Vantaan Korson seurakunnassa työskentelevästä Laura Mäntylästä tulee tiettävästi Suomen ensimmäinen pappi, joka julkisesti kertoo homoseksuaalisuudestaan.
Mäntylä esiintyy viikon päästä keskiviikkona TV2:ssa nähtävässä Inhimillinen tekijä -ohjelmassa.
"Tunnen, että Jumala hyväksyy minut, mutta kelpaanko minä ihmisille?" Mäntylä kysyy ohjelmassa Ylen ennakkotietojen mukaan.
34-vuotias Mäntylä työskentelee Korsossa nuoriso- ja rippikoulupappina. Hän on parhaillaan opintovapaalla.
Mäntylä ei vielä tiistaina halunnut kommentoida ulostuloaan tarkemmin. "Toivon, että ihmiset katsovat ohjelman", Mäntylä sanoo.
Korson seurakunnan kirkkoherralle Kari Pekka Kinnuselle Mäntylän homoseksuaalisuus ei ole uusi uutinen. "Se, että hän lähti puhumaan siitä julkisuuteen, on hyvin rohkea teko. Toivoisin, että se koettaisiin ihan normaalina asiana, mutta todennäköisesti se herättää aika paljon keskustelua", Kinnunen sanoo.
Kinnunen vakuuttaa, ettei Mäntylän julkitulo ole este hänen työskentelylleen seurakuntapastorina.
"Pidän itsestään selvänä asiana, että homoseksuaalinen henkilö voi toimia seurakunnassa ihan samoin mahdollisuuksin kuin muutkin."
Kirkossa ei ole selkeää linjaa siitä, miten homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien perhe-elämään pitäisi suhtautua. Pari viikkoa sitten julkistetussa piispainkokouksen mietinnössä evankelis-luterilaisen kirkon työryhmä totesi, ettei parisuhteen rekisteröiminen ole este kirkossa työskentelylle.
"Mietintö näyttää vihreää valoa, enkä sen takia usko, että tästä tulee enää isoa kysymystä kirkolle varsinkaan pääkaupunkiseudulla", sanoo Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa professorina (emerita) toiminut Raija Sollamo.
Mäntylän tapaus on Sollamon mukaan kirkossa ainutlaatuinen. Hän ei muista, että koskaan aiemmin kirkon palveluksessa ollut pappi olisi puhunut yhtä avoimesti homoseksuaalisuudestaan.
"Kirkon julkisuuskuva on pidetty sellaisena, että homoseksuaaleja ei ole kirkon työssä, vaikka se ei pidä paikkansa, ja kyllä piispatkin sen tietävät. Homoseksuaalisuus on ollut kirkossa vaiettu asia", Sollamo sanoo.
Helsingin piispa Eero Huovinen ei tiistaina halunnut kommentoida tapausta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ruotsissa aletaan vihkiä homopareja, uutisissa sanottiin.
Tarve siellä on niin suuri.
perkele