Tulisi paljon säästöjä.
Oikeastaan demokratia ei toimi, kun tehneet sopimuksiaan omilleen vuosikymmeniksi.
Rattaan pitää aina pyörähtää uudelle hallinolle.
Muutenhan ei vaaleista ole hyötyä.
Halonen oli malli esimerrki nimityksineen, ei kelvannut kuin Demari, demarille.
Ja vaaleissa oli selvä häviö.
Ei toimi, aina näköjään on rahastajia systeemissä.
Jos ja kun esim Fortum:kin poliittisena nappulana ollut, ja edelleen demari rahastaa huikeita summia.
neuvostoliitosta oli aikoinaan Tv ohjelmaa, kun oli lossimies, ja kulki edellen lossilla "töissä" vaikka oli vedetty rannalle 7- vuotta aiemmin, kun oli silta tehty salmeen.
Sanoi, ettei kukaan ole sanonut että työt on loppu. Sai palkkansa kun vain kävi lossilla.
Laitetaan uuden hallinon rattaisiin kiviä kun tehdään SDP:n kaltaisia sopimulksia "lilius". Kansa kuitenkin ne maksaa, ja rahat pois muualta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.