Eläkejärjestelmää olisi syytä muuttaa - tätä demarien temmellyskenttää. Suomen järjestelmään olisi syytä tuoda eläkekatto. Eläkekatto tarkoittaa sitä, että eläke ei voisi kasvaa yli tietyn tason.
Monissa maissa on eläkekatto. Väittäisin jopa että se on yleisempää kuin että ei ole eläkekattoa.
Eläkekatto on hyvinkin perusteltu, koska ihmisen itsensä ja työnantajan maksamat eläkemaksut eivät riitä hänen omien eläkkeidensä maksamiseen. Onko siis oikein että valtio ja muut työssä käyvät henkilöt maksavat tällaisia eläkkeitä omilla työeläkemaksuillaan. Tällaiset henkilöt voisivat vapaasti ottaa yksilöllisiä eläkevakuutuksia.
Esimerkkinä Mikael Lilius 40.000 euron eläkkeellään.
Eläkekatto voisi olla esimerkiksi 5.000 euroa. Tämä vastaa normaalilla työuralla noin 145.000 euron palkkaa vuodessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.