Kainuun Radion päällikkö eläkkeelle

YLEn Kainuun Radion legendaarinen päällikkö on jäänyt tänään eläkkeelle. Hyviä ohjelmia häneltä tulikin kuunneltua vuosien mittaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jura_Tarvasaho
131010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • Katsoitteko tv:n Uutishuone sarjan? Se antoi oikean kuvan näiden 60 ja 70-luvuilla yleisradion toimitukseen rekrytoiduista kouluttamattomista ns. toimittajista. Jäsenkirja ratkaisi, ei mikään muu. On kai ne yhdenlaisia legendaarisia "toimittajia" ja varoittavia esimerkkejä puolueiden mandaattipaikkojen mädännäisyydestä.

    Äänestä

  • toimittajia jäsenkirjalla kirjoitti:

    Katsoitteko tv:n Uutishuone sarjan? Se antoi oikean kuvan näiden 60 ja 70-luvuilla yleisradion toimitukseen rekrytoiduista kouluttamattomista ns. toimittajista. Jäsenkirja ratkaisi, ei mikään muu. On kai ne yhdenlaisia legendaarisia "toimittajia" ja varoittavia esimerkkejä puolueiden mandaattipaikkojen mädännäisyydestä.

    YLE oli pahin jäsenkirjapaikka. Lehti-ilmoituksilla haettiin toimittajaa. Yleensä paikka oli jo kuitenkin siinä vaiheessa jaettu, jäsenkirja sen ratkaisi sen mukaan "kenen (puolueen) vuoro" silloin oli.Tarvasaho valittiin demarien mandaatille.
    Kuitenkin myös puoluesidonnaiset maakuntalehdet edellyttivät tietynlaisen jäsenkirjan tai ainakin maailmankatsomuksen.
    Kainuun Sanomien käytäntöä en tunne mutta ainakin Kansan tahtoon oli mahdoton päästä toimittajaksi muiden kuin kommunistien.

    Äänestä

  • eksfrii kirjoitti:

    puolueesta päälikkö on, älä sotke politiikkaa kaikkeen ! Kyse oli onnitella eläkkeelle jäävää päällikköä

    Äänestä

  • tuo mistä kirjoitti:

    puolueesta päälikkö on, älä sotke politiikkaa kaikkeen ! Kyse oli onnitella eläkkeelle jäävää päällikköä

    Kyllähän se suomettumisen ja nöyristelyn aika oli surkeaa tiedonvälityksessä.
    Tärkeää oli että toimittajat edistivät oman puolueensa asiaa.
    Toivottavasti ei koskaan enää palata siihen alennustilaan.

    Äänestä

  • Jäsenkirja oli tärkeä kirjoitti:

    Kyllähän se suomettumisen ja nöyristelyn aika oli surkeaa tiedonvälityksessä.
    Tärkeää oli että toimittajat edistivät oman puolueensa asiaa.
    Toivottavasti ei koskaan enää palata siihen alennustilaan.

    Minäpä taas joskus mielessäni toivosin että tuosta ajasta tulisi edes jotain takasin että tapahtuisi semmonen IHME että maakunnan radiosta taas kuuluisi politiikkaa, siis kunnon kunnallispolitiikkaa, nyt kun sieltä kuuluu vaan mussssiiikkia.
    Tarvasaho sanoi ite kainarin jutussa sunnuntaina että TIEDOTUSVÄLINEISSÄ SAISI OLLA NYKYISTÄ ENEMMÄN JOURNALISMIA. Olen tismallensa samaa mieltä. Nykytoimittajat taitaa tosiaan tulla muualta kuin politiikasta eli tiskijukkisosastolta, ja jutut on sitte sitä mukaa.
    Ne meitä koskevat asijat kun kuiteski päätetään politiikan kammareissa, ja siellä olis hyvä olla niitten toimittajienkin jossain määrin mukana. Mutta ei niitä enää kiinnosta muu kuin idolsit ja soittelulistat ja jukepoksit.

    Äänestä

  • ei noinkaan. kirjoitti:

    Tiskijukkatoimittajia joilla ei ole yleistietoa. Levymusiikkia aamusta iltaan.

    Ennen ole kepua ja Kekkosta. En kyllä tykännyt siitäkään.

    Toimittajien paikat oli ennen palkintoja puolueelta. Nyt ne ovat levy-yhtiöitten renkejä.

    Äänestä

  • täyttä peetä kirjoitti:

    Tiskijukkatoimittajia joilla ei ole yleistietoa. Levymusiikkia aamusta iltaan.

    Ennen ole kepua ja Kekkosta. En kyllä tykännyt siitäkään.

    Toimittajien paikat oli ennen palkintoja puolueelta. Nyt ne ovat levy-yhtiöitten renkejä.

    Tasa-arvovaltuutettua ei ennen ollut. Väärän puolueen ihmisiä sorrettiin joka paikassa. Kajaanin kaupungin siivoojilta kyseltiin jäsenkirjat ennen kuin sai paikan.
    Miten oli kaupungin rakennuspuolella? Sama juttu lautapojillakin.
    Kainuun radiossa ei ollut yhtään sitoutumatonta toimittajaa? Julkinen salaisuus.Vasemmisto ja kepu oli vallassa.

    Äänestä

  • toimittajia jäsenkirjalla kirjoitti:

    Katsoitteko tv:n Uutishuone sarjan? Se antoi oikean kuvan näiden 60 ja 70-luvuilla yleisradion toimitukseen rekrytoiduista kouluttamattomista ns. toimittajista. Jäsenkirja ratkaisi, ei mikään muu. On kai ne yhdenlaisia legendaarisia "toimittajia" ja varoittavia esimerkkejä puolueiden mandaattipaikkojen mädännäisyydestä.

    Kajaanissa vasta aloitellaan samaa jäsenkirjapeliä -30 vuotta jälkijunassa. Sivistysjohtaja valitiin jäsenkirjan mukaan, pätevin jäi rannalle ruikuttelemaan. Samaa koetteli kepu kaupunginjohtajan vaalissa. Meni mynkään, porvarit liittoutuivat reikäpäiden kanssa, ja kas, Tolonen tuli valituksi. Enpä usko, että Jartsu sen kummempi on kuin Halonenkaan (paska sukunimi, sama kuin lössöpressalla) mutta saipahan Okkonen and kumppanit politiikkaoppia. Mahtaa nyt kepulaisia vituttaa.
    Vai vituttaako? Kirjoittakaa tänne, luette te tätä palstaa kuitenkin.

    Vai luetteko? Vastatkaa kyllä taikka ei, aina se on yhtä sopiva vastaus.

    Hahahahahahahahahahhahhhaaaaaahhahahhaaaaaaaaaa

    Äänestä

  • Poli Trukki kirjoitti:

    Hauskoja nämä viestiketjut, kun otsikosta eksytään ihan ties minne. Mikset aloita uutta ketjua, jos asiasi o menee noin sivuun?

    Aloitukseen sen verran, että jos fert olet se wikipedian artikkelin kirjoitaja, niin se vaatisi vähän täydennystä ja lisälinkkejä

    Äänestä

  • aloituksesta kirjoitti:

    kainuun vartin mukava juontaja. Jäi vain paskanen maku kun ei uskaltanut kertoa kuulijoille, että tämä nyt oli sitten viimeinen vartti. Kun näistä tiskijukista ei kukaan uskalla ottaa puheluita vastaan. Ties mitä soittajat puhuvat suorassa lähetyksessä. Niin, ainahan voi soittaa vähän lisää musiikkia.

    Äänestä

Vaikka media on viihteellistynyt niin ei tule ikävä sitä aikaa kun varsinkin ylessä kumarreltiin itään joka asiassa ja vältettiin viimeiseen asti astumasta niiden poliitikkojen varpaille joiden ansiosta oli saatu työpaikka.
Pätevyyksistä viis kun pestattiin toimittajaksi, pääasia että oli oikea jäsenkirja. Toimittajia oli sitten uittopäälliköstä alkaen kertomassa kansalle "totuuksia".

Äänestä
  • Kyllä jo joutihi jäähä se TARVASAHO eläkkeelle mokomahi stalinisti. Aina oli laukomassa omia mielipiteitään ja manipuloi vartin soittajia. Ei kukaan halunna kuunnella hänen mielipidettään. Joutava ukko oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fert kirjoitti:

YLEn Kainuun Radion legendaarinen päällikkö on jäänyt tänään eläkkeelle. Hyviä ohjelmia häneltä tulikin kuunneltua vuosien mittaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jura_Tarvasaho

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu