joko sitä käytetään, tai sitten ei. Jokatapauksessa sitä käytetään väärin, syitä on monia,esm, ajetaan vilkku päällä kääntymättä mihinkään, käännytään sitten ilman vilkkua,vilautetaan vilkkua kun ollaan jo kääntymässä, kyllähän tälläinen sekamelska vilkunkäytössä aiheuttaa vaaratilanteita, jopa kolareita, ja aivan turhia piittaamattomasta vilkun käytöstä.
Vilkun käyttö
ihan sieltä syvältä
10618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Että heikoilla hangilla ovat.
Ihmetyttää miten tuo suuntavilkun käyttö on aina vaan yhtä heikolla tasolla liikenteessä. Merkille pantavaa on se että suurin osa laittaa vilkun päälle liian myöhään, hyvin usein näkee tehtävän vasta tosiaan kun jo auto kääntyy tai vaihtaa kaistaa niin vasta silloin vilkkua laitetaan päälle.
Ammattikuskitkin, hävetkää jotka työksenne ajavat ja leikitte vilkun kanssa.
loppukommentisi ammattikuskit, oli hyvä veto.
Nämä ovat suuria mätämunia liikenteessä, niitä ei koske nopeus, eikä mikään muu liikenne lainsäädännön mukaiset käyttäytymis säännöt.
Keitä nämä ammattikuskit on?
Mutta jotain koulutusta semmoiselle ryhmälle järjestetään ihan EU-direktiivillä.
http://www.digitoday.fi/data/2007/09/13/ammattikuskien-ajoseuranta-nytkahtaa-eteenpain/200722433/66
Ilmeisesti et kuulu siihen ryhmään jos nimitys ei ole tuttu :)
Päätieltä joku "suhari" kääntyy sinne mistä itse on tulossa mutta kun ei tarpeeksi ennakkoon tiedä sitä niin tilanne menee ohi. Vittu että moinen vituttaa joskus, ei kaikki voi olla etsimässä osoitetta eli että eivät aja tuttua reittiä ja eivät tiedä minne ovat menossa.
Kertoo sitäkin että siinä näkee millä tasolla todella monien ihmisten ajotaidot on, ei juuri kannata luottaa niihin.
Joko vilkkuu ei käytetä tai sitten käytetään viimeisen päälle.. Miks koko pitkän autojonon pitää stopissa vilkuttaa suuntamerkkiä punaisissa liikennevaloissa kaistalla, josta ei pääse kuin kääntymään? Kyllä sen uskoo vähemmästäkin mihin mennään! Pistän vilkun vasta päälle, kun valo vaihtuu keltaiSEKSI.
No miksi ei? eipä noita vilkkupolttimoita tai releitä turhan usein ole tarvinut vaihdella. Ja kun vilkun kuitenkin laittaa päälle ennen kääntyvälle kaistalle vaihtoa, niin miksi sen ottaisi pois punaisiin pysähtyessä?
Usein sellaiselle kaistalle ei erikseen käännytä. Ei sen laitteiden kulumisen takia vaan ku tapahtuu vilkkuinflaatio punasis valois, kun joka puol vaan välkkyy vaikkei liikuta, semmonen show kärjistyy samal taval ku piippais joka puolel.
Hohhoijaa.
Sinä olet siis yksi näistä dementikoista, joilla vilkku on sitä varten, että tietää, kumpaan suuntaan pitää rattia vääntää. Ts. vilkku laitetaan päälle vain ja ainoastaan silloin, kun rattia pitää pyörittää.
On tuo vilkun alkuperäinen käyttötarkoitus siis päässyt unohtumaan. Sillä ei kerrota itselle, minne juuri nyt käännytään, vaan sillä pitäisi viestiä muille autoilijoille aikeista - ja etukäteen.
Esim. SINÄ näet ryhmitysmerkeistä, että olet ryhmittynyt kaistalle, jolta saa vain kääntyä muttei ajaa suoraan. Mutta risteyksen vastakkaisella puolella seisovien autojen kuljettajat eivät näe.... -> valojen vaihduttua vastaantulijat jäävät odottamaan turhaan.
Monessa paikassa (erityisesti kiertoliittymissä) vilkkua säästelevä köyhälistö aiheuttaa vitutusta muiden autoilijoiden lisäksi kevyelle liikenteelle. Se on sitten kiva, kun risteystä vauhdilla lähestynyt auto kääntyykin yllättäen / poistuu kiertoliittymästä "pykälää" aikaisemmin -> liittymään olisi ehtinyt sekaan (autolla) / fillarilla tien yli, jos tuo olisi tiennyt etukäteen.
Yleensä pienet lapset alkavat 4 vuoden iässä ymmärtää, mitä eroa on omalla ja muiden ihmisten tietoisuudella ts. muut eivät välttämättä tiedä samoja asioita kuin itse ja päinvastoin. Mutta ajokortin näkyy saavan ilman tätä kykyäkin .... mitä kovasti ihmettelen.
Vilkun käyttö tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Mitä kalliimpi auto alla, sitä vähemmän vilkkua käytetään.
Ja sama on juuri rekkakuskeilla ja taksisuhareilla. Ei jumalauta pitäisi olla niin vaikeaa heristää sitä etusormea sen verran että naksautaa sen vilkun päälle. Varmaan kännissä ajavat taas ja tappavat oikeita autoilijoita.