Sylettää!

Nyt se taas nähtiin, mitä siinä tapahtuu kun kepu on vallassa... Kuka siinä kukaan keneltäkään kysyi, kun noista hemmetin turvatakuista sovittiin?

Mitä ne edes meinaa. Tarkoittaako tuo nyt sitä, että Suomalaiset joutuvat esim. Peruun sotimaan, jos "loistava polku" käy vähän Blairiä pommittelemassa? Entäs reserviläiset? Silloin kun minä kävin pitkän kaavan mukaan armeijan, niin sanottiin ettei muiden sotia tarvitse sotia.

Rikoslain mukaan ihmistä ei voi tuomita rikoksista (lue armeijan käynti), jos ne eivät tekohetkellä ollut laittomia - saanko minä jäädä silloin kotiin?

Näyttää uhkaavasti siltä, että pääesikunta saa postissa ainakin minun sotilaspassini...
10526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sotilasvalassahan määriteltiin se alue, jota olemme velvollisia puolustamaan. Muita maita kuin isänmaa siinä ei mainittu. Myöskään tuohon EU:n turvatakuusopimukseen ei näytä tulevan sellaisia sanamuotoja, jotka jotenkin laajentaisivat sotilasvalan tulkintaa.

Käytännössä Suomi toteuttaisi turvatakuuta varmaan jotenkin niin, että lähettäisimme muutaman palkkaa nauttivan upseerin pääasiassa muonitustehtäviin. Yksi kiho kuitenkin lähtee esikuntaan, toivottavasti joku niin fiksu, että pysyttelee poissa näkyvistä, kun maailmalle lähetetään kuvaa tiedotustilaisuuksista.

Äänestä
  • Peru ei ole EU:n jäsen, eikä sitä uhkaa hyökkäys, vaikka se sellainen olisikin. Teoriassa kaukaisin alue, jonne suomalaisia voisi lähteä, on Kreikka. Sinnekään en osaa kuvitella tehtävän hyökkäystä vieraan vallan taholta lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Peru ei ole EU:n jäsen, eikä sitä uhkaa hyökkäys, vaikka se sellainen olisikin. Teoriassa kaukaisin alue, jonne suomalaisia voisi lähteä, on Kreikka. Sinnekään en osaa kuvitella tehtävän hyökkäystä vieraan vallan taholta lähitulevaisuudessa.

    Ei ole Peru EU:n jäsen ei. Ei ole myöskään Iran, Malesia, Kiina, Libanon tai vaikkapa Norsunluurannikko. En kyllä kaikkia jaksa luotella.

    Idea oli siinä, että kuka tahansa voi hyökätä EU:n kimppuun.

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Peru ei ole EU:n jäsen, eikä sitä uhkaa hyökkäys, vaikka se sellainen olisikin. Teoriassa kaukaisin alue, jonne suomalaisia voisi lähteä, on Kreikka. Sinnekään en osaa kuvitella tehtävän hyökkäystä vieraan vallan taholta lähitulevaisuudessa.

    Kreikkahan on EU-maista luullakseni suurimmassa vaarassa, jos sodan uhasta puhutaan. Sillä on ollut pitkään kiistoja Turkin kanssa ja yhteenoton vaara on aina silloin tällöin leijunut ilmassa. Oma lukunsa on vielä Kypros, joka jakautuu kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan aiheuttaen juuri konfliktin vaaran. Tulevaisuudessa on mahdollista, että myös Turkki saa liittyä EU:hun ja se lisää olennaisesti EU:n joutumista kriiseihin mukaan. Jo nyt Turkki on joutunut teerorismin kohteeksi ja Irak varsin suorasanaisesti ilmoitti, ettei se hyväksy Turkin sekaantumista Irakin asioihin eli turkkilaisten joukkojen maahantuloa sotilaallisesti vastaanpanematta.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Turkki miehitti -70 luvulla puolet Kyproksesta ja ajoi Kreikkalaiset joukot pois. Mitä tästä voi päätellä. Nato alkaa olla kuin YK. Sodat sen jäsenten kesken ovat täysin mahdollisia,Natolaisten lisääntyessä jopa todennäköisiä.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Kreikkahan on EU-maista luullakseni suurimmassa vaarassa, jos sodan uhasta puhutaan. Sillä on ollut pitkään kiistoja Turkin kanssa ja yhteenoton vaara on aina silloin tällöin leijunut ilmassa. Oma lukunsa on vielä Kypros, joka jakautuu kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan aiheuttaen juuri konfliktin vaaran. Tulevaisuudessa on mahdollista, että myös Turkki saa liittyä EU:hun ja se lisää olennaisesti EU:n joutumista kriiseihin mukaan. Jo nyt Turkki on joutunut teerorismin kohteeksi ja Irak varsin suorasanaisesti ilmoitti, ettei se hyväksy Turkin sekaantumista Irakin asioihin eli turkkilaisten joukkojen maahantuloa sotilaallisesti vastaanpanematta.

    olet oikeassa.
    Vähäinen tietomääräni tuli jälleen ilmi.

    Äänestä

  • Ja ketä se kieli- ja mielitaidoton tambuurimajuri kansainvälisessä esikunnassa johtaisi muita kuin suomalaisia?

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Peru ei ole EU:n jäsen, eikä sitä uhkaa hyökkäys, vaikka se sellainen olisikin. Teoriassa kaukaisin alue, jonne suomalaisia voisi lähteä, on Kreikka. Sinnekään en osaa kuvitella tehtävän hyökkäystä vieraan vallan taholta lähitulevaisuudessa.

    Sellainenkin voisi olla mahdollista. Yksi mahdollisuus on osallistua vasta alkavaan Kyproksen sisällissotaan jommalla kummalla Nato-puolella, kun Yhdysvallat niin kauniisti pyytää asian sinänsä liittymättä Naton 5. artiklaan.

    Äänestä

  • enää ole? Voisitko antaa tarkan pykälän missä ne olivat? Miten poisto tehtiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reserviläinen kirjoitti:

Nyt se taas nähtiin, mitä siinä tapahtuu kun kepu on vallassa... Kuka siinä kukaan keneltäkään kysyi, kun noista hemmetin turvatakuista sovittiin?

Mitä ne edes meinaa. Tarkoittaako tuo nyt sitä, että Suomalaiset joutuvat esim. Peruun sotimaan, jos "loistava polku" käy vähän Blairiä pommittelemassa? Entäs reserviläiset? Silloin kun minä kävin pitkän kaavan mukaan armeijan, niin sanottiin ettei muiden sotia tarvitse sotia.

Rikoslain mukaan ihmistä ei voi tuomita rikoksista (lue armeijan käynti), jos ne eivät tekohetkellä ollut laittomia - saanko minä jäädä silloin kotiin?

Näyttää uhkaavasti siltä, että pääesikunta saa postissa ainakin minun sotilaspassini...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu