Tänään työmatkalla radiossa kerrottiin, että keskimäärin koululaisten lunssi valmistuu 0,65 €:lla ja vankien kohdalla lunssi on 1,20€. Onkos se nyt oikein, että kasvavat lapset halvemmalla sapuskalla syötetään kun rikolliset?!? Vähänkö väärin!!! Onko sinusta?
Kouluruoka/ vankien ruoka!
Zipperiina
18908
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
vangit ei pääse iltapäivällä kotiin syömään eikä aamuisin aamupalalle. Eikä ne vankilan sapuskat kovin erikoisia ole, ei kannata olla kateellinen.
No, opiskelijana olen vieraillut yhdessä isoimmista vankiloista Suomessa. Tosin siitä on nyt jonkin verran aikaa, mutta kyllä siellä ihan hyvät sapuskat oli. Syötiin ihan normiruokaa. Kyllä siellä aamupalat ja iltasapuskatkin on. Itte saivat myös kokkailla siellä semmosissa vapaammilla osastoilla.
Eikös oo tarkoitus, että jos on niin pahoja mennyt tekemään, ettei vankilasta pääse illaksi kotiin!?
En tiedä mitä sontaa normaalisti syöt. Itse muurin takaa avotaloon päästyäni 4 vuoden jälkeen en suostunut syömään vankilaruokaa, vaikka olisin ilmaiseksi saanut, tein ruokani itse ja myös maksoin sen mielelläni.
Siis ihan hyvää karjalanpaistia oli tarjolla, pottuja, jotain lämmintä vihannesta ja sitten salaattia. Marjakiisseliä sai jälkkärinä.
Siis niistä vangeista oli 99 % sen näköistä, sorry vaan...että uunilenkki voisi olla se kulinaarinen huippu!! Mitä siis itte osaisivat valmistaa.
olisit syönyt vankien kanssa, olisit syönyt pelkkää kastiketta ilman lihanpalastakaan, jos sitäkään. On pikkasen eri juttu syödä henkilökunnan kanssa kun kongilla.
Siis ruokala oli melkolailla samanlainen kun joku koulun ruokala. Paitsi, että siellä oli kummallisen huono valaistus, eikä siis ikkunoita! Vähän kun jossain "kellarissa" oltaisiin oltu. Samaan aikaan oli syömässä myös vankeja,ei tosin kovin montaa. Me vierailijat syötiin esittelijän kanssa ja meillä oli semmoset vierailija-läpykät rinnuksissa. Älyttömän siistiä kaikkialla, kokoajan tuli joku vanki mopin kanssa vastaan käytävillä. Mikä eroaakin sitten nyt peruskoulujen ruokaloihin ja muihin tiloihin. Siellä on suorastaan karmean likaista. Ruokaa on lattialla ja aina kantsii katsoa mihin istuu.
rötöksiä tyhjällä pötsillä,sitä paitsi moni rosvopäällikkö johtaa toimintaa vankilasta käsin ja se jos mikä kuluttaa energiaa.koulunaskit pärjää suklaapatukallakin jonka äipä on ostanut evääksi..
antaa täysi oikeus tilata pizzaa ja kebabia omalla kännykällä, koska jos "alkaa rupeen" illalla hiukoon, niin moni hyvä keikka jää suunnitteluasteelle...kokeilkaa itse tehdä vaativaa ajatustyötä, kun vuorokaudessa ei saa kuin aamupalan, lounaan, päivällisen sekä iltapalan ja kaikki firman piikkiin. Ja noita pizza/kebab settejä ei sitten vartijat käy tönkiin, ettei mene mausteet sekaisin ja mielen tasapaino järkyty??????
miksi ruokkia tulevia rikollisia kouluissa,pidetään jo valmistuneet tikissä..
tuleviin rikollisiin ei kannata panostaa.
Kehtaavatkin!Lapsilta otetaan joka sentti pois.Syökööt päättäjät sillä rahalla lounaitaan!Sikamaista!
Eikös nykylapsilla ole liikalihavuus ongelmia?Keitot ja puurot on sopivaa ruokaa . Kyllä sitä jäteastiaan menee vaikka mitä herkkuja olis. Syökööt kotonaan parempaa.
Juu, väärin on yleensäkin se, että pennut ja vangit syötetään verorahoilla. Vanhemmat maksakoot jälkikasvunsa syömiset, miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi nekin syöttää? Sama vangeilla, lasku perään safkasta ja muusta ylläpidosta. Eikös vaan???
on isompikokoisia kuin peruskoulua käyvä räkänokka.
Aika moni myös nostelee rautaa.
Siis veroa oon maksanut ja paljon! Lapsiakin on, elikkä siis maksanut ne "pentujeni" kouluruuat moneen kertaan ja osaltani kaikki yhteiskunnan palvelut. Sä vissiin et oo?! Luulet, että yhteiskunta on joku firma? Mä kerron salaisuuden sulle! Yhteiskunta muodostuu ihmisistä ja alueesta millä ne asuvat, elikkä ME!!
Katselin tuossa tän viikon ruokalistaa ja kyllä se vaikutti ihan syömäkelpoiselta. Lihapullat,peruna,kastike, appelsiini broilerikastike, täysjyväriisi, kirjolohikiusaus, ohrasuurimopuuro, hernekeitto. Lisäksi tulee salaatit, juomat ja leipä. Kyllä noilla eväillä koulua käy. Ei siinnä ole muuta muutosta tullut kun keitto ja puuropäivät on joka viikko. Ihan hyviä ruokia nekin. Olen kuullut että lapset tykkäävät puuroista.
Siis kyseessä on kasvavista lapsista ja nuorista. Puuro ei ole monipuolinen ateria. Siis kyllä se on lähinnä ihan mahtavaa aamupalaruokaa. Syötko itse puuroa päivän pääateriaksi? Se on tietysti hyvä asia, että puuro maistuu!!
Niissä valmislihapullissa voi olla tosi vähän lihaa elikkä ne ovat myös enempi rasvaa,jauhoja. Esim. Atrian lihapullissa vain 14 %. Tee itse kirjolohikiusaus, annos 0,65 € + leipä,maito+rasva+salaatti. Ei siinä voi olla paljon kalaa annoksessa. Niin ja sitten noihin keittoihin. Otetaan nyt vaikka nakkikeitto. Yhdessä annoksessa (runsaassa) on siis yksi nakki, yksi peruna ja puolikas porkkanaa ja suolaista vettä 1 ½ dl. Sillä ei oikein 70 kg painava 15-vuotias poika elä, vaikka sitten saisi näkkileipää syödä kuinka paljon vaan. Ruokailuun on varattu niin vähän aikaa, että santsiannosta ei pysty ottamaan.
En ole ollu vankilassa joten en tiedä millaista ruokaa siellä tarjotaan. Kouluruokailussa olen kylläkin ollut mukana ja hyvää se on ollut. Katsoin ensiviikon ruokalistan ja se oli mielestäni monipuolinen. Kyllä noilla ruuilla saa vatsansa täyteen jos vaan viitsii syödä. Aikaa on riittävästi ja lisää saa varmasti ottaa jos maistuu. Parasta kouluruokaa olen saanut Koulutuskeskus Tavastilassa. Taitavat tehdä itse alusta saakka kaiken ruuan kun ne maistuivat niin hyvältä.