Fortumin

Fortumin viimeinen optio-ohjelma on laadittu vuonna 2002. Ohjelmassa mukana olleet henkilöt ovat tuolloin jaetuilla optioilla voineet ostaa yhtiön osakkeita tai myydä optio-oikeutensa kolmannelle osapuolelle lokakuusta 2006 alkaen.

Kaikki Fortumin optio-ohjelmat on hyväksytty yhtiön sääntömääräisissä yhtiökokouksissa. Lisäksi Fortumin enemmistöomistaja, Suomen valtio, on aina etukäteen hyväksynyt niitä koskevat esitykset. Kaikki ehdot on esitelty avoimesti julkisuudessa.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) vaatii tilille Jyri Häkämiestä.

Näin se politiikka pelaa äänten kalastelussa .Päätä vaaditaan vadille vaikka Häkämiehellä ei ole tekemistä optioiden luomisessa.

Demarit ovat itse olleet juonimassa Forttumin
palkkiojärjestelmää demarililiukselle, Lipposen hallituksen aikana. Antti Kalliomäki, Sinikka Mönkäre, Leena Luhtanen, ja Erkki Tuomioja. Muistaakseni Luhtasen mieskin on vain tilintarkastaja jolle järjestettiin optiot.
11295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olin pätkätöissä henkeni pitimiksi opintojen ohella kunnalla, joka oli erehdyksessä laskenut minulle maksamansa palkan "liian suureksi".

Puolen vuoden kuluttua kunta velotti minulta "väärin perustein" maksetun rahan korkojen kaa takaisin. Kun Kela vielä rokotti muutamalla satasella ylimenneestä ansio-oikeudesta korkojen ja sakkojen kaa, olikin pakko lopettaa koko opiskelu?

Huomatkaa myös, että Fortum on tulkinnut osinkosääntöjään omaan pussiinsa, vastoin selvääkin selvempää säänön tarkoitusta!

Kukaan ei voi erehdyksessä näin toimia. Käytäntö on mitä ilmeisimmin tahallinen.

Toivon liliuksille hellempää ja inhimillisempää kohtelua kuin itselleni!

Äänestä

Laadiytusta säänööstä ei voi erehtyä kuin tahallaan väärintulkiten! Fortumilla on oivat lakimiehet?

Nyt kun väärinkäytös on todettu, joutuvatko asianosaiset maksamaan taannehtivasti sopimusten vastaiset ansiottomat tulonsa!

Häkämies vielä äsken väitti, ettei mitään väärinkäytöksiä ole tapahtunut ja että mitään ei ole tehtävissä. Saako hän puhua mitä sylki suuhun tuo ilman, että olisi vastussa sanoistaan?

Äänestä
  • möläytellä mitä sattuu, kun ei ole osaamista eikä tietoa muusta kuin baarikierroksista.

    Äänestä

laatimassa. Jos ne ovat valtion, eli kansalaisten etujen vastaisia ...... NE PITÄÄ POISTAA .... olipa se sitten mikä saatanan puolue tahansa. Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää ???? Jos ei Lilius ole kiinnostunut monopoliyhtiön varoja senjälkeen polttelemaan Venäjäsikkailuissaan, vittu menkööt sinne mistä on tullutkin (ei kassan kautta). Samaan paikkaan voi lähettää sen perkeleen rosvo Fagernäsinkin. Olisi aika että valtion yhtiöissäkin alettaisiin hommia pyörittää osaavasti, eikä kaverien kanssa.

Äänestä
  • Nämä kyseessä olevat palkkiot on näitä vanhoja demareiden sovittuja jotka nyt nostetaan.

    Äänestä

  • poistettu,,, kirjoitti:

    Nämä kyseessä olevat palkkiot on näitä vanhoja demareiden sovittuja jotka nyt nostetaan.

    Siinä se totuus piilikin: säännöt on Fortumissa tulkittu tahallisesti tai tuottamuksellisesti väärin.

    Jos ei siitä joudu eroamaan tai vankilaan ja korvaaman väärän edun korkojen kanssa, jo on kumma. Jokainen tavallinen kansalainen olisi piememmästäkin vilpistä joutunut jo mneen keertaan ikuiseen velkavankeuteen!

    Vaan ei hyväveliverkossa sentään...

    Äänestä

  • poistettu,,, kirjoitti:

    Nämä kyseessä olevat palkkiot on näitä vanhoja demareiden sovittuja jotka nyt nostetaan.

    Pekkarinen järjesteli uudet säännöt joilla pelataan ja vieläkin lopputulos on nelinkertainen palkkaan nähden. Pekkarointi nyt ei muissakaan asioissa ole mennyt putkeen. Tai sitten tää häkäGöbbels ei pysty seuraamaan muuta kuin omaa pankkitiliään.

    Äänestä

  • poistettu,,, kirjoitti:

    Nämä kyseessä olevat palkkiot on näitä vanhoja demareiden sovittuja jotka nyt nostetaan.

    Eikös se Pekkarinen ollut mies paikallaa viimeiset 6 vuotta jo ollut noista vastuussa, nyt siis vastuu jakaantuu myös Häkäseen, kyllä on kykypuolue munannut itensä totaalisesti. Ja jos näkee demareiden olleen vastuussa kaikesta pahasta ja muustakin maailmassa, niin eikös silloin pitäisi mennä jo hoitoon, olet vainoharhainen.

    Äänestä

Miksi samat sopimukset ja säännöt toimivat kaikissa muissa valtion omistajohjauksessa olevissa yhtiöissä?

Selitä sekin, besservissertelijä!

Äänestä
  • Vain Fortumilla on varaa komeisiin johdon ilmaisosinkoihin! Muut yhtiöt ovat laman kourissa enempi vähempi persaukisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


optioista kirjoitti:

Fortumin viimeinen optio-ohjelma on laadittu vuonna 2002. Ohjelmassa mukana olleet henkilöt ovat tuolloin jaetuilla optioilla voineet ostaa yhtiön osakkeita tai myydä optio-oikeutensa kolmannelle osapuolelle lokakuusta 2006 alkaen.

Kaikki Fortumin optio-ohjelmat on hyväksytty yhtiön sääntömääräisissä yhtiökokouksissa. Lisäksi Fortumin enemmistöomistaja, Suomen valtio, on aina etukäteen hyväksynyt niitä koskevat esitykset. Kaikki ehdot on esitelty avoimesti julkisuudessa.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) vaatii tilille Jyri Häkämiestä.

Näin se politiikka pelaa äänten kalastelussa .Päätä vaaditaan vadille vaikka Häkämiehellä ei ole tekemistä optioiden luomisessa.

Demarit ovat itse olleet juonimassa Forttumin
palkkiojärjestelmää demarililiukselle, Lipposen hallituksen aikana. Antti Kalliomäki, Sinikka Mönkäre, Leena Luhtanen, ja Erkki Tuomioja. Muistaakseni Luhtasen mieskin on vain tilintarkastaja jolle järjestettiin optiot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu