Maajussille

Vilejlijöiden luopumiseläke pysyy 56 vuodessa

Kirjoittanut PP
03.04.2009 07:24
Maanviljelijöiden luopumiseläkkeen ikäraja säilytetään 56 vuodessa, esittää maatalouden luopumistukijärjestelmää pohtinut työryhmä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) sanoi torstain jatkavansa asiaa koskevan lain valmistelua tältä pohjalta.Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) arvioi eduskunnan kyselytunnin eläkekeskustelussa maaliskuussa, että "aikaa myöten" eliniän nouseminen vaikuttaa myös maatalousyrittäjien eläke-etuihin.

Anttila korostaa, että luopumistuki on rakennepoliittinen ratkaisu, ei eläkejärjestely. Luopumistukea pohtinut työryhmä ehdottaa, että luopumistuki jatkuisi pääosin samansisältöisenä kuin nyt myös vuosina 2011-2014.

Ryhmän muistio on päivätty valmistuneeksi 27. helmikuuta eli kolme päivää sen jälkeen, kun hallitus puolivälin tarkistuksessaan ilmoitti nostavansa vanhuuseläkeiän alarajan 63 vuodesta 65 vuoteen.
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kepulaiset eläkkeelle 56 v. muut 65 v.

Tätä se nyt Vanhasen eläkereformi tarkoitti eli kepulaisille ja muille eri eläkeiät. Kun kerran kepulaiset halutaan päästää eläkkeelle 56-vuotiaina, niin muiden pitäisi raataa 65-vuotiaiksi, jotta kepulaisten eläkkeet pystytään rahoittamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


morsian.... kirjoitti:

Vilejlijöiden luopumiseläke pysyy 56 vuodessa

Kirjoittanut PP
03.04.2009 07:24
Maanviljelijöiden luopumiseläkkeen ikäraja säilytetään 56 vuodessa, esittää maatalouden luopumistukijärjestelmää pohtinut työryhmä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) sanoi torstain jatkavansa asiaa koskevan lain valmistelua tältä pohjalta.Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) arvioi eduskunnan kyselytunnin eläkekeskustelussa maaliskuussa, että "aikaa myöten" eliniän nouseminen vaikuttaa myös maatalousyrittäjien eläke-etuihin.

Anttila korostaa, että luopumistuki on rakennepoliittinen ratkaisu, ei eläkejärjestely. Luopumistukea pohtinut työryhmä ehdottaa, että luopumistuki jatkuisi pääosin samansisältöisenä kuin nyt myös vuosina 2011-2014.

Ryhmän muistio on päivätty valmistuneeksi 27. helmikuuta eli kolme päivää sen jälkeen, kun hallitus puolivälin tarkistuksessaan ilmoitti nostavansa vanhuuseläkeiän alarajan 63 vuodesta 65 vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu