"Viksummalle"

EL1991

Kirjoitat: "Etkö lainkaan ihmettele että miksi evotoverisi ovat niin kovin vaitonaisia tuon keskustelun suhteen, varsinkin evo-oppineet.

Eivät uskalla suutaan aukaista koska se olisi heidän tuhonsa. Evohuuhaan taru on lopussa.

Paitsi että jos haluatte illuusionne säilyttää, niin teidän ei auta muuta tehdä kuin aloittaa vailla asiallista argumentointia oleva armoton alatyylin herjakamppanja.
Muuta teillä ei enää ole.
Ehkä saatte jonkun tosiasioista tietämättömän umpisokean sammelipapin pysymään riveissänne. "

Nyt voisi päätellä että jossain päin maailmaa on tehty joku ihan perustavaa laatua oleva oivallus, joka on kuolinisku evoluutioteorialle. Olet muutamassa muussakin paikassa hehkuttanut miten evoluutioteoria on henkitoreissaan.

Voisitko nyt viitata täsmällisesti johonkin löytöön tai tutkimukseen, jossa näin todetaan tapahtuneen? Kelpaa vallan mainiosti jonkun HYVÄMAINEISEN yliopiston hyväksymä tai sen suojissa tehty tutkimus.

Olen vuoden päivät välillä yo-kirjoitusten ohessa seurannut tätä palstaa mielenkiinnolla. Silmiinpistävin piirre on ollut kreationistien uho että evoluutioteoria on kokenut siinä-ja-siinä asiassa lopullisen haaksirikon. Tiedeyhteisöt ovat kuitenkin tällaisesta noin maailmanlaajuisesti hiirenhiljaa, vaikka moisen tutkimuksen tekijää odottaisi kulta ja kunnia. Vai onko kyseessä jumalattomien tiedemiesten ja yliopistojen SALALIITTO?!?!

10

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päblo

      "viksumpi"-kirjoittajan nimimerkistä. Yrittääkö hän sanoa, että hän on kaikkia muita kirjoittajia fiksumpi?

      • Mikäli palstan kreationistien argumentointitaidot eivät merkittävästi nykyisestä kohene, tuskin maksaa vaivaa analysoida heitä kovin syvällisesti. Samaa siideriä eri pulloissa.

      • EL1991
        jossarian69 kirjoitti:

        Mikäli palstan kreationistien argumentointitaidot eivät merkittävästi nykyisestä kohene, tuskin maksaa vaivaa analysoida heitä kovin syvällisesti. Samaa siideriä eri pulloissa.

        Sitä minäkin pelkään, mutta onhan oikeudenmukaisuuden ja naturalismin nimissä ja hengessä annettava mahdollisuus esittää näytöt - nehän ratkaisevat. Arvioidaan asiaa (taas) sitten kun näytöt on annettu. Varmuus evoluutioteorian lopullisesta romahtamisesta on niin suuri, että todisteiden on PAKKO vakuuttaa KAIKKI älyllisesti ajattelevat ihmiset. Odotankin henkeäni pidätellen näitä todisteita.

        Pyydän sen jälkeen kohteliaimmin pro-scientistia, Turkanaa, Apo-Calypsoa, aito-outsideria ja muitakin halukkaita arvioimaan näyttöjen tason. Siis kreationistit, nyt näytöt kateederille!

      • erggi

        Viimeisen kahden kuukauden aikana nimimerkki "viksumpi" on julistanut vääriksi ainakin seuraavat tutkimustulokset: fossiilitutkijoiden tulokset, C-14-hiili-isotooppiajoitusmenetelmän luotettavuuden (ja ohessa muutkin ajotusmenetelmät), mannerlaattojen liikunnot, jääkausiteorian osalta jäätiköitymiskeskuksen sijainnin ja silokalliouurteiden syntytavan, rapakiven olemassaolon Suomen kallioperässä, ERV:n synnyn ja muutamat esimerkit makroevoluutiosta, josta todisteena esim. takapihansa kyssäkaalit.

        Lisäksi hän on tutkimustensa tuloksena julistanut, että tyrannosaurus käytti ravinnokseen banaanikasveja (todisteena tähän erinomaisesti soveltuva T-rexin hampaisto) ja vakuuttaa, että hänellä on hallussaan todisteet hirven ja naudan risteytymisestä kotitilallaan. Nämä todisteet on toimitettu/toimitettaneen piakkoin tutkittavaksi, toivon ja "uskon".

        Ja oliko se "viksumpi", jonka mukaan petojen tappajan kyvyt ja käärmeiden myrkkyrauhaset ovat kehittyneet Eedeniin eutanasiavälineiksi.

        Runsaasta "viksumman" kanssa käymästäni "keskustelusta" huolimatta tai sen takia en varmaan tiedä tai muista kaikkea, mutta onhan tässäkin jo CV:ta yhdelle Konsta Pylkkäselle.

      • erggi
        erggi kirjoitti:

        Tokikaan suurin osa noista seikoista ei ole "viksumman" itsensä keksimiä, vaan kreationistien ihan yleisesti käyttämiä argumentteja. Mutta löytyy "viksummalta" ihan omiakin sinisiä ajatuksia.

      • Kirk Cameron
        erggi kirjoitti:

        Viimeisen kahden kuukauden aikana nimimerkki "viksumpi" on julistanut vääriksi ainakin seuraavat tutkimustulokset: fossiilitutkijoiden tulokset, C-14-hiili-isotooppiajoitusmenetelmän luotettavuuden (ja ohessa muutkin ajotusmenetelmät), mannerlaattojen liikunnot, jääkausiteorian osalta jäätiköitymiskeskuksen sijainnin ja silokalliouurteiden syntytavan, rapakiven olemassaolon Suomen kallioperässä, ERV:n synnyn ja muutamat esimerkit makroevoluutiosta, josta todisteena esim. takapihansa kyssäkaalit.

        Lisäksi hän on tutkimustensa tuloksena julistanut, että tyrannosaurus käytti ravinnokseen banaanikasveja (todisteena tähän erinomaisesti soveltuva T-rexin hampaisto) ja vakuuttaa, että hänellä on hallussaan todisteet hirven ja naudan risteytymisestä kotitilallaan. Nämä todisteet on toimitettu/toimitettaneen piakkoin tutkittavaksi, toivon ja "uskon".

        Ja oliko se "viksumpi", jonka mukaan petojen tappajan kyvyt ja käärmeiden myrkkyrauhaset ovat kehittyneet Eedeniin eutanasiavälineiksi.

        Runsaasta "viksumman" kanssa käymästäni "keskustelusta" huolimatta tai sen takia en varmaan tiedä tai muista kaikkea, mutta onhan tässäkin jo CV:ta yhdelle Konsta Pylkkäselle.

        "tyrannosaurus käytti ravinnokseen banaanikasveja"

        http://www.youtube.com/watch?v=Of90cKxSeuw

      • tietää kyllä

      • Apo-Calypso
        tietää kyllä kirjoitti:

        banaaneista! mahtava esitys

        Erityisen ironiseksi Kirk Cameronin esityksen tekee se, että nykyiset viljeltävät banaanit ovat ihmisten tuotteita, ei jumalien aikaansaannoksia! :) :)

    • elämän oppia.

      Kannattaa sinunkin katsoa tuo video ja keskittyä kumoamaan Leisolan teesit jos se on niin kovin helppooa.

      • asianharrastaja

        "Etkö ymmärrä, että ei ole yksi löydös kyseessä vaan monen monta eri asiaa yhdessä. Toisekseen, onko Leisola mielestäsi jotenkin huonomaineinen?" Maineesta on ainakin kiistaa.

        Mutta huonomaineinen tai ei, miksi hän ei noilla monilla eri asioilla yhdessäkään ei ole saanut kannattajakseen ainoatakaan evoluutiota työkseen tutkivaa, vertaisarvioiduilla julkaisuilla ansioitutta tieteenharjoittajaa. Ennen kuin heitä on ainakin kohtalainen joukko, puheet evoluutioteorian kumoamisesta ovat ihan tyhjää meuhkaamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18764
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5725
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5297
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      37
      5186
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      5021
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      78
      4933
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4463
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4127
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      50
      3433
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3115
    Aihe