Muistanko väärin vai olikos Suvi-Anne silloin valtion omistaja-ohjauksesta vastaava ministeri kun Fortumin optioista päätettiin?
Fortumin optioista
Huomiooooo
7408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
SOSIALISTIEN PAAPOMINEN HALLITUKSESSA ON VAARANTANUT SUOMALAISEN ELINKEINOELÄMÄN
Fortumin optioista ovat vastuussa Kalliomäki, Tuomioja ja eniten Mönkäre.
Kukaan heistä ei ymmärtynyt sijoituksista yhtään mitään.
Kalliomäki on myös ulkoistanut ruotsalasille puoli-ilmaiseksi suomalaisen teollisuuden
eli
Enson (myytiin pilkkahintaan Wallenbergeille Storaksi)
Soneran (pantiin Ruotsin valtion hömpelien peukalon alle ja TurkCell -projekti (posti-Pekka Vennamon idea) tuhottiin jne.) Svedut ajoivat Soneran jatkuvaan kissanhännänvetoon Cukurovan perheen kanssa jne.
http://www.lintukoto.net/agora/kirjoitus.php?id=228
Optiosta sopineet poliitikot pitävät optioita kohtuuttoman suurina, mutta eivät ole mielestään niistä vastuussa. Erityisesti Sinikka Mönkäre, joka itse päätti optioista, ei koe olevansa vastuussa päätöksestään. Hänen aatetoverinsa Tarja Halonen, selittää että “demokratiassa tapahtuu virheitä.” Hänkin pitää optioita virheenä, mutta ei näe syytä tehdä mitään.
Niinistön luottomies Kimmo Sasi ollessaan liikenneministerinä.
Sasi myi myös autokatsastuksen ulkomaalaisille.
Niinistö ei pystynyt holtittomia kokkareministereitä valvomaan, kun ex-alusvaatemalli oli kieroksessa.
Tuli kalliiksi suomalaisille Niinistön misustus.
Sasi sekaantui ok,
mutta voimistelija Kalliomäki pilasi suomalaisen teollisuuden
Enson
Soneran
ja vielä kundi jatkaa kuin tyhjää vain.
Niinistö sen sijaan myöi ÄÄRIHINNALLA ulos niin paljon Soneraa kuin sai myytä noin 96 euron kappalehintaa niin paljon kuin lupa oli silloin,
Kalliomäen toimista munittiin niin että Sonera sitten romahti muutamaan euroon.
MIELENKIINTOISTA sosialistihölmöjen puuhassa on se, että moni piensijoittaja myi Soneraa jossain 30 - 50 tietämissä ja vaurastui ainakin jos KOKO perhe huomasi ostaa silloin kun kansallisanti oli,
mutta voimistelija Kalliomäki on ollut näistä asioista pihalla
SUOMEN VALTION OMISTETTUA parhaimmillan
200 000 miljoonaa siis 200 MILJARDIA markkaa Soneraa.
JOS tämä olisi tällä hinnalla realisoitu
ja rahat sijoitettu USA:n valtionobligaatioihin
olisi
saatu mahtava sosiaalipesämuna, jolla olisi voitu käydä vuosia elintason nostoon suomalaisille työtätekeville suomalaisten sairaanhoidolle jne.
ja siten taistella sosialismia ja ulkomaalaistuontia vastaan, jota sossut harjoittavat.
pillulle hitaa jota nyt maksetaan muun muassa älyttömän korkeina katsastusmaksuina.
Kyllä mukana oli, vaan toisessa asiassa. KOP raunioita järjesteltiin poskettomasti, 200 miljonaa hävisi erään taskuun vastikkeetta,ollaan asiasta mitä mieltä tahansa.
Stallarit ovat järjestään kouluttamattomia "työväen puolestapuhujia" joiden koulutus on lähinnä kansakoulu (vanhemmilla)
ja joku tiedostusoppi-sosionomi-valtsikan kurssi nuoremmilla (puheenjohtaja on koulupudokas ei pärjännyt oppikoulussa ja tuleva nuorpuheenjohtaja ei saanut maisteripapereitaan).
Millä tällainen porukka hoitaa työväen asioita ei millään tietenkään,
ja siksi valtionyhtiöissä pääsee pihalla ollut ministeri Mönkäre - joka ei ymmärtänyt mikä on optio -
jakamaan optio-ohjelmia.
Kuka muuten päästi stallareista ilman kritiikkiä Mönkäreen peliyhtiö Rayn johtajaksi,
vanha eläkettä odotteleva täti joka tuskin osaa tilastomatemaattisia menetelmiä tai todennäköisyyslaskentaa pelien organisoimiseksi?
Valtsikan stallari on hiljaa kun ei itsekään ymmärrä mutta haluaa valtaa ajaakseen "köyhän asiaa" ojaan.
Fortum on maineeltaan ala-arvoinen valtionyhtiö.
Mutta energiasta stallarit eivät tiedä edes yksikköä, millä sitä mitataan SI-järjestelmässä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article268460.ece
Fortumilla ei ole ihmeempää mainetta ollutkaan. Arvopaperi-lehden mainetutkimuksessa Fortum on parina viime vuonna ollut sijoilla 34 ja 51. Tutkimus mittaa pörssiyritysten yrityskulttuuria, johtajan karismaa, mielikuvia tuotteista, muutos- ja kehityskykyä ja yhteiskuntavastuuta.
ja jos järkee ei tule lisää niin jätä tänne kirjoittelematta.