Alistaminen anteeksiannossa

Vl-kulttuurissa anteeksianto katsotaan tapahtuvan avaintenvallalla, jonka Jeesus antoi.
Raamattu tosin ei mainitse, että avaimet kulkisivat perintökaluna.

Mutta vl-kulttuuriin kuuluu myös voimakas alistaminen anteeksiannon ehtona, ainakin hulluina hoitokokousvuosina. Löytyykö Raamatusta alistaminen armon ehtona?

Antoiko Jeesus avaintenvallan myötä myös oikeuden käyttää valtaa väärin - alistamiseen?
Miten suuri pitää olla väärinkäytöksen, että Jeesus ottaa valtansa pois ja miten se näkyy käytännössä?

Raamattu puhuu nörtymisestä anteeksipyyntöön, mutta huomattavaa on, ettei Raamattu puhu alistumisesta anteeksipyyntöön. Jos kysymys on alistumisesta, silloin on kysymyksessä vain oman nahan pelastaminen, eikä aito katumus.

33

958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanh.lest

      Kyllä näissä asioissa voi mennä vikaan, se on totta.
      Jos näissä asioissa tehdään vääryyttä, silloin pitäis hoitaa nämä hoitajatkin.

      Me olemme taspäistä laumaa ja tämä usko on sama kaikille.
      Ei ole kun yksi johtaja Jeesus.

      • Voi olla ettei enää pakkoparannuksia harrasteta, ainakaan ei myönnetä.

        Kuitenkin: Moniko parannus tulee aidosta katumuksesta?

      • kicki 112
        Devoit kirjoitti:

        Voi olla ettei enää pakkoparannuksia harrasteta, ainakaan ei myönnetä.

        Kuitenkin: Moniko parannus tulee aidosta katumuksesta?

        ¤¤¤ Kuitenkin: Moniko parannus tulee aidosta katumuksesta?¤¤¤

        Ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen.
        Eiköhän jätetä tämä asia viisaampiin käsiin,
        kyllä se Jumala pitää huolen näistä asoista.

      • kicki 112 kirjoitti:

        ¤¤¤ Kuitenkin: Moniko parannus tulee aidosta katumuksesta?¤¤¤

        Ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen.
        Eiköhän jätetä tämä asia viisaampiin käsiin,
        kyllä se Jumala pitää huolen näistä asoista.

        Hoitokokouksissa nimenomaan ulkopuolisten toimesta arvioitiin katumuksen aitous. Joka käytännössä ilmeni niin että sanallisesti lahjakkaat selvisivät, kuin koira veräjästä.
        Tietenkin lisäksi notkea selkäranka em. ominaisuuden yhteydessä, auttoi myös.

      • vanh.lest
        Devoit kirjoitti:

        Hoitokokouksissa nimenomaan ulkopuolisten toimesta arvioitiin katumuksen aitous. Joka käytännössä ilmeni niin että sanallisesti lahjakkaat selvisivät, kuin koira veräjästä.
        Tietenkin lisäksi notkea selkäranka em. ominaisuuden yhteydessä, auttoi myös.

        ¤¤¤ Mutta vl-kulttuuriin kuuluu myös voimakas alistaminen anteeksiannon ehtona, ainakin hulluina hoitokokousvuosina. Löytyykö Raamatusta alistaminen armon ehtona? ¤¤¤

        Tällainen on väärin.

      • Kempelainen

        Olisipa minullakin sinun maltti ja luottamus.

        Rauhaa.

      • Kempelainen
        kicki 112 kirjoitti:

        ¤¤¤ Kuitenkin: Moniko parannus tulee aidosta katumuksesta?¤¤¤

        Ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen.
        Eiköhän jätetä tämä asia viisaampiin käsiin,
        kyllä se Jumala pitää huolen näistä asoista.

        Etkö vieläkkään ole löytänyt Jeesusta, vaikka olet kulkenut Häntä suuntaan jo pitkän matkan.

        Se viisaampi on Jeesus ja Hänelle Jumala antoi vallan, ei käytä sitä enään iste.

      • kicki 112
        Kempelainen kirjoitti:

        Etkö vieläkkään ole löytänyt Jeesusta, vaikka olet kulkenut Häntä suuntaan jo pitkän matkan.

        Se viisaampi on Jeesus ja Hänelle Jumala antoi vallan, ei käytä sitä enään iste.

        ja käyn Ry:llä seuroissa, silloin kun on mahdollisuus.

        Ja lopuksi vielä; en ole halunut enkä ajatellut edes näitä viestejäni sellaiseksi, että muut tois tälle palstalle niitten johdosta erilaisia aiheita josta tulis riitaa ja erimielisyyttä.
        En jaksa alkaa sellaiseen,,,

        Vaan toivoisin, että tästä uskosta vois kertoa täällä rauhanomaisin keinoin.
        Sota nostattaa aina sotaa.

        Raamatun ohje on; että pitäkää rauha ja rakkaus kaikkien kanssa, mikäli se teistä riippuu.

    • Onko se Jeesuksen mielen mukaista että alistetaan ihminen ja lyödään häntä lohdutamatta lainkaan.

      Ja toinen asia on se että kysyjälle vastataan kaikkea muuta kuin kysymykseen ja sitten hänet alitetaan kysymyksellä

      - haluathan sinä vielä uskoa..

      Jättikö Jeesus Tuomaan vaille vastausta? Tai alistiko Jeesus Tuomasta siksi että hän epäili?

      Ei vaan Hän tuli ja näyttti konkreetisella tavalla kuinka se mitä oli kirjoitettu kävi toteen.

      Tuossa anteeksi annossa on muutakin. Se on opettanut ihmiset nöryytämään toinen toistaan tuolla anteeksiannolla. Ikäänkuin tuon kaltainen nöyryys olisi hyve ja raamatun tarkoitamaa nöyryyttä.

    • mikä on se ns. kristuksen k...

      tuntuuko se, jos siinä toimitaan niinkuin siinä neuvotaan, että jos veljes rikkoo sinua vastaan nuhtele häntä ensin kahden kesken yksinänsä. Ja uusi käännös sanoo sen , että jos veljes tekee syntiä. Jos hän ei sinua kuule ota vielä kaksi tai kolme veljeä mukaan kanssas nuhtelemaan edelleen. Ja jos hän ei tässäkään tilanteessa nöyrry näkemään että on joutunut syntiin vie asia seurakunnalle tiedoksi ja silloin se asia otetaan näin ison joukon kesken hoidettavaksi. Ja jos hän ei seurakuntaakaan tottele eli hänelle ei tule synnintuntoa siitä mihin on joutunut ja tekis siitä parannusta, niin seurakunta sitoo hänet ja tämän jälkeen häntä pidetään pakanana ja bublikaanina. Onko tämä menettely alistamista jos tämä on Raamatun neuvo miten syntiin joutunutta hoidetaan. Tämä synteihin sitominen on viimeinen ns. rakkauden keino, että tämä hoidettava tulis peljästykseen tilastaan ja saisi nöyrtyä Jumalan väkevän käden alla. Mutta tiedän että ulkopuoliset eivät tätä käsitä vaan tuomitsevat tämän Kristuksen kirkkolain varmaan vl:n harhaoppina myös.

      • Se että jos amattipahentuja lähtee nöyrytämään toista raamatunvastaiseen parannukseen ja saa tuohon touhun mukaan myös muita se ei sitä mitä raamtussa tuossa kohdassa puhutaan.

        Puhutaan synnistä - syntiä on se mikä eroitaa Jumalasta. Vl ne ovat nimetty teoikisi jopa tunnetiloiksi.

        Kun puhutelusta puhutaan niin se tarkoitaa sitä että ihmistä puhutelaan ennen kaikkea Jumalan sanalla. Jumalan sana avaa ihmisen ymmärtämään.

        Vl tätä kohtaa kuitenkin on käytety inhimillisen vallan välineenä. Jota se ei ole. Ei tämä ole välinen jolla vaalitaan inhimllistä samankaitaisuutta ja laitetaan ihmisiä kulkemaan tasan saman ikeen alle.

      • hyshys kirjoitti:

        Se että jos amattipahentuja lähtee nöyrytämään toista raamatunvastaiseen parannukseen ja saa tuohon touhun mukaan myös muita se ei sitä mitä raamtussa tuossa kohdassa puhutaan.

        Puhutaan synnistä - syntiä on se mikä eroitaa Jumalasta. Vl ne ovat nimetty teoikisi jopa tunnetiloiksi.

        Kun puhutelusta puhutaan niin se tarkoitaa sitä että ihmistä puhutelaan ennen kaikkea Jumalan sanalla. Jumalan sana avaa ihmisen ymmärtämään.

        Vl tätä kohtaa kuitenkin on käytety inhimillisen vallan välineenä. Jota se ei ole. Ei tämä ole välinen jolla vaalitaan inhimllistä samankaitaisuutta ja laitetaan ihmisiä kulkemaan tasan saman ikeen alle.

        Jos ihminen pakotetaan tekemään parannus jostakin höpösynnistä, joka on yleensä eläntapa"synti. Niin silloin ko.henkilön omatunto ei määrää anteeksipyyntöä vaan ulkoinen painostus. Se täyttää puhtaasti alistamisen tuntomerkit.

        Eri asia on, jos synti on puhtaasti Raamatun vastainen. Siitä pitää muistuttaakin.

        "Kristuksen kirkkolaki", on sinänsä jälleen sitä vl-höpöhöpöä.

        Jos jostain Kristuksen antamasta laista puhutaan, se on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi. Lähimmäinen voi olla joku muukin,kuin vl.. ;)

      • hengistä

        on rienaamista ja Jumalan pilkkaa!

      • olenko ihan metsässä

        kun muistelen omin sanoin mitä Paavali kertoo Raamatussa näistä joilla on herkempi omatunto joittenkin asioitten suhteen. Paavali kertoo ottaen esimerkiksi lihan syönnin ja sanoo: että en minä lihaakaan söisi jos sillä pahentaisin jonkun veljeni, vaikka se lihan syönti ei olis synniksi tullutkaan Paavallille itselleen mutta välttääkseen pahentamasta tällaisen veljen , joka siitä pahentuu ja on siis heikko ja syö kaalia siinä on tällainen kuvaannollinen sanonta lopussa. Siis kyse ei tuollaisissa tapauksissa ole alistamisesta jos haluaa ottaa huomioon ne sisaret tai veljet , jotka pahentuvat nyt tuohon tässä tapauksessa Paavalin käyttämään esimerkkiin lihan syömisestä. Vaan Paavalin halu olla itse se, joka ottaa toiset huomioon. Olen ollut ymmärtämässä että jumalanvaltakunnassa halutaan toimia heikompien ehdoilla. Jos te nyt sitäkään oikein tulkitsette.

      • tarkoittaako
        olenko ihan metsässä kirjoitti:

        heikoimpien ehdolla toimiminen sitä, että kaikesta mahdollisesta pahentumisesta on toisten vedettävä se johtopäätös, että asia on syntiä ja hylättävä?
        Eihän se nyt niinkään voi mennä.

      • kerron vaikka
        tarkoittaako kirjoitti:

        nyt sellaisen, joka uskomassa olevien välillä on voinut tapahtua. Toinen uskovainen on joskus tullut sanoneeksi jotain toiselle uskovaiselle, johonka sanomiseen tämä on tuntunut mielessään loukkaantuneen, mutta tuo joka oli sanojana ollut ei välttämättä tiedä lainkaan että olisi loukannut veljeään ja pahoittanut tämän mielen. Siinä on päässyt rakkaus rikkoontumaan näitten välillä. Mutta oikea korjaamistapa rakkauden palautumiseksi on tämä, että tuo osapuoli joka kokee tulleensa loukatuksi menee ja kertoo loukkaajalle sen asian, mistä hän nyt on tuntenut tätä kohtaan pahentuneensa. Ja jos molemmilla on se Kristuksen nöyrä mieli, että tuo joka nyt saa tietää että on tietämättään aiheuttanut pahennusta veljessään hän pyytää anteeksi rikkomustaan ja toinen on valmis sen anteeksi antamaan ja puolin ja toisin siinä evankeliumin puhdistava virta pesee kaikki viat ja synnit anteeksi ja rakkaus saa näin palautua veljesten välille. Ei lähdetä asiaa niin korjaamaan että tuo joka on pahentunut veljen sanomisista alkaa kertomaan sivullisille että kun se sanoi mulle niin ja niin ja sitten se asia juoruna voi saada sellaiset mittasuhteet että jutun alku muotoutuukin lopulta ihan muuksi mitä se on ollut. Mutta niinkuin siitä on meille sanottukin, sitä kohti käydään kahden kesken johonka ollaan pahennuttu, koska eihän tämä joka on pahentanut edes välttämättä tiedä että tuo veli on näin "herkkä" ottamaan itseensä. Jos uskomassa olevien välille tulee rakkauden rikettä syy ei ole rakastamattomuudessa vaan siinä mikä on ollut se teko josta on seurannut tuo rakauteen tullut ryppy.

      • Hoitajan salatut teot
        hengistä kirjoitti:

        on rienaamista ja Jumalan pilkkaa!

        Tosiasiassa on kysymys pakkoparannuksen teettäjän synneistä, joita hän yrittää kanavoida toisen syyksi teettämällä parannusta pilkanten puhuteltavan omaa tuntoa - sanomatta puhuttelun syytä - ei se ymmärrä.

      • kerron vaikka kirjoitti:

        nyt sellaisen, joka uskomassa olevien välillä on voinut tapahtua. Toinen uskovainen on joskus tullut sanoneeksi jotain toiselle uskovaiselle, johonka sanomiseen tämä on tuntunut mielessään loukkaantuneen, mutta tuo joka oli sanojana ollut ei välttämättä tiedä lainkaan että olisi loukannut veljeään ja pahoittanut tämän mielen. Siinä on päässyt rakkaus rikkoontumaan näitten välillä. Mutta oikea korjaamistapa rakkauden palautumiseksi on tämä, että tuo osapuoli joka kokee tulleensa loukatuksi menee ja kertoo loukkaajalle sen asian, mistä hän nyt on tuntenut tätä kohtaan pahentuneensa. Ja jos molemmilla on se Kristuksen nöyrä mieli, että tuo joka nyt saa tietää että on tietämättään aiheuttanut pahennusta veljessään hän pyytää anteeksi rikkomustaan ja toinen on valmis sen anteeksi antamaan ja puolin ja toisin siinä evankeliumin puhdistava virta pesee kaikki viat ja synnit anteeksi ja rakkaus saa näin palautua veljesten välille. Ei lähdetä asiaa niin korjaamaan että tuo joka on pahentunut veljen sanomisista alkaa kertomaan sivullisille että kun se sanoi mulle niin ja niin ja sitten se asia juoruna voi saada sellaiset mittasuhteet että jutun alku muotoutuukin lopulta ihan muuksi mitä se on ollut. Mutta niinkuin siitä on meille sanottukin, sitä kohti käydään kahden kesken johonka ollaan pahennuttu, koska eihän tämä joka on pahentanut edes välttämättä tiedä että tuo veli on näin "herkkä" ottamaan itseensä. Jos uskomassa olevien välille tulee rakkauden rikettä syy ei ole rakastamattomuudessa vaan siinä mikä on ollut se teko josta on seurannut tuo rakauteen tullut ryppy.

        muutoin paitsi ettei hoitokokousia haluta selvitää tämän ohjeen mukaan vaan ne halutaan käsitelemättä haudata armon mereen.

        Ja muutoin tämä on melein ymmärettävää mutta ei siinä merkityksesä kuin sitä vl käytetään. Taakoitamaan toinen toisen uskoa milloin milläkin elämäntapasäännöllä.

        Koska pahennun siitä ja siitä - sinun on luovutava siitä. Näin se ei mene. Koska paavali myös puhuu siitä ettei meidän tule antaa sito itseämme enää lain ikeeseen.

        Tässä on ogelmallista se että asioita joista vl pahentuvat on tehnty lain krijain. Tai ei ehkä siitä mutta siitä yhteisessä rakkaudessa pysymisestä. Jopa niin pitkälle että se johtaa inhimilliseen kohtuutomuuteen. Tämä ei ole minun vaan LLL ajatus ja olen hänen kanssaan tästä samaa mieltä.

      • olenko ihan metsässä kirjoitti:

        kun muistelen omin sanoin mitä Paavali kertoo Raamatussa näistä joilla on herkempi omatunto joittenkin asioitten suhteen. Paavali kertoo ottaen esimerkiksi lihan syönnin ja sanoo: että en minä lihaakaan söisi jos sillä pahentaisin jonkun veljeni, vaikka se lihan syönti ei olis synniksi tullutkaan Paavallille itselleen mutta välttääkseen pahentamasta tällaisen veljen , joka siitä pahentuu ja on siis heikko ja syö kaalia siinä on tällainen kuvaannollinen sanonta lopussa. Siis kyse ei tuollaisissa tapauksissa ole alistamisesta jos haluaa ottaa huomioon ne sisaret tai veljet , jotka pahentuvat nyt tuohon tässä tapauksessa Paavalin käyttämään esimerkkiin lihan syömisestä. Vaan Paavalin halu olla itse se, joka ottaa toiset huomioon. Olen ollut ymmärtämässä että jumalanvaltakunnassa halutaan toimia heikompien ehdoilla. Jos te nyt sitäkään oikein tulkitsette.

        Jos pahentuja on kuin hemmoteltu lapsi, joka ottaa vallan itselleen pahentumalla, alistaakseen toiset
        Ei sellaiseen tietenkään pidä alistua.

        Jos vegetaristi pahentuu lihan syönnistäsi, ei se tarkoita sitä, että sinun oitää loppuiäksesi lopettaa lihansyönti.

        Pahentuja voidaan ottaa rakkaudelliseen neuvotteluun Kristuksen kirkkolain mukaisesti ;)

      • vanh.lest
        tarkoittaako kirjoitti:

        heikoimpien ehdolla toimiminen sitä, että kaikesta mahdollisesta pahentumisesta on toisten vedettävä se johtopäätös, että asia on syntiä ja hylättävä?
        Eihän se nyt niinkään voi mennä.

        ¤¤¤ Sivusta kysyn
        Kirjoittanut: tarkoittaako 5.4.2009 klo 13.36

        heikoimpien ehdolla toimiminen sitä, että kaikesta mahdollisesta pahentumisesta on toisten vedettävä se johtopäätös, että asia on syntiä ja hylättävä?
        Eihän se nyt niinkään voi mennä. ¤¤¤

        Aika vaikea asia, mutta ei niin vaikea, että Pyhä Henki ei osais sitä selvittää.

        Ei tietenkään kaikkia asioita voi käsittää näin kuten kirjoitat, jos ei ole synnistä kysymys.
        Jokainen tilanne on erilainee, ja se riippuu tilanteesta ja asiasta, miten se käsitetään ja miten sen kanssa toimitaan.

    • ehtona!

      Esimerkiksi kososlaista henkeä ei edes voinut saada anteeksi yksityisessä ripissä vaan se oli julkisyntinä ja nimellisenä syntinä aina saatava anteeksi koko seurakunnalta. Seurakunnan edessä anteeksi pyytämiseen liittyi erittäin voimakas nöyryyttäminen kuulusteluineen ja jopa tuntikausia kestäneine itkettämisineen.

      Jumalasta se ei ainakaa ollut!

      • Julkinen nöyryytys on samanlainen kurinpidollinen toimenpide, kuin teloitus armeijassa. Se toimii pelotteena muille, että näin sinullekin käy, jos pullikoit.

      • lestoilla se on
        Devoit kirjoitti:

        Julkinen nöyryytys on samanlainen kurinpidollinen toimenpide, kuin teloitus armeijassa. Se toimii pelotteena muille, että näin sinullekin käy, jos pullikoit.

        paljon pahempi. Jos parikymppinen heitetään saatanalle, helvetin odotus voi kestää jopa 80 vuotta. Saattaa siinä odotellessa tulla mieleen, että voihan sitä ottaa muutamia muitakin mukaan...

      • vanh.lest
        lestoilla se on kirjoitti:

        paljon pahempi. Jos parikymppinen heitetään saatanalle, helvetin odotus voi kestää jopa 80 vuotta. Saattaa siinä odotellessa tulla mieleen, että voihan sitä ottaa muutamia muitakin mukaan...

        Ei tämä ole enää täällä rakkautta.
        Rakkaus on kaikista suurin, jos se puuttuu, silloin puuttuu se kaikista tärkein.

        Jos jotakin tulee, ne asiat täytyy sopia.

      • yliampumista!
        vanh.lest kirjoitti:

        Totuushan on ollut, että ihmisiä on heitetty saatanalle ja nämä uskovaiset ovat myös uskoneet siihen. Sinun pitää nyt vain eläytyä, miltä heistä on tuntunut. Mieti kuinka joku mummo, joka koko elämänsä on puurtanut työssä, siinä sivussa tehnyt yli kymmenen lasta, ulkopuolisen silmissä elänyt nuhteettoman elämän, saa elämänsä loppumetreillä potkun saatanan seuraan!

        Onko tuossa kyse rakkaudesta? Onko hoitokokouksissa toimittu rakkauden käskyn mukaisesti?

      • vanh.lest
        yliampumista! kirjoitti:

        Ei se auta jos eläytyy toisten ihmisten osaan, jos he ei kuuntele jos heitä neuvotaan selivttämään asiansa ja sopimaan siellä missä vika on tullut.

        ¤¤¤ Sovi riitveljes kanssa, koskas hänen kanssa viellä tiellä olet. ¤¤¤ (Biblia)

        Ei ne asiat selviä koskaan, jos niistä puhutaan aina vaan täällä ja selän takana, eikä sovita ao. kanssa.

      • tätä:

        On väärin, että toinen ihminen heittää toisen ihmisen saatanalle.

        Lestadiolaisten syntilistassa ei ole yhtäkään kuolemansyntiä. Vain Pyhän Hengen pilkka on kuolemansynti, ja sitä tuskin kukaan saatanalle heitetty on tehnyt.

      • vanh.lest
        tätä: kirjoitti:

        ja lue Mtta. 18 luku.
        Se on ollut täällä jo niin monta kertaa, että en enää viitsi laittaa sitä tänne.

      • vanh.lest
        vanh.lest kirjoitti:

        ja lue Mtta. 18 luku.
        Se on ollut täällä jo niin monta kertaa, että en enää viitsi laittaa sitä tänne.

        Raamttua lukemalla tämä asia pitäis selvitä
        ja olis tärkeää, että ymmärtäis mitä lukee.

      • sunnuntaisaunomisestamme.
        Devoit kirjoitti:

        Julkinen nöyryytys on samanlainen kurinpidollinen toimenpide, kuin teloitus armeijassa. Se toimii pelotteena muille, että näin sinullekin käy, jos pullikoit.

        Joskus matkoilta tullessamme sunnuntai-iltana isä lämmitti saunan ja peseydyimme näin pyhäpäivänä vaikka tiesimme sen olevan syntiä. Jälkeenpäin äitille tuli hätä että jos joku saa tietää ja hän iltapalalla vannotti meidät jokaisen lapsen lupaamaan, ettemme kerro kenellekään sunnuntaina saunomisestamme. Hän vieläpelotteli meitä sillä, että jos joku saa tietää, joutuu äiti seurakunnan eteen.

        Tämä oli ainoa kerta koko lapsuuteni aikana kun äiti neuvoi antamaan väärän todistuksen. Mutta seurakunnan eten joutuminen oli kuolemaan verrattava pelottava asia!

      • ..........
        sunnuntaisaunomisestamme. kirjoitti:

        .....

      • Jeesus antoi
        vanh.lest kirjoitti:

        Raamttua lukemalla tämä asia pitäis selvitä
        ja olis tärkeää, että ymmärtäis mitä lukee.

        valtuudet puhuttelemilleen opetuslapsille, ei lestadiolaisille eikä muillekaan ihmisille.

        On nimittäin suuri riski, että hoitaja näyttelee, että hän on Pyhän Hengen vaikutuksen alainen. Saatanalle heittämisestä tulee pahaa jälkeä, oli hoidettava sitten "syyllinen" tai ei. Loppu elämää varjostaa kauhu ja toivottomuus - ja vielä jonninjoutavan syyn tai kateellisen naapurin takia!

      • ihmetellä
        sunnuntaisaunomisestamme. kirjoitti:

        Joskus matkoilta tullessamme sunnuntai-iltana isä lämmitti saunan ja peseydyimme näin pyhäpäivänä vaikka tiesimme sen olevan syntiä. Jälkeenpäin äitille tuli hätä että jos joku saa tietää ja hän iltapalalla vannotti meidät jokaisen lapsen lupaamaan, ettemme kerro kenellekään sunnuntaina saunomisestamme. Hän vieläpelotteli meitä sillä, että jos joku saa tietää, joutuu äiti seurakunnan eteen.

        Tämä oli ainoa kerta koko lapsuuteni aikana kun äiti neuvoi antamaan väärän todistuksen. Mutta seurakunnan eten joutuminen oli kuolemaan verrattava pelottava asia!

        miten lapset kestävät tuon kaltaista. Sunnuntaina saunomisesta aiheutuu jotain pelottavaa!

        Itselläni on muistossa kuinka n. 5-vuotiaana tyttönä hyppelin heinäladossa naapurin vuotta nuoremman pojan kanssa alas heinäkasalta, välillä pidimme toisistamme kiinni ja kierimme yhdessä alas. Äiti tuli yllättäen, ja kiskoi minut kovakouraisesti kotiin ja antoi kovan myllytyksen. Hän antoi ymmärtää, että poikien kanssa ei voi niin leikkiä. Muistan kuinka se sekoitti minun mieltäni, koska en nähnyt leikissä mitään pahaa. Aloin olla varuillani. Nuoruudessa onneksi tajusin, että vl-uskovaiseksi en ainakaan halua. Olisin varmaan skitsofreenikko, jos en olisi päässyt vl:n vaikutuspiiristä eroon, Ei äiti tietenkään pahaa tarkoittanut, yritti vain pitää minut kaukana "synnistä".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5757
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2100
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1932
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1093
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      987
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe