Käsittämätöntä!

Illan ottelu Kärpät-Blues, voiko enää tuomarikaksikko pahemmin epäonnistua kun kyseisessä pelissä? On käsittämätöntä että kyseiset Pellet saavat tuomita ja huseerata näinkin tärkeissä peleissä koska nythän pelataan jo finaalipaikasta.

En katso tätä ottelua "Kärppä-lasien" läpi vaan yleisesti. Kyseinen tuomarikaksikko on tuomitsi runkosarjan pelejäkin ja joka pelissä he tekivät todella käsittämättömiä ja karkeita virheitä.

Kai Suikkanenkin on todennut kyseisestä tuomarikaksikosta että he olivat Mestiksessäkin ylivoimaisesti huonoimmat tuomarit.

Kärpät-Blues pelissäkin Bluesilta jäi useampi selvääkin selvempi jäähy viheltämättä kun taas Kärpille pilli soi tiuhaan vaikka Kärpät pelillisesti ottelua hallitsikin. Esim. Bluesin 1-4 maali tuli kahden miehen ylivoimalla Viitakosken istuessa jäähyllä kyynerpäätaklauksesta. Jokainen joka pelin näki, näki myös sen että taklaus oli puhdas. Kärpillä oli henki päällä ja he olivat juuri kaventaneet pelin 1-3:een. Taisi Savolaiselle ja Salmiselle tulla pelko että Kärpät tuttuun tapaansa kirii tasoihin ja ohi. Eipä ainakaan jäänyt kenellekään epäselväksi mitä joukkuetta he fanittavat mutta todella sääli että ottelu ratkesi tuomareihin.

Mihin SM-liiga tarvitsee Tatu Savolaista ja Teemu Salmista? Toivottavasti ei enää mihinkään. Tuntuu vaan oudolta että vaikka heidän jatkuvat virheet tiedetäänkin niin miksi he saavat jatkaa? Ehdotanki että kyseiset Pellet eivät vihellä enää ikinä yhtään ottelua, ei ainakaan SM-liigassa.
10401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämä favorinin poppoo pitäisi lailla kieltää. Pelit menee vituiks joka kerta kun em. herra johtaa kvartettiaan. Linjurit tukia ja puolakka eivät tiedä mikä on paitsio ja mistä aloitetaan. Kalliita virheitä, kalliita virheitä. Erisnimet tulisi kirjoittaa isolla mutta näitä nimiä ei pidä!

Äänestä

Tämä kaksikko on niin vit*n sokea ja tyhmä kaksikko, kuin vaan voi olla. Otan osaa eilisen pelin johdosta! ja oikeasti on myötätunto mukana. Nämä on ollu meilläkin tuomaroimassa (jätän nyt seuran mainitsematta, niin ei pääse kukaan iskemään) Salminen oli kerran vieressä kun jätkä taklattiin pää edellä kaukalon reunaan. mutta kiekon tavottelu tilanteessa kaveri nosti mailan yläkautta vastustajan toiselle puolelle, niin johan muisti paska-jussi miten se pilli toimi. ja maila ei edes osunu mihinkään! Poikittainen ei ole vihellyksen syy, mutta pikku häirintä koukkaaminen on. Ihan kuin jätkiltä puuttuis tuomarin sääntökirjasta joka toinen sivu. Ne ovat tosi puolueellisia sikoja. Mitä nopeemmin lopettaavat koko tuomaroinnin, sen parempi koko suomen jääkiekolle. Ja yks joka ansaitsee maininnan myös on Levonen. kolmas kusiainen.

Äänestä
  • Nää viestit on niin tyypillisiä. Ollaan katsottu peli "puolueettomin silmin" mutta kaikessa paistaa, että kirjoittajat ovat yksisilmäisiä Kärppien faneja.

    En ole Bluesin kannattaja mutta eilisen pelin "TV-versiossa" erotuomarit tuomitsivat aika lailla normiottelun. Ei mitään pahoja virheitä, eikä kumpikaan kärsinyt tuomarien ratkaisuista.

    Äänestä

  • katsokaa peiliin kirjoitti:

    Nää viestit on niin tyypillisiä. Ollaan katsottu peli "puolueettomin silmin" mutta kaikessa paistaa, että kirjoittajat ovat yksisilmäisiä Kärppien faneja.

    En ole Bluesin kannattaja mutta eilisen pelin "TV-versiossa" erotuomarit tuomitsivat aika lailla normiottelun. Ei mitään pahoja virheitä, eikä kumpikaan kärsinyt tuomarien ratkaisuista.

    Joten eipä nyt osunu.Sori.

    Olenpa vaan seurannu muutamia pelejä ja huomannu TV:stä kun ei ole muuta tekemistä ollu ja nähny näiden tollojen toimet. Oletus: Jos esim asun Matinkylässä ja katon HIFK-Jokerit peliä, niin kuinka puolueellinen olen?

    Eilistä Kärppä-Blues peliä en katsonu, mutta kokemuksesta voin sanoa, millaisia nuo pellet voivat olla. Sillä niidenkin tuomarointia on tullu seurattuna livenä.

    Äänestä

  • eikä keskisuomi kirjoitti:

    arvostelemaan.
    Kuule pistä poika luistimet jalkaan ja hyppää laatikkoon ja puhalla itse yksikin välieräpeli.

    Katsotaan sitten kuinkas selvisit.
    Millä tasolla muuten tuomaroit? Et voi ihan mitätön kaveri olla, koska mielipiteesi ovat noin "miehekkäitä".

    Äänestä

  • ja on valmis kirjoitti:

    arvostelemaan.
    Kuule pistä poika luistimet jalkaan ja hyppää laatikkoon ja puhalla itse yksikin välieräpeli.

    Katsotaan sitten kuinkas selvisit.
    Millä tasolla muuten tuomaroit? Et voi ihan mitätön kaveri olla, koska mielipiteesi ovat noin "miehekkäitä".

    Tota, jätkäks älä ala huutelee. Ennemmin vitun ämmä tai muu vastaava nimike olis enemmän kohillaan.Mutta kohteliaisuutena otan ton "miehisen" kommentoinnin, kiitos.

    Toisekseen, kyllä seuraan jääkiekkoa ja aina kotipelit olen paikalla. Mutta ko tuomarit ei niissä aina ole ja silloinkin kun ns. oma joukkue on vieraspelissä ja telkkarista tulee jonkun muun peli, niin sen sit katon. Joten kyllä seuraan pelejä.
    Onko siis ainoa oikea henkilö noiden tuomareiden tekemistä kommentoimaan ja arvostelemaan se, joka kulkee vain niitä pelejä kattomassa, jossa nuo pellet on?

    Kuten jo mainitsein aiemmin, myös livenä nähny ja useampaan kertaan. Monestikko ite sit olet niiden tuomarointia seurannut, kun voit puolustella heitä?

    Äänestä

  • ja ohi meni kirjoitti:

    oikeesti että noin huonoja tuomareita löytyykin vielä sm-liigasta. taitaa olla niin että on taas pakko saada yks pääkaupukiseudun jengeistä sinne finaaliin koska " kaikki rahat" tulee sieltä... ja paskat vaikka ite kannatankin hifkiä niin kyllä tuomarit veti bluesille eilen niin selvästi että sen näki sokeekin mutta toivottavasti huomenna paremmat tuomarit ja silloin parempi voittakoon.. sama homma taitaa olla karsinta peleissäkin ku sportille jäähyjä vaan niin saadaan pysymään emoseura liigassa ja "farmi"joukkue mestiksessä vaikka pitäs olla toisin päin mutta niin on herrat päättänyt että blues-jyp on finaali ja ässät pitää liiga paikkansa niin ei sit tarvii kenenkään itkeä siel liiga hallituksessa.

    Äänestä

  • ole totta kirjoitti:

    kuin yksi oikasti hyvä tuomari eli levosen japa. ja sille kuka noita muita pellejä puolustelee niin ei tiedä kyllä edes sääntöjä ja taitaa olla itse se pillipelle siel kirjottelees

    Äänestä

SEPPO MÄKELÄ-MARKO LEPAUS KAKSIKKO PITI PELAAJAT AISOISSA..MIKSI TÄLLÄISET VUOHTONIEMET JA TATU SAVOLAISET TULEVAT SM-LIIGAN PELEIHIN < ONKO RAHA SYYNÄ

Äänestä
  • Lepaus on lupaus, lausui takavuosina häneen vihastunut valmentaja. En muista kuka.
    Ainahan hävinneet etsivät syitä muualta kuin itsestään. Elämä on silloin helpompaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

#Kuningas# kirjoitti:

Illan ottelu Kärpät-Blues, voiko enää tuomarikaksikko pahemmin epäonnistua kun kyseisessä pelissä? On käsittämätöntä että kyseiset Pellet saavat tuomita ja huseerata näinkin tärkeissä peleissä koska nythän pelataan jo finaalipaikasta.

En katso tätä ottelua "Kärppä-lasien" läpi vaan yleisesti. Kyseinen tuomarikaksikko on tuomitsi runkosarjan pelejäkin ja joka pelissä he tekivät todella käsittämättömiä ja karkeita virheitä.

Kai Suikkanenkin on todennut kyseisestä tuomarikaksikosta että he olivat Mestiksessäkin ylivoimaisesti huonoimmat tuomarit.

Kärpät-Blues pelissäkin Bluesilta jäi useampi selvääkin selvempi jäähy viheltämättä kun taas Kärpille pilli soi tiuhaan vaikka Kärpät pelillisesti ottelua hallitsikin. Esim. Bluesin 1-4 maali tuli kahden miehen ylivoimalla Viitakosken istuessa jäähyllä kyynerpäätaklauksesta. Jokainen joka pelin näki, näki myös sen että taklaus oli puhdas. Kärpillä oli henki päällä ja he olivat juuri kaventaneet pelin 1-3:een. Taisi Savolaiselle ja Salmiselle tulla pelko että Kärpät tuttuun tapaansa kirii tasoihin ja ohi. Eipä ainakaan jäänyt kenellekään epäselväksi mitä joukkuetta he fanittavat mutta todella sääli että ottelu ratkesi tuomareihin.

Mihin SM-liiga tarvitsee Tatu Savolaista ja Teemu Salmista? Toivottavasti ei enää mihinkään. Tuntuu vaan oudolta että vaikka heidän jatkuvat virheet tiedetäänkin niin miksi he saavat jatkaa? Ehdotanki että kyseiset Pellet eivät vihellä enää ikinä yhtään ottelua, ei ainakaan SM-liigassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu