Poliisille kiitos

Vainoni jatkui vielä pitkään, hoitokokousten jälkeen. Minut yritettiin lavastaa syylliseksi
varkausrikokseen. Olin syyttömänä syytettynä oikeudessa rikoksesta, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Tuli hoitokokoustakautumia mieleen.

Kiitos ammattitaitoisien poliisien toiminnan, oikeus tapahtui ja minut vapautettiin kaikista syytteistä.

Olisin voinut vaatia rangaistusta, minusta perättömiä lausuntoja antaneille ihmisille..
Annoin kuitenkin armon käydä oikeudesta..

Se siitä, "anteeksiantamattomasta" Devoitista.

5

467

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on itse

      saanut paljon anteeksi , se itse paljon rakastaa. Ja kun kokee, että minä olen syntisistä suurin niinkuin Paavalikin sen koki omalla kohdallaan kun oli jumalan seurakuntaa ja jumalanlapsia vainonnut, niin hän jopa meni siinä itsessään niinkin pitkälle että epäili voiko häntä edes jumalanlapseksi nimittää. Mutta hänelle sanottiin: tyydy Minun armooni sillä minun armoni on heikoissa väkevä.

    • Ei ainoa

      ...ja jopa pakkomielteen omaisesti väittäneet jonkin henkilön syyllistyneet itse "keksimäänsä" tekoon vain siksi ettei heidän tarvitsisi itse tunnustaa itse keksimiään perättömiä puheita ja pyytää anteeksi "uhriltaan". Mieluimmin hoitajat valehtelevat valheen päälle.

      Velkaantunut ei voi välttyä valehtelemasta. (Spurgeon)

      • Itse omista kokemuksistani olen voinut päätellä, että ihmisissä on paljon sadisteja arvoasemasta huolimatta. Ulkomuotokin on yleensä lempeä, hymyä myöten.

        Ei riitä, ettei tunne empatiaa, vaan moni tuntee
        suorastaan seksuaalista nautintoa toisen kärsimyksestä, eli sadismia. Näitä sadisteja on niin vl-liikkeen sisällä, kuin ulkopuolellakin.

        Monellako hoitokokous-sadistilla olikaan pöksyt märkinä?


      • katkeraa porukkaa
        Devoit kirjoitti:

        Itse omista kokemuksistani olen voinut päätellä, että ihmisissä on paljon sadisteja arvoasemasta huolimatta. Ulkomuotokin on yleensä lempeä, hymyä myöten.

        Ei riitä, ettei tunne empatiaa, vaan moni tuntee
        suorastaan seksuaalista nautintoa toisen kärsimyksestä, eli sadismia. Näitä sadisteja on niin vl-liikkeen sisällä, kuin ulkopuolellakin.

        Monellako hoitokokous-sadistilla olikaan pöksyt märkinä?

        tääl.Suklaaporsas esim,ja sä Devoit kans aina märehdit menneitä.Hanki elämä.


      • molempia
        katkeraa porukkaa kirjoitti:

        tääl.Suklaaporsas esim,ja sä Devoit kans aina märehdit menneitä.Hanki elämä.

        sekä Devoitia, että Suklaaporsasta.Ihmisellä on henkinenkin puoli.
        Ei se kuitenkaan ole lupa heille tehdä ja toimia taas väärin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1531
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1154
    3. 82
      1002
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      41
      823
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      764
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      720
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      705
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      605
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      602
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    19. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      72
      503
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe