Olen kärsinyt refluksista noin 2 vuotta.
Ensimmäiset lievät oireet olivat ilmeisesti pahoinvointi, jota jatkui 7kk.
Sen jälkeen alkoi karmea närästys jota on nyt kestänyt varmaan vuoden.
Nyt on tullut lisää näitä helvetin oireita, mutta osa oireista on hävinnyt pois.
Esim. pahoinvointia en ole kokenut varmaan vuoteen enää, närästystä en enää niin rajuna, mutta nyt kurkkua tuntuu vaivaavan koko ajan jokin.
Välillä se on kuiva, välillä limainen, välillä nielurisat kipeät. Koska tuota limaisuutta on nyt ollut, niin joudun aina välistä puhdistamaan nielua.
Tuntuu että oireita tulee vaan lisää mitä pidemmälle mennään, enkä uskalla edes kuvitella missä kunnossa olen vuoden päästä.
Kyllä, mahalaukkuni on tähystetty noin. vuosi sitten ja sieltä löytyi hieman normaalia löysempi LES-sulkijalihas.
Kyllä, minulle tehtiin yli vuosi sitten myös 24h Ph tarkkailu jossa oli hieman refluksia havaittavissa, mutta tämä oli ennen närästyksen alkua.
Olen syönyt 2 vuotta _putkeen_ PPI- lääkkeitä, käyttäny kaiken maailman kotikonsteja, tilannut luonnontuotevalmisteita varmaan yli 500e edestä.
Kyllä, olen pitänyt kiinni niin hyvin kun vain pystyn ruokavaliostani mutta ei mikään jumalauta auta. Olen niin turhautunut, koska tämän refluksivaivan takia myös minulle on kehittynyt vakava ahdistus ja tuntuu että kaikki lääkärit eivät välistä edes noteeraa kaikkia minun oireita joita koen päivittäin.
Eli olen tullut viimein siihen tulokseen että, joko minut jumalauta leikataan tai sitten tapan itseni. Koska näitten helvetin vaivojen kanssa ei vaan jaksa elää.
Pahoinvointi loppu, tilalle tuli karmea närästys, närästys loppu niin tilalle tuli todella oudosti oireilevat kurkkuvaivat.
Viimeinkin asiaan, kannattaako minun konsultoida yksityiseltä puolelta kirurgia vai ihan kunnalliselta tasolta?
Olen lukenut varmaan 1000 kertaa fundoplikaation riskeistä, itse leikkauksesta ja siitä kuinka paljon tulokseen vaikuttaa kirurgin kokemus.
Asun Kuopiossa, en ole kuullut että kenellekkään täällä olisi KYS:issä tai yksityisellä tehty fundoplikaatio.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Refluksileikkaus yksityisellä vai kunnallisella?
38
1522
Vastaukset
- on kaksi
vaihtoehtoa, se joko auttaa tai sitten ei, jos auttaakin niin 10-15 vuoden päästä vaivat palaavat, sanon tämän kokemuksesta.
- Outorefluksiko?
No sitten palaavat.
Mutta kuten lääkärini sanoi 2 vuotta sitten että "kenenkään ei tarvitse refluksista kärsiä" enkä minulla ole enää aikomustakaan enää pitkitellä leikkausta.
Haluaisin vaan tietää että onko kannattavampaa tehdä se yksityisellä vai ihan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Onko mahdollista että saisin leikkauksen tehtyä muulla paikkakunnalla? Jos on, niin osaisiko joku selittää miten saisin asian niin järkättyä. - Laryngo
Outorefluksiko? kirjoitti:
No sitten palaavat.
Mutta kuten lääkärini sanoi 2 vuotta sitten että "kenenkään ei tarvitse refluksista kärsiä" enkä minulla ole enää aikomustakaan enää pitkitellä leikkausta.
Haluaisin vaan tietää että onko kannattavampaa tehdä se yksityisellä vai ihan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Onko mahdollista että saisin leikkauksen tehtyä muulla paikkakunnalla? Jos on, niin osaisiko joku selittää miten saisin asian niin järkättyä.niiden oireiden kanssa!
Jos haluat yksityisellä puolella leikkaukseen,
viimeinen muistikuva hinnasta on n 5000e
(josta tuli vähän muistaakseni Kelalta takaisin).
Nyt saattaa olla jo vähän kalliimpikin.
Kunnallisella hinta on vain murto-osa tuosta.
Yksityisen voit valita mistäpäin Suomea haluat - kunhan vaan soitat ja varaat ajan. Sielläkin puolella on kuitenkin joitakin kriteereitä leikkaukseen. - Hmm..
Laryngo kirjoitti:
niiden oireiden kanssa!
Jos haluat yksityisellä puolella leikkaukseen,
viimeinen muistikuva hinnasta on n 5000e
(josta tuli vähän muistaakseni Kelalta takaisin).
Nyt saattaa olla jo vähän kalliimpikin.
Kunnallisella hinta on vain murto-osa tuosta.
Yksityisen voit valita mistäpäin Suomea haluat - kunhan vaan soitat ja varaat ajan. Sielläkin puolella on kuitenkin joitakin kriteereitä leikkaukseen.Sinulla ei olisi tiedossa ketään taitavaa kirurgia yksityiseltä puolelta?
- Laryngo
Laryngo kirjoitti:
niiden oireiden kanssa!
Jos haluat yksityisellä puolella leikkaukseen,
viimeinen muistikuva hinnasta on n 5000e
(josta tuli vähän muistaakseni Kelalta takaisin).
Nyt saattaa olla jo vähän kalliimpikin.
Kunnallisella hinta on vain murto-osa tuosta.
Yksityisen voit valita mistäpäin Suomea haluat - kunhan vaan soitat ja varaat ajan. Sielläkin puolella on kuitenkin joitakin kriteereitä leikkaukseen.joku lääkäreistä (kroonisen taudin aiheuttamaan) ahdistukseesi mitään lääkettä?
- Laryngo
Hmm.. kirjoitti:
Sinulla ei olisi tiedossa ketään taitavaa kirurgia yksityiseltä puolelta?
ole :-( ... Täällä ollut nimimerkki Lare26 (leikkauksessa ollut) saattaisi tietää?
Oletko suunnitellut meneväsi leikkaukseen
lähitulevaisuudessa? - Kyllä määräsivät
Laryngo kirjoitti:
joku lääkäreistä (kroonisen taudin aiheuttamaan) ahdistukseesi mitään lääkettä?
Käyn peräti terapiassa tämän taudin takia, koska tämä todellakin invalidisoi minua ihan naurettavan paljon.
Yritin syödä Efexor nimistä pitkävaikutteista lääkettä ahdistukseen, mutta se aiheutti silloin närästystä.
noin. 1 vuoden ajan olen epäsäännöllisesti käyttänyt bentsoja... Varmaan tiedätkin mitä ne ovat.
Mutta nyt on todella vaikea viikko takana ja päivässä menee 2-5 rauhoittavaa, vaikka ei tulisi syödä kuin korkeintaan kaksi.
Kuten huomaat en saa edes nukutuksi epämääräisiltä oireiltani, jotka saavat minut todella ahdistuneeksi.
Tulevaisuus pelottaa. Pääsenkö leikkaukseen, onnistuuko leikkaus, jos ei onnistu niin minkälaisista oireista saan sitten kärsiä? - Laryngo
Kyllä määräsivät kirjoitti:
Käyn peräti terapiassa tämän taudin takia, koska tämä todellakin invalidisoi minua ihan naurettavan paljon.
Yritin syödä Efexor nimistä pitkävaikutteista lääkettä ahdistukseen, mutta se aiheutti silloin närästystä.
noin. 1 vuoden ajan olen epäsäännöllisesti käyttänyt bentsoja... Varmaan tiedätkin mitä ne ovat.
Mutta nyt on todella vaikea viikko takana ja päivässä menee 2-5 rauhoittavaa, vaikka ei tulisi syödä kuin korkeintaan kaksi.
Kuten huomaat en saa edes nukutuksi epämääräisiltä oireiltani, jotka saavat minut todella ahdistuneeksi.
Tulevaisuus pelottaa. Pääsenkö leikkaukseen, onnistuuko leikkaus, jos ei onnistu niin minkälaisista oireista saan sitten kärsiä?kun jaksoit vastata! Ja toivottavasti saat unta edes vähäsen (- etkä vain makaa hereillä ja ajattele näitä kuvioita) ... Onko sinulla ketään yksityiselämän puolella, jonka kanssa pystyt puhumaan/jaksaa kuunnella?
Pitkäaikainen tauti aiheuttaa aina jossakin määrin stressiä mutta sopeutuminen ja tapaukset on tietenkin erilaisia. Varsinkin, jos oireet vaan pahenee niinkuin sinulla. Hyvä, että pääset puhumaan asioista! Tunnelin päässä on t-a-a-t-u-s-t-i valoa - nyt saattaa olla vain se pimein kohta meneillään - koita kestää!! Missä määrin pystyt toimimaan (esim näet ystäviä, harrastat, käyt töissä, rentoudut ym)?
Kurkkuoireet refluksin takia on tällä palstalla jokaviikkoisia - ilmeisesti olet seurannut tätä, joten vakiokuviot ja eri lääkkeet on tuttuja juttuja? - Outorefluksiko?
Laryngo kirjoitti:
kun jaksoit vastata! Ja toivottavasti saat unta edes vähäsen (- etkä vain makaa hereillä ja ajattele näitä kuvioita) ... Onko sinulla ketään yksityiselämän puolella, jonka kanssa pystyt puhumaan/jaksaa kuunnella?
Pitkäaikainen tauti aiheuttaa aina jossakin määrin stressiä mutta sopeutuminen ja tapaukset on tietenkin erilaisia. Varsinkin, jos oireet vaan pahenee niinkuin sinulla. Hyvä, että pääset puhumaan asioista! Tunnelin päässä on t-a-a-t-u-s-t-i valoa - nyt saattaa olla vain se pimein kohta meneillään - koita kestää!! Missä määrin pystyt toimimaan (esim näet ystäviä, harrastat, käyt töissä, rentoudut ym)?
Kurkkuoireet refluksin takia on tällä palstalla jokaviikkoisia - ilmeisesti olet seurannut tätä, joten vakiokuviot ja eri lääkkeet on tuttuja juttuja?Tällä hetkellä en oikein muuta ole kyennyt harrastamaan kuin punttisalia neljästi viikossa, plus satunnaiset lenkkeilyt.
Töissä en ole pystynyt käymään kolmeen kuukauteen, koska juuri tuolloin oli tuo hirveä närästysvaihe menossa.
Ystäviä pystyisin näkemään joka päivä, mutta enää ei tee edes mieli avata suutaan.
Onhan tuossa tyttöystävä, mutta olen semmoista tyyppiä että en mielelläni puhu läheisilleni vaivasta. En tiedä miksi se on näin, mutta pelkkä ajatus siitä että kertoisin ystäville / äidille / tyttöystävälle että minkälaista helvettiä minun elämä on tämän taudin kanssa, saa minut voimaan henkisesti sekä fyysisesti pahoin.
- Vertaistukea!
Olen itse kärsinyt refluksivaivoista yli puoli vuotta ja nyt kärsin myös paksusuolen ärsyyntymisestä. Jos haluat vertaistukea, kirjoittele... muutkin saavat kirjoitella. Haluaisin itsekin tukea tässä asiassa.
[email protected] - jaazaa
Gaviscon Advancea?
Minäkin olin jo menossa leikkaukseen, mutta vaikeat refluksivaivat katosivat yks kaks, tosin en tiedä auttoiko Gaviscon tuohon, todennäköisesti "kokonaispaketti", johon tietysti tuo Gaviscon myös kuului.
Mun kurkkuvaivoilleni kirurgi sanoi että kurkkua erittäin todennäköisesti ei saada kuntoon, tehtiin useamman lääkärin voimin lääkeremppa, ja ahdistustakin oli, se pahensi tietysti vaivoja entisestään. Nyt voin hyvin, ei ole ollut noin kahteen kuukauteen mitään refluksivaivoja.- Outorefluksiko
Tältä planeetalta ei löydy semmoista lääkevalmistetta jota en olisi kokeillut refluksiin.
Olen tilannut britanniasta, usa:sta ja aasiasta eri tuotteita eikä niistä ole kyllä kovin kummoista apua löytynyt. - eletään sitten
Outorefluksiko kirjoitti:
Tältä planeetalta ei löydy semmoista lääkevalmistetta jota en olisi kokeillut refluksiin.
Olen tilannut britanniasta, usa:sta ja aasiasta eri tuotteita eikä niistä ole kyllä kovin kummoista apua löytynyt.ei auta mitkään lääkkeet,vaikka jotkin maksaa maltaita.
Pitää elää sairauden kanssa,näin eräs nuori lääkäri lophdutti minua. - Outorefluksiko?
eletään sitten kirjoitti:
ei auta mitkään lääkkeet,vaikka jotkin maksaa maltaita.
Pitää elää sairauden kanssa,näin eräs nuori lääkäri lophdutti minua.Minulle sanoi yksi lääkäri että "närästyksestä ei tarvtise kenenkään kärsiä" ja oltiin käytännössä lähdössä leikkausjonoon siltä istumalta, mutta koska tiesin riskeistä ja kuinka paljon se vaatii kirurgilta niin en halunnut lähteä.
- Aito lääkäri
Outorefluksiko? kirjoitti:
Minulle sanoi yksi lääkäri että "närästyksestä ei tarvtise kenenkään kärsiä" ja oltiin käytännössä lähdössä leikkausjonoon siltä istumalta, mutta koska tiesin riskeistä ja kuinka paljon se vaatii kirurgilta niin en halunnut lähteä.
leikkaamista, vaan konservaativinen lääkehoito on edelleenkin paras edellytys hoitaa tautia.
Miten olisi lääkityksen tarkastus? Suosittelen sisätautilääkäriä, heillä on myös parhaat tiedot siitä mitä riskejä leikkaus sisältää.
Happosalpaajalääkityksen rinnalla voidaan myös käyttää täydentävää lääkehoitoa, josta jo joku täällä mainitsikin. - Aito lääkäri
eletään sitten kirjoitti:
ei auta mitkään lääkkeet,vaikka jotkin maksaa maltaita.
Pitää elää sairauden kanssa,näin eräs nuori lääkäri lophdutti minua.totuuden.
On muitakin sairauksia joiden kanssa vain pitää elää. Karua mutta totta.
- Heikkilän dieettiä
Se on halpa koe. Leivän, perunan ja monen muun poisjättäminen tuntuu todella vaikealta. Mutta kokeile. Itselle pääsin monivuotisesta närästys-pahaolo-kurkkuasalpaa vaivasta ja lääkkeistä eroon hiilihydraattirajoitteisella dietillä.
Nykyään syön vain rasvaa, proteiinia, hedelmiä ja tiettyjä kasviksia.
Peruna on pois, samoin kaikki leivät tai jauhoista tehdyt jutut. Ehkä otan ne takaisin ruokavalioon kunhan olen saanut ylikuomittunutta kroppaani ensin puoli vuotta rauhoiteltua, mutta nyt eletään näin!
Ja rasva on sitten eläinrasvaa oliiviöljyä ja kookosta. Mm. 10% turkkilaista jugurttia ja marjoja. Maiskis!
Paino tippuu ihan silmissä. En olisi ikinä uskonut.
Mars kirjastosta lainaamaan Antti Heikkilän Hyvän olon keittokirja 1 ja 2.- Outorefluksiko
Te oikeasti uskotte ettenkö ole kokeillut 2 vuoden aikana aivan kaikkea? Aivan varmasti olen kokeillut jättää ruokavaliosta pois "tärkkelyksen" ym. skeidan jonka pitäisi aiheuttaa närästystä mutta eipähän noitten pois jättämisestä ole ollut mitään apua.
Ja aito lääkäri, kuullostaako tämä sinun mielestä tarpeeksi kattavalta lääkelistalta mitä heitän hetulaan joka päivä:
Zolt 60mg päivässä
Gaviscon Advancea tabletteja tulee kiskottua ympäri päivää
Maksimimäärä menee myös H2- salpaajia
Piigeeliä myös otan joka päivä 10ml.
Mitä lääkkeitä minä vielä vedän, että saan oireet EDES vähän minimalisoitua? Koska ainut lääke näistä, mistä on edes vähän apua on tuo Gaviscon, mutta ei siitäkään ole kuin hetkeksi apua.
Ruokavalio on varmasti 2 vuoden aikana muuttunut todella paljon, ja silti näitä oireita vaan tulee / jatkuu.
Enää ei ole närästystä, mutta kurkku oireilee.
Kurkku ei ole muuten kipeä, mutta heti jos joudun päivän aikana paljon puhumaan niin tuntuu että äänihuulet räjähtää. - Outorefluksiko
Outorefluksiko kirjoitti:
Te oikeasti uskotte ettenkö ole kokeillut 2 vuoden aikana aivan kaikkea? Aivan varmasti olen kokeillut jättää ruokavaliosta pois "tärkkelyksen" ym. skeidan jonka pitäisi aiheuttaa närästystä mutta eipähän noitten pois jättämisestä ole ollut mitään apua.
Ja aito lääkäri, kuullostaako tämä sinun mielestä tarpeeksi kattavalta lääkelistalta mitä heitän hetulaan joka päivä:
Zolt 60mg päivässä
Gaviscon Advancea tabletteja tulee kiskottua ympäri päivää
Maksimimäärä menee myös H2- salpaajia
Piigeeliä myös otan joka päivä 10ml.
Mitä lääkkeitä minä vielä vedän, että saan oireet EDES vähän minimalisoitua? Koska ainut lääke näistä, mistä on edes vähän apua on tuo Gaviscon, mutta ei siitäkään ole kuin hetkeksi apua.
Ruokavalio on varmasti 2 vuoden aikana muuttunut todella paljon, ja silti näitä oireita vaan tulee / jatkuu.
Enää ei ole närästystä, mutta kurkku oireilee.
Kurkku ei ole muuten kipeä, mutta heti jos joudun päivän aikana paljon puhumaan niin tuntuu että äänihuulet räjähtää.Ja oikeasti ei ole enää mitään mielenkiintoa jättää yhtään mitään pois ruokavaliosta, koska se on jo tällä hetkellä _TODELLA_ rajoitteinen. Olen vasta 19 vuotias ja mulla ei todellakaan ole mitään mielenkiintoa seurata seuraavat 60-70 vuotta sisältääkö joku elintarvike jotain semmoista joka _SAATTAA_ aiheuttaa / pahentaa refluksivaivoja.
Ei, en ole saamaton, mutta fyysiset / henkiset voimat eivät vaan yksinkertaisesti enää riitä moiseen hommaan.
Jos saan jostain tietooni pätevän kirurgin, niin en enää hätiköi hetkeäkään ettenkö menisi leikattavaksi. - innostuu
Outorefluksiko kirjoitti:
Te oikeasti uskotte ettenkö ole kokeillut 2 vuoden aikana aivan kaikkea? Aivan varmasti olen kokeillut jättää ruokavaliosta pois "tärkkelyksen" ym. skeidan jonka pitäisi aiheuttaa närästystä mutta eipähän noitten pois jättämisestä ole ollut mitään apua.
Ja aito lääkäri, kuullostaako tämä sinun mielestä tarpeeksi kattavalta lääkelistalta mitä heitän hetulaan joka päivä:
Zolt 60mg päivässä
Gaviscon Advancea tabletteja tulee kiskottua ympäri päivää
Maksimimäärä menee myös H2- salpaajia
Piigeeliä myös otan joka päivä 10ml.
Mitä lääkkeitä minä vielä vedän, että saan oireet EDES vähän minimalisoitua? Koska ainut lääke näistä, mistä on edes vähän apua on tuo Gaviscon, mutta ei siitäkään ole kuin hetkeksi apua.
Ruokavalio on varmasti 2 vuoden aikana muuttunut todella paljon, ja silti näitä oireita vaan tulee / jatkuu.
Enää ei ole närästystä, mutta kurkku oireilee.
Kurkku ei ole muuten kipeä, mutta heti jos joudun päivän aikana paljon puhumaan niin tuntuu että äänihuulet räjähtää.ja on ihan varma että kaikki muutkin
löytää vastaukseen JUURI TÄSTÄ SAMASTA vastauksen ongelmiinsa ... koita sit sanoo sellaisille
et kokeiltu on, ei auttanut... jotkut hurahtaa täysin eikä kuuntele että vastaus on "ei auttanut" - ja kyllä, kaikkia kohtia kokeiltiin lähes vuosi!!!!!!!!!!!!! et oliskohan edelleenkin niin et refluksin pääsyy voi vaihdella. - muokkaaminen
tuntuu aina hankalalta mutta relfuksiihmisenä
siihen on jo tottunu vuosikausia!!
paino laskee mutta nyt syödään jo niissä rajoissa et ei laskisi enempää!
Perunaa ja leipää tulee syötyä tosi harvoin. mutta rasvojen kanssa enlähtisi leikkiin. refluksi on ja pysyy. - _____________ ei-refluksikko
Outorefluksiko kirjoitti:
Ja oikeasti ei ole enää mitään mielenkiintoa jättää yhtään mitään pois ruokavaliosta, koska se on jo tällä hetkellä _TODELLA_ rajoitteinen. Olen vasta 19 vuotias ja mulla ei todellakaan ole mitään mielenkiintoa seurata seuraavat 60-70 vuotta sisältääkö joku elintarvike jotain semmoista joka _SAATTAA_ aiheuttaa / pahentaa refluksivaivoja.
Ei, en ole saamaton, mutta fyysiset / henkiset voimat eivät vaan yksinkertaisesti enää riitä moiseen hommaan.
Jos saan jostain tietooni pätevän kirurgin, niin en enää hätiköi hetkeäkään ettenkö menisi leikattavaksi.Heikkiläsivuilta tekstiä. refluksi on unohtunut.
Antti Heikkilä toteaa haluavansa ennenkaikkea herättää keskustelua. Hän ei kannata yhtä ainoata linjaa kaikille, mutta suosittelee kokeilemaan jos hiilihydraattiriippuvuuden oireita ilmenee. Heikkilä uusimman kirjan esittelyssä todetaan mm.:
"Vähähiilihydraattinen ja ravinteikas ruokavalio voi auttaa sinua merkittävästi, jos ongelmasi on ylipaino (varsinkin varalolihavuus), II-tyypin diabetes, sokeritasapainohäiriöt, metabolinen oireyhtymä, kohonnut verenpaine, kohonneet veren rasva-arvot, toistuvat tulehdukset, krooniset ihottumat, selittämättömät kivut, kihti, uniapnea, kuorsaus, mielialan vaihtelut, masennus, liiallinen alkoholin käyttö tai seksiongelmat." - Toivotan onnea
Outorefluksiko kirjoitti:
Te oikeasti uskotte ettenkö ole kokeillut 2 vuoden aikana aivan kaikkea? Aivan varmasti olen kokeillut jättää ruokavaliosta pois "tärkkelyksen" ym. skeidan jonka pitäisi aiheuttaa närästystä mutta eipähän noitten pois jättämisestä ole ollut mitään apua.
Ja aito lääkäri, kuullostaako tämä sinun mielestä tarpeeksi kattavalta lääkelistalta mitä heitän hetulaan joka päivä:
Zolt 60mg päivässä
Gaviscon Advancea tabletteja tulee kiskottua ympäri päivää
Maksimimäärä menee myös H2- salpaajia
Piigeeliä myös otan joka päivä 10ml.
Mitä lääkkeitä minä vielä vedän, että saan oireet EDES vähän minimalisoitua? Koska ainut lääke näistä, mistä on edes vähän apua on tuo Gaviscon, mutta ei siitäkään ole kuin hetkeksi apua.
Ruokavalio on varmasti 2 vuoden aikana muuttunut todella paljon, ja silti näitä oireita vaan tulee / jatkuu.
Enää ei ole närästystä, mutta kurkku oireilee.
Kurkku ei ole muuten kipeä, mutta heti jos joudun päivän aikana paljon puhumaan niin tuntuu että äänihuulet räjähtää.Eipä nuo leikkaukset aina ole onnistuneet, joten toivotan onnea.
Lopputulos voi olla semmoinenkin, etttä jatkossa syöt ruokasi pillin kautta (=vetelänä), muu ei mene alas leikatusta kurkusta.
Jos kerran olet muka kokeillut kaikkea, niin ei voi mitään.
Itse selvityttäisin, ettei taustalla ole mitään elimellistä vikaa. Vatsan magneettikuva tai tietokoneröntgen tehostettuna.
Ei kyllä siltä vaikuta kommentistasi päätellen, että olet tosissai välttänyt KAIKEN viljatuotteen, sokerin ja tärkkelyksen syömistä. Se kun ei ole ihan helppoa, niin paljon meille tuota paskaa joka ruuassa tuputetaan. Kaupasta on mahdotonta löytää valmisruokaa, jossa ei jotain olisi pielessä hiilihydraattiherkän kannalta. - Sivut ovat vain kalpea kopio
_____________ ei-refluksikko kirjoitti:
Heikkiläsivuilta tekstiä. refluksi on unohtunut.
Antti Heikkilä toteaa haluavansa ennenkaikkea herättää keskustelua. Hän ei kannata yhtä ainoata linjaa kaikille, mutta suosittelee kokeilemaan jos hiilihydraattiriippuvuuden oireita ilmenee. Heikkilä uusimman kirjan esittelyssä todetaan mm.:
"Vähähiilihydraattinen ja ravinteikas ruokavalio voi auttaa sinua merkittävästi, jos ongelmasi on ylipaino (varsinkin varalolihavuus), II-tyypin diabetes, sokeritasapainohäiriöt, metabolinen oireyhtymä, kohonnut verenpaine, kohonneet veren rasva-arvot, toistuvat tulehdukset, krooniset ihottumat, selittämättömät kivut, kihti, uniapnea, kuorsaus, mielialan vaihtelut, masennus, liiallinen alkoholin käyttö tai seksiongelmat."Eikä tämä asia ole mikään Heikkilän keksintö, asiaa löytyy paljon muualtakin.
Lääkärinä Heikkilä vain kirjoittaa asiasta varsin järkevästi, helppotajuisesti ja perustellen, joten siksi suosittelen hänen kirjojaan. Muualtakinn tietoa löytyy. Lontoon kielellä paljonkin
Esim. Karppaajien sivuilta löytyy PALJON asiaa. Siellä on myös toimivat keskustelusivut ja sinäkin saat siellä varmasti sen verta kovaa vastusta väittelyinnollesi, että huomaat jääväsi kakkoseksi. Sen verta pätevää ja asioista perillä olevaa porukkaa siellä on.
Ruotsissa asiat löytyvät yleensä "GI-diet" tyyppisten otsikoiden alta ja Ruotsissa on paljon vilkkaampi lääketieteellinen keskustelu asiasta käynnissä kuin meillä. - Kirurgistakin joku innostuu
innostuu kirjoitti:
ja on ihan varma että kaikki muutkin
löytää vastaukseen JUURI TÄSTÄ SAMASTA vastauksen ongelmiinsa ... koita sit sanoo sellaisille
et kokeiltu on, ei auttanut... jotkut hurahtaa täysin eikä kuuntele että vastaus on "ei auttanut" - ja kyllä, kaikkia kohtia kokeiltiin lähes vuosi!!!!!!!!!!!!! et oliskohan edelleenkin niin et refluksin pääsyy voi vaihdella.Kirurgin veitsi voi myös epäonnistua. Kysypä vaikka siltä toiselta CatCatin laulajatytöltä, kannattiko refluksileikkaus.
Refluksiin on varmasti monta syytä.
Tarkoitus ei ollut väittää, että kaikki taudit paranevat kokeilemalla viljat, sokerit ja tärkkelys-pois ruokavaliota.
Tarkoitus oli MUISTUTTAA, että homma on kokeilemisen väärti, jos et ole sitä kunnolla koskaan testannut.
Skeptinen olin minäkin. Kunnes tosissani kokeilin. Siis ihan aikuisen tosissani. Helppoa esim. leivän 100% poisjättäminen EI ollut. Sen voin kertoa.
Siksi en helpolla uskokkaan, että monikaan on asiaa oikeasti kokeillut. Varmasti olette viljatuotteita tai pastaa tai riisiä tai perunaa kiskoneet jossain muodossa naamariin ja silloin kokeilulla ei ole ollut mitään virkaa.
Kokeilussa kun pitää varata elimistölle 1-2 vkoa aikaa rauhoittua ja näyttää positiiviset tulolkset. Ei minullakaan närästys heti ekasta vuorokaudesta rauhoittunut.
Kumma kun jengi kiskoo lääkkeitä naamariin vaikka niissä on ikäviä sivuvaikutuksia ja ne ei aina edes heti auta mitään. Lääkärit vaan käskee syödä, kyllä se "2 viikon päästä sitten".
Ruokavaliomuutoksen vaikutuksiakin pitää tutkia asiallisen pituisella perspektiivillä. - Outorefluksi
Toivotan onnea kirjoitti:
Eipä nuo leikkaukset aina ole onnistuneet, joten toivotan onnea.
Lopputulos voi olla semmoinenkin, etttä jatkossa syöt ruokasi pillin kautta (=vetelänä), muu ei mene alas leikatusta kurkusta.
Jos kerran olet muka kokeillut kaikkea, niin ei voi mitään.
Itse selvityttäisin, ettei taustalla ole mitään elimellistä vikaa. Vatsan magneettikuva tai tietokoneröntgen tehostettuna.
Ei kyllä siltä vaikuta kommentistasi päätellen, että olet tosissai välttänyt KAIKEN viljatuotteen, sokerin ja tärkkelyksen syömistä. Se kun ei ole ihan helppoa, niin paljon meille tuota paskaa joka ruuassa tuputetaan. Kaupasta on mahdotonta löytää valmisruokaa, jossa ei jotain olisi pielessä hiilihydraattiherkän kannalta.Pistää kyllä oikeasti kismittämään jos vielä joku kehtaa väittää ettenkö ole tosissani mitään ruokavalion muokkauksia kokeillut.
Olen ollut varmasti vuoden ilman: alkoholia, tupakkaa, kahvia, teetä, rasvaisiaruokia, hiilihapollisia juomia, vältän turhaa sokeria NIIN paljon kun vain pystyn, leipää en ole missään muodossa syönyt puoleen vuoteen, en ole kaupasta ostanut mitään muita eineksiä kuin rusinallista maksalaatikkoa.
LES-sulkijalihas vatsantähystyksessä todettu hieman normaalia löysemmäksi.
Olen myös huomannut että mikään ruoka / aine ei närästä enemmän kuin toinen.
Tiedän kyllä leikkauksen riskit, mutta siitä huolimatta olen päätynyt siihen, koska yksinkertaisesti mikään ei auta. Vai luuletko oikeasti että lähden noin kusiseen leikkaukseen ihan vaan sen takia kun vähän mahassa polttelee ja olen niin saamaton että en yrittäisi itse hoitaa vaivaa? Tässä on yli 2 vuotta käpristelty vaivan parissa, joutunut mm. lopettamaan koulun / työn / harrastuksia tämän takia, niin paljon se invalidisoi minua ja siinä sivussa pitäisi jaksaa vielä tutkia että mitkä tuotteet sisältää sitä ja tätä?
Ei kiitos enää, vielä sen verran on elämänhalua jäljellä että teen aivan mitä vaan että pääsen eroon tästä. - tiedostit,
Outorefluksi kirjoitti:
Pistää kyllä oikeasti kismittämään jos vielä joku kehtaa väittää ettenkö ole tosissani mitään ruokavalion muokkauksia kokeillut.
Olen ollut varmasti vuoden ilman: alkoholia, tupakkaa, kahvia, teetä, rasvaisiaruokia, hiilihapollisia juomia, vältän turhaa sokeria NIIN paljon kun vain pystyn, leipää en ole missään muodossa syönyt puoleen vuoteen, en ole kaupasta ostanut mitään muita eineksiä kuin rusinallista maksalaatikkoa.
LES-sulkijalihas vatsantähystyksessä todettu hieman normaalia löysemmäksi.
Olen myös huomannut että mikään ruoka / aine ei närästä enemmän kuin toinen.
Tiedän kyllä leikkauksen riskit, mutta siitä huolimatta olen päätynyt siihen, koska yksinkertaisesti mikään ei auta. Vai luuletko oikeasti että lähden noin kusiseen leikkaukseen ihan vaan sen takia kun vähän mahassa polttelee ja olen niin saamaton että en yrittäisi itse hoitaa vaivaa? Tässä on yli 2 vuotta käpristelty vaivan parissa, joutunut mm. lopettamaan koulun / työn / harrastuksia tämän takia, niin paljon se invalidisoi minua ja siinä sivussa pitäisi jaksaa vielä tutkia että mitkä tuotteet sisältää sitä ja tätä?
Ei kiitos enää, vielä sen verran on elämänhalua jäljellä että teen aivan mitä vaan että pääsen eroon tästä.että tuo lisäaine E621, joka vaikuttaa hermoihin, estää myös sen sulkijahermon toimintaa, jolloinka läppä on löysä.
- on tuskainen olo
Sivut ovat vain kalpea kopio kirjoitti:
Eikä tämä asia ole mikään Heikkilän keksintö, asiaa löytyy paljon muualtakin.
Lääkärinä Heikkilä vain kirjoittaa asiasta varsin järkevästi, helppotajuisesti ja perustellen, joten siksi suosittelen hänen kirjojaan. Muualtakinn tietoa löytyy. Lontoon kielellä paljonkin
Esim. Karppaajien sivuilta löytyy PALJON asiaa. Siellä on myös toimivat keskustelusivut ja sinäkin saat siellä varmasti sen verta kovaa vastusta väittelyinnollesi, että huomaat jääväsi kakkoseksi. Sen verta pätevää ja asioista perillä olevaa porukkaa siellä on.
Ruotsissa asiat löytyvät yleensä "GI-diet" tyyppisten otsikoiden alta ja Ruotsissa on paljon vilkkaampi lääketieteellinen keskustelu asiasta käynnissä kuin meillä.ja hän on jo kokeillutnäitä?
ei hän olemitenkään väittelyintoinen tai mitään muutakaan. eisaa hermostua jos toinen
ei olekaan innostunu juuri sun asiasta.
tämähänoli aloittajankeskustelu. - kokeiltu heikkilän dieettiä
Kirurgistakin joku innostuu kirjoitti:
Kirurgin veitsi voi myös epäonnistua. Kysypä vaikka siltä toiselta CatCatin laulajatytöltä, kannattiko refluksileikkaus.
Refluksiin on varmasti monta syytä.
Tarkoitus ei ollut väittää, että kaikki taudit paranevat kokeilemalla viljat, sokerit ja tärkkelys-pois ruokavaliota.
Tarkoitus oli MUISTUTTAA, että homma on kokeilemisen väärti, jos et ole sitä kunnolla koskaan testannut.
Skeptinen olin minäkin. Kunnes tosissani kokeilin. Siis ihan aikuisen tosissani. Helppoa esim. leivän 100% poisjättäminen EI ollut. Sen voin kertoa.
Siksi en helpolla uskokkaan, että monikaan on asiaa oikeasti kokeillut. Varmasti olette viljatuotteita tai pastaa tai riisiä tai perunaa kiskoneet jossain muodossa naamariin ja silloin kokeilulla ei ole ollut mitään virkaa.
Kokeilussa kun pitää varata elimistölle 1-2 vkoa aikaa rauhoittua ja näyttää positiiviset tulolkset. Ei minullakaan närästys heti ekasta vuorokaudesta rauhoittunut.
Kumma kun jengi kiskoo lääkkeitä naamariin vaikka niissä on ikäviä sivuvaikutuksia ja ne ei aina edes heti auta mitään. Lääkärit vaan käskee syödä, kyllä se "2 viikon päästä sitten".
Ruokavaliomuutoksen vaikutuksiakin pitää tutkia asiallisen pituisella perspektiivillä.vuosi?? vuosi on ihan hyvä kokeiluaika.
- taass
Outorefluksi kirjoitti:
Pistää kyllä oikeasti kismittämään jos vielä joku kehtaa väittää ettenkö ole tosissani mitään ruokavalion muokkauksia kokeillut.
Olen ollut varmasti vuoden ilman: alkoholia, tupakkaa, kahvia, teetä, rasvaisiaruokia, hiilihapollisia juomia, vältän turhaa sokeria NIIN paljon kun vain pystyn, leipää en ole missään muodossa syönyt puoleen vuoteen, en ole kaupasta ostanut mitään muita eineksiä kuin rusinallista maksalaatikkoa.
LES-sulkijalihas vatsantähystyksessä todettu hieman normaalia löysemmäksi.
Olen myös huomannut että mikään ruoka / aine ei närästä enemmän kuin toinen.
Tiedän kyllä leikkauksen riskit, mutta siitä huolimatta olen päätynyt siihen, koska yksinkertaisesti mikään ei auta. Vai luuletko oikeasti että lähden noin kusiseen leikkaukseen ihan vaan sen takia kun vähän mahassa polttelee ja olen niin saamaton että en yrittäisi itse hoitaa vaivaa? Tässä on yli 2 vuotta käpristelty vaivan parissa, joutunut mm. lopettamaan koulun / työn / harrastuksia tämän takia, niin paljon se invalidisoi minua ja siinä sivussa pitäisi jaksaa vielä tutkia että mitkä tuotteet sisältää sitä ja tätä?
Ei kiitos enää, vielä sen verran on elämänhalua jäljellä että teen aivan mitä vaan että pääsen eroon tästä.joku "pyhällä ristiretkellä" asiansa (vähähiilaridieetti) puolesta! Hiilaripalstalla suurin osa keskustelijoista on asiallisia - osa ainakin ymmärtää, että heidän vaihtoehtonsa ei ole vastaus kaikkiin ongelmiin (niin ilmeisesti tuon kirjoituksen perusteella Heikkiläkin).
Vaihtoehtoja (mitä olet tosiaankin varmaan kokeillut)on hyvä tietää mutta sitten kun todetaan ettei se toimi sinulla, tuleekin niin tunnereaktiota peliin ehdottajilta - ikäänkuin se olisi henkilökohtainen loukkaus ettei sama asia toimikaan sinulla. Alkuperäinen tarkoitus on ehkä auttaa mutta kiukuttelu "sitten ei voi mitään" ja pelottelu Kätkän vaikealla tapauksella tässä kohtaa ei ole paikallaan.
Miten aiot edetä leikkauksen suhteen tästä eteenpäin? - Outorefluksi
taass kirjoitti:
joku "pyhällä ristiretkellä" asiansa (vähähiilaridieetti) puolesta! Hiilaripalstalla suurin osa keskustelijoista on asiallisia - osa ainakin ymmärtää, että heidän vaihtoehtonsa ei ole vastaus kaikkiin ongelmiin (niin ilmeisesti tuon kirjoituksen perusteella Heikkiläkin).
Vaihtoehtoja (mitä olet tosiaankin varmaan kokeillut)on hyvä tietää mutta sitten kun todetaan ettei se toimi sinulla, tuleekin niin tunnereaktiota peliin ehdottajilta - ikäänkuin se olisi henkilökohtainen loukkaus ettei sama asia toimikaan sinulla. Alkuperäinen tarkoitus on ehkä auttaa mutta kiukuttelu "sitten ei voi mitään" ja pelottelu Kätkän vaikealla tapauksella tässä kohtaa ei ole paikallaan.
Miten aiot edetä leikkauksen suhteen tästä eteenpäin?Konsultoin yksityiseltä gastron puolen erikoislääkäriä ja joko terveyskeskuksen kautta tai yksityiselle menen kurkkuani näyttämään.
Tarkoitus olisi saada ihan ammattilaisen mielipide refluksista ja mikä sen minulla aiheuttaa.
Onko se juuri tuo LES-sulkijalihas joka on löysä, vai onko mukaan tullut myös palleatyrä jne.
Jos kirurgin mielestä kannattaa leikata ja luotan kirurgiin, niin antaa mennä vaan.
Mutta jos hän kokee että leikkaus ei ole vielä suositeltavaa, niin olkoon sitten niin, ei leikata. Mutta haluan kyllä kuulla kunnon perustelut kirurgilta että miksi leikkaus ei olisi minun kohdallani paras ratkaisu, koska 2 vuotta minun elämästäni on ollut yhtä helvettiä ja jos yksi leikkaus saisi sen hyvällä tuurilla loppumaan ja sitten jostain syystä sitä ei pidetäkkään hyvänä vaihtoehtona, niin olisi ihan mukavaa saada hyvät perustelut joitten kanssa sitten jaksaa elää eteenpäin. - on minukian närästänyt
on tuskainen olo kirjoitti:
ja hän on jo kokeillutnäitä?
ei hän olemitenkään väittelyintoinen tai mitään muutakaan. eisaa hermostua jos toinen
ei olekaan innostunu juuri sun asiasta.
tämähänoli aloittajankeskustelu.Sen verta monta kertaa on olltu kuule tuskainen olo, että jes, I know.
Kysyjä on kuitenkin vain 19 vee ja epäilenpä, että hemmo ei välttämättä edes tiedä missä kaikessa on vaikkapa tärkkelystä jne.
Voin olla tietysti väärässäkin, mutta näitä nykyajan uusavuttomia nuoria olen ihan riittävästi nähnyt. Joten en liikoja odota.
Ja hemmon ruokavaliossa on varmaan 2 litraa kahvia päivässä, 4 litraa CocaColaa ja laatikollinen pastaa? Jos saan veikata...
Ja kaikkea hän on muka kokeillut. Ikää 19 vee.
Uskoo kirurgin taikaveitseen. Mikäs siinä, ei muuta kuin puukotettavaksi vaan. Jos joku lääkäri suostuu leikkamaan.
Eräs kirurgi ei kuulemma suostunut. Sanoi, että jos ei Nexium auta, niin ei voi auttaa hänkään. - No mitä käytännössä söit
kokeiltu heikkilän dieettiä kirjoitti:
vuosi?? vuosi on ihan hyvä kokeiluaika.
Kerropa sitten mitä söit ihan käytännössä.
Ja mikä on "heikkilän dieetti"????
Kyllä täällä ollaan niin saatanan viisaita aina mutta kun heittää täämmöiset detaljikysymykset kehiin, niin yleensä totuus paljastuu.
"Vuosi dieetillä" onkin ollut sitä, etttä röökiä on vedetty vainn 1,5 askia päivässä entisen 2 sijana. Kahvia juotu ämpärillinen päivässä entisen saavin sijasta.
Kokis on vaihdettu light-Kokiseen. "On tässä oltu heekkillän dieeteillä"
Joo perkele vaan.
Kerro mulle millä dieetillä on muka oltu, ihan annat esimerkin yhden viikon ruokavaliostasi mitä söit ja joit niin nähdään onko hommassa rotia vähäkään. - selitä
on minukian närästänyt kirjoitti:
Sen verta monta kertaa on olltu kuule tuskainen olo, että jes, I know.
Kysyjä on kuitenkin vain 19 vee ja epäilenpä, että hemmo ei välttämättä edes tiedä missä kaikessa on vaikkapa tärkkelystä jne.
Voin olla tietysti väärässäkin, mutta näitä nykyajan uusavuttomia nuoria olen ihan riittävästi nähnyt. Joten en liikoja odota.
Ja hemmon ruokavaliossa on varmaan 2 litraa kahvia päivässä, 4 litraa CocaColaa ja laatikollinen pastaa? Jos saan veikata...
Ja kaikkea hän on muka kokeillut. Ikää 19 vee.
Uskoo kirurgin taikaveitseen. Mikäs siinä, ei muuta kuin puukotettavaksi vaan. Jos joku lääkäri suostuu leikkamaan.
Eräs kirurgi ei kuulemma suostunut. Sanoi, että jos ei Nexium auta, niin ei voi auttaa hänkään.tollasia typeriä juttuja. älä vaahtoo jostain ruokavaliosta. älä tee lapsellisia oletuksia
että tämä 19 v käyttäytyy kuin sinä samanikäisenä. - vaahtoo !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
No mitä käytännössä söit kirjoitti:
Kerropa sitten mitä söit ihan käytännössä.
Ja mikä on "heikkilän dieetti"????
Kyllä täällä ollaan niin saatanan viisaita aina mutta kun heittää täämmöiset detaljikysymykset kehiin, niin yleensä totuus paljastuu.
"Vuosi dieetillä" onkin ollut sitä, etttä röökiä on vedetty vainn 1,5 askia päivässä entisen 2 sijana. Kahvia juotu ämpärillinen päivässä entisen saavin sijasta.
Kokis on vaihdettu light-Kokiseen. "On tässä oltu heekkillän dieeteillä"
Joo perkele vaan.
Kerro mulle millä dieetillä on muka oltu, ihan annat esimerkin yhden viikon ruokavaliostasi mitä söit ja joit niin nähdään onko hommassa rotia vähäkään.vedä ny ihmeessä henkee!!!
ja paljon sun ikä oli -- alle 18v??
vaikka toi kundi selittäis sulle heikkilän paperille kooostaman ruoat yksittäin, sä valittaisit jotain muuta. lue heikkilän opit uudelleen!! - Outorefluksi
on minukian närästänyt kirjoitti:
Sen verta monta kertaa on olltu kuule tuskainen olo, että jes, I know.
Kysyjä on kuitenkin vain 19 vee ja epäilenpä, että hemmo ei välttämättä edes tiedä missä kaikessa on vaikkapa tärkkelystä jne.
Voin olla tietysti väärässäkin, mutta näitä nykyajan uusavuttomia nuoria olen ihan riittävästi nähnyt. Joten en liikoja odota.
Ja hemmon ruokavaliossa on varmaan 2 litraa kahvia päivässä, 4 litraa CocaColaa ja laatikollinen pastaa? Jos saan veikata...
Ja kaikkea hän on muka kokeillut. Ikää 19 vee.
Uskoo kirurgin taikaveitseen. Mikäs siinä, ei muuta kuin puukotettavaksi vaan. Jos joku lääkäri suostuu leikkamaan.
Eräs kirurgi ei kuulemma suostunut. Sanoi, että jos ei Nexium auta, niin ei voi auttaa hänkään.Jos sulle oikeesti auttaa nämä tohtori tolosen dietit, niin ei siinä oikeasti mitään, minä toivoisin että ne toimisivat myös minullekin.
En tiedä sinun taustoja, mutta huomaan että olet 100% varma että juuri nämä rankat ruokavalion muutokset on 100% apu refluksin hoitoon.
En ole koskaan juonut kahvia, alkoholia ennen refluksia meni kerran kaksi kuukaudessa, tupakkaa ennen närästyksen alkua meni satunnaisesti kaveriporukassa, limpparia ja mehuja join paljon ja totta kai ruokavalio oli vähän mitä oli.
Kahdessa vuodessa, olen laihtunut 18kg... Tämähän tietysti voisi olla mielettömän hyvä asia jos olisin alunperin ollutkin ylipainoinen.
190cm ja 70kg nykyiset mittani ja tahatonta laihtumista tapahtuu koko ajan.
Vaikka olet jo elämäsi nähnyt ja toivot muille yhtä viehättävää "low carbon" diettiä, älä arvostele tai veikkaile jos et todellakaan tiedä millaista on elää kun et voi yksinkertaisesti juoda edes kraanavettä, etteikö se alkaisi närästämään.
Jep, olen varma että sinä olet ollut varmasti todella tuskissasi tautisi kanssa, mutta en todellakaan usko että olet ollut lähellekkään yhtä hyvässä jamassa kuin minä olen.
Luuletko sinä oikeasti että jos ihmistä närästää 24h vuorokaudessa, niin silloin tekee mieli juoda kahvia, juoda kokista?
Ei jumalauta, jos tuommoista oli sinun elämä niin en ihmettele yhtään että sinua närästi, en todellakaan.
Tääkin on sitten vähän niinku legenda.
Eräs ravitsemusterapeutti sanoi että vähä- ja hyvähiilihydraattiseen diettiin voi kuolla, eikä enää hänkään voisi auttaa.
Jouduitko lopettamaan koulun sen takia kun sinulla oli niin huono olo? Entäpä työt? Sinä kuvittelet että minulla on helppoa kun olen vasta 19 vuotias, mutta mitä minä voin odottaa tulevaisuudelta jos en pysty edes koulunpenkillä istumaan? - Outorefluksi
taass kirjoitti:
joku "pyhällä ristiretkellä" asiansa (vähähiilaridieetti) puolesta! Hiilaripalstalla suurin osa keskustelijoista on asiallisia - osa ainakin ymmärtää, että heidän vaihtoehtonsa ei ole vastaus kaikkiin ongelmiin (niin ilmeisesti tuon kirjoituksen perusteella Heikkiläkin).
Vaihtoehtoja (mitä olet tosiaankin varmaan kokeillut)on hyvä tietää mutta sitten kun todetaan ettei se toimi sinulla, tuleekin niin tunnereaktiota peliin ehdottajilta - ikäänkuin se olisi henkilökohtainen loukkaus ettei sama asia toimikaan sinulla. Alkuperäinen tarkoitus on ehkä auttaa mutta kiukuttelu "sitten ei voi mitään" ja pelottelu Kätkän vaikealla tapauksella tässä kohtaa ei ole paikallaan.
Miten aiot edetä leikkauksen suhteen tästä eteenpäin?Jep, ja kaikista eniten minua naurattaa kun hän kyseenalaistaa koko ajan minun motivaatiota, saamattomuutta, vaikka ei tiedä mitään minun elämästäni.
En todellakaan haluaisi leikattavaksi. Ahdistun pelkästä ajatuksesta että joutuisin viettämään aikaa sairaalassa saatika sitten että minut vielä operoitaisiin.
Mutta jos... JOS kerta on edes 0,1% mahdollisuus että ei tarvitsisi enää kärsiä, niin minä haluan nähdä sen mahdollisuuden.
Koska tämä elämä tällä hetkellä pyörii pelkän refluksin ympärillä. Onko se elämää että kärsit koko ikäsi kivuista? Minulle ei ainakaan ole, en pysty tällä hetkellä nauttimaan mistään elämän pienistä iloista.
Saanut refluksin mukana myös yleisen ahdistuneisuushäiriön ja vakavan masennuksen.
Vaikka se hurjalta kuullostaa, olen valmis pistämään henkeni likoon tähän leikkaukseen.
Jos se onnistuu niin hyvä, jos se ei onnistu niin katsotaan sitä sitten, mutta en todellakaan aijo katua sekuntiakaan sitä päätöstä minkä olen tekemässä. - Anonyymi
Outorefluksi kirjoitti:
Jep, ja kaikista eniten minua naurattaa kun hän kyseenalaistaa koko ajan minun motivaatiota, saamattomuutta, vaikka ei tiedä mitään minun elämästäni.
En todellakaan haluaisi leikattavaksi. Ahdistun pelkästä ajatuksesta että joutuisin viettämään aikaa sairaalassa saatika sitten että minut vielä operoitaisiin.
Mutta jos... JOS kerta on edes 0,1% mahdollisuus että ei tarvitsisi enää kärsiä, niin minä haluan nähdä sen mahdollisuuden.
Koska tämä elämä tällä hetkellä pyörii pelkän refluksin ympärillä. Onko se elämää että kärsit koko ikäsi kivuista? Minulle ei ainakaan ole, en pysty tällä hetkellä nauttimaan mistään elämän pienistä iloista.
Saanut refluksin mukana myös yleisen ahdistuneisuushäiriön ja vakavan masennuksen.
Vaikka se hurjalta kuullostaa, olen valmis pistämään henkeni likoon tähän leikkaukseen.
Jos se onnistuu niin hyvä, jos se ei onnistu niin katsotaan sitä sitten, mutta en todellakaan aijo katua sekuntiakaan sitä päätöstä minkä olen tekemässä.Minkä päätöksen teit? Ja miten voit nyt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768