Kyllä meni usko Suomen oikeuslaitokseen ja sananvapauteen, kun Jussi Halla-aho sai syytteen kiihotuksesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho kutsui islamia pedofiiliuskonnoksi, mitä se tietystikin on salliessaan lapsiavioliitot. Kivittämällä toimeenpantuja kuolemanrangaistuksiakaan ei kai enää saa kritisoida ilman syytteen vaaraa.
Halla-ahon syyte
ja sananvapaus
176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ovat kaksi eritasoa, ja halla-aho syyllistyi tuohon jälkimmäiseen. Lapsiavioliitot ovat monessa maassa normaaleja kulttuuriin, talouteen ja jopa aikaisemmin osin kansan jatkuvuuden tae. Sillä kuolleisuus noissa maissa on ollut suurta ja jos väestöä haluttiin pitää olemasssa, niin avioliitot piti tehdä silloin kun väestöllä oli selkeästi laskettavaa elinkaarta, vielä olemassa.
Se miten länsimainen ihminen sen ajattelee, ja nykyisin jopa suurinosa ko. kansojakin on asia johon ei ole yhtä vastausta, mutta ketä me olemme antamaan mitään eettisiä arvoja tai moraalia, sillä länsimainen rappio on ollut voimassa alkuajoistaan eli roomanvaltakunnasta alkaen, kaikkinen homo- ja lesboaspekteineen.
Kumpi sitten lienee normaalimpaa avioitua 13-15 vuotiaana heteroliittoon, vai elää "siunatussa" parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Kummassa ihmissuvun jatkumisen ja luonnonvalintaa ajatellen, tapahtuu suurempi moraalinen tai eettinen vääryys?