Kaiken kohun jälkeen päätin katsoa Mikkosten ohjelman ja yllätyin positiivisesti. Heillä oli hyviä mielipiteitä asioista, joista yleensä vain hyssytellään tai ei mielellään edes haluta puhua. Yhdyin monessa mielipiteessä heihin täysin!!! Huomasin, että Mikkoset olivat myös kasvattaneet lapsensa hyvin ja vaivoja säästelemättä. Tulee väkisinkin mieleen, että millainen Suomi olisi, jos kaikki muutkin jaksaisivat nähdä vaivaa KASVATTAA lapsiaan eikä vain tehdä niitä ja sälyttää kasvatusvastuu yhteiskunnalle, koululle...
Haluan tämän kirjoituksen välityksellä toivottaa hyvää jatkoa ja mitä parhainta menestystä. Jatkakaa samaan malliin. Teitä Suomi tarvitsee!!!
KIITOS!!
Haluan tämän kirjoituksen välityksellä toivottaa hyvää jatkoa ja mitä parhainta menestystä. Jatkakaa samaan malliin. Teitä Suomi tarvitsee!!!
KIITOS!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tykkäsin.
Nelonen on ollut pääasiassa pienten vähemmistöjen äänitorvena ohjelmissaan ja yleinen näkemys on jäänyt vuosia ns. "maton alle". Mikkosten avulla tuodaan kerrankin esille asioita mitä suurin osa suomalaisista ajattelee. Tämä tietenkin ärsyttää vähemmistöryhmiä, jotka haluaisivat tehdä näkemyksistää koko kansan ajatuksia. Hienoa, että Mikkoset ovat suostuneet ohjelmiin ja nelonen toimii totuuden kanavana suomalaisuudesta ja yleensä tv-ohjelmissa vaietuista arvoista.
noinkohan.......
eivät ole suostuneet ohjelmiin vaan ovat väen väkisin sellaisen ilmoille saattaneet. Timo T.A. Mikkosen tv-ura suomessa on ikimuistoinen. Ei sillä että se olisi täysin surkea, se vaan ei istu suomalaiseen ympäristöön. Lasken samaan ryhmään Juhan af Grannin avaruushörhöjuttujen joukkoon...
http://personal.inet.fi/business/grann/www/thejag.com/ linkki jos joku on niin onnellinen ettei ole Grannista mitään koskaan kuullut...
Kunnioitan Mikkosten mielipiteitä ja arvoja sekä arvostan heitä ihmisinä. Varmasti ovat loistavia vanhempia ja uskon, että heidän lapsistaan kasvaa varsin vastuuntuntoisia aikuisia. Kuitenkaan itse en ajattele asioista samalla tavalla, enkä myöskään ottaisi heiltä mallia kasvaruksessa. Mutta jokainen tekee omat valintansa, eikä siinä mitään vikaa ole. Tsemppiä Mikkoset! :)
kun loppui.
Totuushan satuttaa ja hyvä että noilla tosiasioita on nostettu esille ja aiheuttanut puhetta ja paljon.
Suomessa on liikaa menty ateisti, irtosuhteiden, salkkarityyppisten ja bb ohjelmien mukana ja lapset kasvaneet siinä, vanhemmat eronneet ja menettäneet ns. todellisuuden tajun ja sitä Mikkoset ovat siinä herätelleet mitä normaali perhe-elämä sitten on. Huomasin oman perheeni kanssa katsoessa ohjelmaa että olimme Mikkosten kanssa asioista samaa mieltä. Ohjelma on tuottanut tulosta kuka on tuntenut syyllisyyttä tai epämukavuutta ohjelmaa katsoessaan, toivottavasti pisti ajattelemaan. Kiitos Mikkoset.