Lähetti alaiselleen tuhansia viestejä - Pidätettiin virasta
Kuopion kaupungin vapaa-ajankeskuksen toimialajohtaja Jaana Vasankari on pidätetty virastaan määräaikaisesti, kertoo Savon Sanomat. Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen teki päätöksensä asiasta tänään. Syynä oli Kuopion käräjäoikeuden Vasankarille eilen määräämä lähestymiskielto.
Toimialanjohtaja Vasankari oli lähettänyt viime heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana alaiselleen yhteensä yli 2 000 sähköposti- ja tekstiviestiä. Joukossa oli myös puheluita.
Alaisen mukaan yhteydenottoja oli kaikkiaan noin 2 400 kappaletta, joista suurin osa oli intiimejä. Mies on ollut myös sairaslomalla asian vuoksi.
Kuopion kaupunki ei virasta pidättämisestä tässä vaiheessa enempää tietoa. Asia on menossa Kuopion kaupunginhallituksen käsittelyyn. Vasankari on kertonut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.