Määränpää

Pakistanin viranomaiset löysivät lauantaina kuorma-auton kuljettamasta tavarakontista lähes 50 ihmisen ruumiit. Kontista löydettiin lisäksi kymmeniä tajuttomia ihmisiä.

Täyteen ahdetusta tavarakontista löydettiin noin sata ihmistä. Kontissa olijat olivat ilmeisesti laittomia siirtolaisia, jotka olivat matkalla Afganistanista Iraniin.

Kontti löydettiin kuorma-autojen parkkipaikalta Quettan kaupungin laitamilta. Viranomaisten mukaan paikalliset asukkaat huomasivat jonkin olevan vialla, kun kontista alkoi kuulua avunhuutoja. Kuorma-auton kuljettaja pakeni paikalta.

Eloon jääneet siirtolaiset, joista suurin osa on afgaaneja, vietiin sairaalaan Quettaan. Monien tajuntansa menettäneiden tila oli kriittinen.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Italian poliisi on löytänyt 24 afgaanilasta, jotka elivät viemäriverkostossa roomalaisen juna-aseman alla. Tiedotusvälineiden mukaan lapset olivat 10-15 vuoden ikäisiä ja osa heistä oli löydettäessä huonossa kunnossa.

La Repubblica -lehden mukaan kodittomat lapset nukkuivat pahvinpalojen ja likaisten vilttien alla. Lasten lisäksi poliisi löysi Ostiensen asemalta lähes sata muuta koditonta, jotka toimitettiin Rooman sosiaaliviranomaisten hoiviin.

Lasten uskotaan matkustaneen ilman vanhempiaan Italiaan Turkin ja Kreikan kautta. Heidän henkilöllisyyttään yritetään nyt selvittää tulkkien avulla.

Pelastakaa lapset -järjestön mukaan Roomaan saapui yli tuhat alaikäistä ulkomaalaista kaksi vuotta sitten. Koko Italiassa luku oli tuolloin 8 000. Tämän vuoden tammikuun jälkeen kodittomien alaikäisten määrä on noussut Roomassa jo niin suureksi, että heille joudutaan etsimään majoitusta muualta Italiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Finland kirjoitti:

Pakistanin viranomaiset löysivät lauantaina kuorma-auton kuljettamasta tavarakontista lähes 50 ihmisen ruumiit. Kontista löydettiin lisäksi kymmeniä tajuttomia ihmisiä.

Täyteen ahdetusta tavarakontista löydettiin noin sata ihmistä. Kontissa olijat olivat ilmeisesti laittomia siirtolaisia, jotka olivat matkalla Afganistanista Iraniin.

Kontti löydettiin kuorma-autojen parkkipaikalta Quettan kaupungin laitamilta. Viranomaisten mukaan paikalliset asukkaat huomasivat jonkin olevan vialla, kun kontista alkoi kuulua avunhuutoja. Kuorma-auton kuljettaja pakeni paikalta.

Eloon jääneet siirtolaiset, joista suurin osa on afgaaneja, vietiin sairaalaan Quettaan. Monien tajuntansa menettäneiden tila oli kriittinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu