Olen harjoitellut puolustautumista lyöntejä, potkuja vastaan ja lähikamppailua, sekä puolustusta maassa. Jonkin verran puolustautumista veitsihyökkäyksiä vastaan.
En ole löytänyt vastauksia tilanteisiin joissa vastustaja saa potkun kiinni. Miten ja onko tapoja puolustautua kun vastustaja on saanut kiertopotkun tai etupotkun kiinni ja lähtee tekemään lyöntejä, potkuja tai kaatoa???
En ole löytänyt vastauksia tilanteisiin joissa vastustaja saa potkun kiinni. Miten ja onko tapoja puolustautua kun vastustaja on saanut kiertopotkun tai etupotkun kiinni ja lähtee tekemään lyöntejä, potkuja tai kaatoa???
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaipaisin esimerkkejä ja missä lajissa on perehdytty myös tälläiseen tilanteeseen.
näkee amerikkalaisessa show painissa. Toinen saa potkun kiinni jonka jälkeen vapaana olevalla jalalla tehdään potku. Kutsuvat sitä enzuigeriksi.
Voisin esittää kysymyksen takaisin, että
kannattaako potkia?
Ainakaan korkealle, että jalasta voi ottaa kiinni.
Realistisuuteen ja itsepuolustukseen perustuvissa systeemeissä ei harjoitella korkeita potkuja.
Kyllä itsepuolustuslajin harrastajan pitää harjoitella puolustautumista myös korkeita poytkuja vastaan. Jos niitä ei itse kykene tekemään, on niitä vastaan silti puolustautumista harjoiteltava. Hyvä potkija on vaarallinen.
Oikein tehdystä potkusta on vaikea tarttua, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Jos toinen saa jalasta kopin päätyy potkaisija todennäköisesti maahan. Mahdollisesti molemmat jos koppaaja sinne haluaa. Eli painin puolelle päädytään. IP -potkut on parempi suunnata munille / jalkoihin.