja mielestäni varsin runsaasti. Nythän Suomi on käytännössä palvelujen tarvitsijoiden kannalta kiinni ainakin arkipäivät jolloin kaikki on töissä. Miettikää asiaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
työstä. Julkinen sektori ei mielekkäitä työpaikkoja pysty tarjoamaan vaan kaikki on keinotekoista työllistämistä.
Mullakin olisi kymppitonneja ylimääräistä rahaa perustaa yritys tai teettää nyt tekemiäni juttuja toisilla. Maailma 6. kovin verotus ja ddrmäinen lainsäädäntö ei tee työllistämisestä järkevää, siksi ostan rahoillani 35 -jalkaisen purjeveneen seuraavaksi.
ei ole olemassakaan. Työnkuva on muuttunut täysin siitä, mitä se ennen oli. Enää ei ole vakituista työpaikkaa juuri kenelläkään. Suomessa on skitsofreeninen hallitus, joka tekee täysin päinvastaista, mitä pitäisi. Ja kilttiäkin kiltimpi kansa, joka aina vain tyytyy siihen mitä tapahtuu, kukaan ei uskalla kapinoida suomessa, ollaan vaan hiljaa ja alistutaan, niinhän täällä on aina ennenkin tehty. Kotona vaan juodaan kaljaa ja katsotaan: "tanssii tähtien kanssa", idioottikansalla on itsensä näköinen hallitus.
Onko tosiaan 3. maailmasota ainut ratkaisu jolla voidaan taas edetä joitakin kymmeniävuosia.
On se vaan pirun jännää, kun viisas ihminen ei keksi mitään ratkaisuja todellisiin ongelmiin.