sitä riittää
Televisiofobiaa
3
577
Vastaukset
- sunnyriver
No, ihan kokemuksesta voi sanoa, että meillä välillä on olluttv, välillä ei.
Nykyisin on tv, mutta ei yhteyttä valtakunnan verkkoon, eli lainaamme kirjastosta tai ostamme
sellaisia filmejä, jotka ovat rakentavia ja
hyviä. Viimeksi lapset taisivat katsella
Myrskyluodon Maijaa.
Tässä pari joulua sitten mietin, että voisimme vaikka alkaa rajoitetusti katsomaan tavallisia
tv-ohjelmia. Mies kuitenkin tuumasi, että hänen mielenmaailmansa pysyy hiljaisempana ja rauhallisempana, kun hän ei muiden kiireidensä lisäksi ala siinä tv:n ääressä kärkkymään.
Oli joulu tulossa ja juniori suunnitteli antavansa meille Cd-kokoelman lahjaksi, kyseli millaista musiikkia haluamme.
No, meni muutama yö, sitten Jumala vain kommentoi: "Miehesi ratkaisee tv-asian, sinä
levyvalinnat." Eli Jumala kunnioitti
miehen varovaisuutta, oman heikkoutensa tunnistamista. Hän kun epäili, että hänen aikansa kuluisi ainakin osittain siinä tv:n ääressä notkuessa.
Eli tilanne tilanteelta siinä varmaan mennään,
ei siinä mistään fobiasta tarvitse kyse olla.- Kiinnostaa vain
Jumalan kommunikointi kanssasi, miten hän ehdotti tuon valinnan tehtäväksi.
Hienoa että miljardien ihmisten joukosta hän valitsi juuri sinun valtaisan ongelmasi ratkaistakseen sen suit sait. Ettet nyt kuitenkin pane hiukan omiasi ja itse mietiskelit asiaan ratkaisun? - sunnyriver
Kiinnostaa vain kirjoitti:
Jumalan kommunikointi kanssasi, miten hän ehdotti tuon valinnan tehtäväksi.
Hienoa että miljardien ihmisten joukosta hän valitsi juuri sinun valtaisan ongelmasi ratkaistakseen sen suit sait. Ettet nyt kuitenkin pane hiukan omiasi ja itse mietiskelit asiaan ratkaisun?Ok, Jumalalla on vain tapana antaa joskus ohjeita.
Ei niitä välttämättä tule aina pyydettyä,
mutta avuksi ne ovat. Ei ainakaan tule niin paljon kahinaa perheenjäsenten kesken. No, onko se nyt sen pahempi, jos Jumala joskus ohjeita antaa,
kuin että esim. seurakunnan johto antaa saman
ohjeen? Mietin vain.
Ja maalainen minäkin olen, no tai
maalaiskaupungista...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3865772Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151742- 1061001
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95914Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?132872Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss46862- 78861
- 51860
Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56827- 41823