Tultuaan valituksi sdp:n puheenjohtjaksi Jutta Urpilainen lupasi, että hänen johdollaan tulee uusi sdp, joka on ”kokoava arvopuolue, johtava tulevaisuuspuolue ja avoin kansalaispuolue”. Huonosti nuo ominaisuudet ovat puolueessa näkyneet toistaiseksi. Tämän aamun Hesarissa kerrotaan puolueen piirien puheenjohtajapäivistä Hämeenlinnassa, ja jälleen nuo teemat ovat esillä, mutta eipä nytkään tule paljon lihaa luiden ympärille. Kerrotaanhan sille syitäkin. Kai on niin, että 103 vuoden perinteitä lähes muuttumattomina kantava yhdeksänkerroksinen jähmeä organisaatio liikahtelee hitaasti. Mutta toivottavasti on niin, että kun sellaisen saa vauhtiin, se ei helposti pysähdy, vaikka se kovasti ohenisi, kuten tarkoitus tuntuu olevan. Vauhtia uudistuksille varmaan antavat myös viimeaikaiset mielipidemittaukset, jotka kertovat puolueen kannatuksen olevan jälleen kasvussa.
Yllättynyt olen siitä, että Urpilainen haluaa puolueen irti Lipposen ajasta – ainakin lehden mukaan – sillä olihan Lipposen aika sdp:lle viime vuosikymmenien menestyksellisintä, ja ”Lipposen tyttönähän” Juttaa on pidetty. Varmasti Paavo halusi sdp:n puheenjohtajan mieluummin Jutasta kuin Erkki Tuomiojasta. Lehden mukaan – ja kyllä sellaisista puheenvuoroistakin kerrotaan – sdp haluaa nyt liikkua vasemmalle, päästä eroon Lipposen oikeistolaisena pidetystä politiikasta. Jos niin on, niin miksi puheenjohtajaksi ei valittu Erkki Tuomiojaa, jonka vasemmistolaisuudesta ei ole epäilystä, vaikka hän onkin kultalusikka suussa syntynyt rikas poikarukka. Koettiinko Tuomioja jostain muista syistä hankalaksi? Sellaisia nuo huippuälyköt usein ovat tavisten mielestä.
Eipä noilla puheenjohtajapäivillä kuitenkaan monia käytännössä vasemmistolaisempia tavoitteita esitetty. Ei kai oikein vasemmistolaisena voida pitää tuotakaan mielestäni ihan tervettä ajatusta, että ei vaadita vain, että kunnille pitää saada lisää rahaa, vaan niissä on saatava verotulot nousemaan mm. yhteisöverotuoton, pääomatuloverojen ja jäteveronkin avulla. Saattaa olla helpommin sanottu kuin tehty. Enemmän kuin poliittisten teemojen kanssa tuo Hämeenlinnan kokous on painiskellut puolueen organisaation muutostarpeissa, jotka todella olisivatkin hyvin aiheellisia.
Urpilainen ja muu puoluejohto on lehden mukaan kiertänyt kovasti kenttää ja kuunnellut kentän ääntä, jolla se aikoo saada vanhoihin näkemyksiin liiaksi janttautuneen puolueorganisaationkin uusiin ajatuksiin. Ymmärrän kyllä, että juuri näinä aikoina tulee voimakkaita vasemmistolaisia äänenpainoja niistä tilaisuuksista kentältä, joissa Jutta ja muut ovat liikkuneet. Niiden tilaisuuksien yleisö kun on suureksi osaksi sitä väkeä, jolla menee keskivertoakin huonommin. Ja kyllä tuo väki joka tapauksessa äänestäisi demareita ellei vasemmistoliittoa tai persuja. Mutta suuret joukot, joilla voidaan muodostaa sellaiset puolueet kuin Jutta sloganeissaan tavoitteekseen ilmoittaa, ovat toisaalla. Jos sdp todella pyrkii pääsemään suureksi yleispuolueeksi ja sellaisena pysymään, sen kyllä on haettava ja saatava kannatusta enemmän muualta kuin noiden tilaisuuksien yleisöltä.
Laskeekohan Jutta ja sdp:n muu puoluejohto nyt oikein puolueen pitemmän tähtäyksen kannatusta silmällä pitäen, jos se aikoo siirtää puoluetta enemmän vasemmalle? Eihän sieltä ole juurikaan saatavissa joukkoja puolueen kannatusta kasvattamaan; siellä ovat vasurit, ja kepun vasemmistolaiset taitavat liukua mieluummin persuihin kuin demareihin. Tässä laman aiheuttamassa akuutissa tilanteessa vasemmistolaisilla teemoilla on varmaan yleistä kantavuutta, joka voi koitua osaksi myös sdp:n hyväksi, mutta kun aika taas paranee, niin se ampuu alta sellaisen ratsun. Ja voiko ”kokoavaksi arvopuolueeksi” tulla kovin vasemmistolaisilla teemoilla? Uskoakseni ei, ei liioin ”avoimeksi kansalaispuolueeksi” eikä ”johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi”.
Kokoomuksella on ollut varaa tulla vasemmalle, ainakin sanallisella tasolla, jolla se on julistautunut työväenpuolueeksi, sillä sen peruskannattajakunta tietää olevansa niin pieni etuoikeutettujen joukko, ettei se omin voimin pysty ajamaan tärkeiksi näkemiään asioita eikä edes pitämään huolta omista eduistaankaan; puolue on tarvinnut ja saanutkin lisävoimaa nimenomaan vasemmalta. Paljolti samoin on laita keskustassa. Silläkin on ollut tarpeeksi fiksu ja vahvatahtoinen johto toimiakseen puolueen kannatuksen kannalta parhaalla tavalla antamalla kuvaa puolueesta yleispuolueena, jollainen se ei kuitenkaan ole. Jos siellä olisivat vallalla puoluetta joka tapauksessa äänestävien turpeeseen sitoutuneiden vanhakantaiset näkemykset, niin puolue olisi jo hyvin pieni. Kyllä noiden etujen ajaminen on edelleen puolueelle ylivoimaisesti tärkeintä, mutta sekin on niin pieni ryhmä, ettei sillä ole siihen tarpeeksi voimaa. Kepun vastustajia harmittanee, ettei siellä nytkään taida päästä voitolle puoluesihteeri Korhosen edustama änkyrälinja.
Siinä kyllä Urpilainen ja hänen lähimpänsä puolueessa ovat oikeassa, että puolueen organisaatiota täytyy rajusti ohentaa ja keventää ja saada se nopeammin ja tehokkaammin yhteiskunnan tarpeisiin reagoivaksi. Pitkillä perinteillä on arvonsa, ja demarien perinteet ovat kunniakkaat, kun niihin ei pidä lukea vuotta 1917, jolloin suuri osa puolueesta sekosi ja ryhtyi vallankumoukseen; siitä tulivat kommunistiemme perinteet, joita ei nykyinen vasemmistoliittommekaan omine. Sdp:llä ei ole ollut eikä ole vieläkään tarvetta nimenmuutoksiin, joilla eräät muut puolueet ovat pyrkinet häivyttämään kuvaa taakaksi kokemastaan ja käytännössä yhä lähes johtotähtenä kulkevasta menneisyydestään. Mutta jos jokin asia on ollut vaikka kuinka hyvä sata vuotta sitten, se ei voi soveltua enää nykypäivään. Ei siis sdp:n puolueorganisaatiokaan.
Olen jokseenkin varma, että sdp voi kasvaa vain oikealta päin, ei vasemmalta. Suuri joukko aikaisemmin muita puolueita äänestäneitä tuli sdp:n kannattajiksi Lipposen tultua puheenjohtajaksi ja avatessa puolueen oikeata laitaa. Tunnustan, että itsekin tein niin, ja hyvinkin olisin saattanut taas monen vuoden jälkeen äänestää jälleen sdp:tta, jos olisin nähnyt puolueesta muodostuvan sellaisen avoimen kansalais-, arvo- ja tulevaisuuspuolueen kuin Jutta Urpilainen puheenjohtajaksi tullessaan lupasi. Nyt näyttää siltä, että niin ei tapahdu.
Sdp:n ei mielestäni tarvitsisi siirtyä hiukkaakaan vasemmalle voidakseen pitää kiinni parhaista perinteistään ja ideologiastaan, jossa ”köyhää ei jätetä” käytännössäkään, kuten tekee eräs puolue, joka tuollaista perustajansa kehotusta muistaa yhä, mutta vain juhlapuheissaan. Jos sdp todella haluaa olla suuri yleispuolue, sillä pitää olla sellaiset arvot, joilla se voi koota taakseen isänmaan parasta ja suomalaisten tulevaisuuttakin ajattelevia kansalaisjoukkoja laidasta laitaan. Sen pitäisi ottaa mallia vaikkapa Ruotsin, Saksan tai Iso-Britannian veljespuolueista, jollaiseksi kai myös USA:n demokraatit voidaan varauksin lukea. Oikeastaan puolueella onkin samat arvot kuin noillakin – niihinhän ei enää sosialismi ole aikoihin kuulunut – mutta puoluejohto ei taitaa aikoa ratsastaa väärällä hevosella.
Yhdestä asiasta annan vilpittömän tunnustukseni sdp:lle: ei millään toisella puolueella ole yhtä edustavan näköistä johtoa kuin on sillä tuossa Hesarin suuressa kuvassa, jossa hehkeä Jutta Urpilainen ja viehättävä Maria Guzenina-Richardson keskellään sympaattisen oloiset Ilkka Kantola ja Ari Korhonen valloittavasti hymyille taputtavat käsiään ilmeisesti jollekin kokouksessa lausutulle hyvälle asialle, joka toivottavasti ei jää vain sanojen tasolle! ;)

Vastaukset 10
Vanhimmat
"Yhdestä asiasta annan vilpittömän tunnustukseni sdp:lle: ei millään toisella puolueella ole yhtä edustavan näköistä johtoa kuin on sillä tuossa Hesarin suuressa kuvassa, jossa hehkeä Jutta Urpilainen ja viehättävä Maria Guzenina-Richardson keskellään sympaattisen oloiset Ilkka Kantola ja Ari Korhonen valloittavasti hymyille taputtavat käsiään ilmeisesti jollekin kokouksessa lausutulle hyvälle asialle, joka toivottavasti ei jää vain sanojen tasolle! ;) "
vain demari voi pitää sdpn johtoa jotenkin sympaattisena tai hehkeänä, muille suomalaisille SDP on aika mielenköyhä puolue.
Tarkkasilmäisyyttä se vain oli. Katsopa vaikka tätä kuvaa:
http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2009/03/28/sdpn-puolueosastojen-puheenjohtajapaivat
Korkeasta iästäni huolimatta minulla on yhä silmää naiskauneudelle. Ja onhan niin kuin Simo Penttilän romaanihahmo kenraaliluutnantti T.J.A.Heikkilä sanoi, että ”niin kauan kuin miehen silmä ottaa naisen nilkan vilahduksen hameen helman alta, hänen otsaansa ei voida lyödä leimaa: mitätön”!
Kyllä minussa ottaa vielä muukin kuin silmä naiskauneudelle, kun sitä muutakaan ei ole tärvellyt puoluepoliittinen sitoutuneisuus, kun olen aina ollut tällainen villi ja vapaa! ;)
Minä, minä ja minä. Narsismia voi hoitaa nykyään.
SDP:n uudistumisella pyritään päivittämään puolueen organisaatio ja tavoitteet teollisuusyhteiskunnasta nykypäivän globaaliin tieto- ja elämysyhteiskuntaan. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea avoimempaa, demokraattisempaa ja tulevaisuuteen katsovaa sosialidemokratiaa.
Itse liityin demareihin aikoinaan siksi, että viime laman oloissa puolue pystyi Lipposen johdolla politiikkaan, jolla Suomi nostettiin lamasta. Mielestäni kyse ei ollut mistään yksisilmäisestä uusliberalismista, vaan kompromisseihin taipuvasta pragmaattisesta politiikasta. Politiikka tehdään aina ajassa ja tuolloin tarvittiin mm. tiukkaa menokuria. On silti myönnettävä, että nousukautta kesti liian pitkään ennen kuin hyvinvointiyhteiskuntaan alettiin taas panostaa.
Globaali finanssikriisi on osoittanut, että kapitalismin suosii rakenteellisesti harvoja omistavia tahoja ja kannustaa keinotteluun ja ahneuteen, joka on epäreilua ja suorastaan vaarallistakin. Globaali kapitalismi tarvitsee jonkinlaisen vastavoiman tai ainakin tasapainottajan, joten SDP:n pitäisi mennä ehkäpä yksi piiru vasemmalle. Toisaalta vanhakantaista sosialismiakaan ei kannata tavoitella. Sosialidemokratian haaste on yhdistää yhteisöllisyys ja yksilöllisyys sillä tavoin, että tasa-arvon ja vapauden suhde on oikeudenmukainen.
Varmasti hyvä ja hyvään pyrkivä näkemys, jota ilmeisesti hieman samanlaisen historian omaavana tavoitteiltaan kannatan.
Ihan samaa mieltä kanssasi olen myös siitä, mitä sanot viimeisessä kappaleessasi, mutta sitä piirunkaan vasemmalle menoa ei saisi nimenomaan vsemmalle menona mainostaa, sillä sana "vasemmistolaisuus" ei oikein vetoa nykyihmisiin, vaikka he kannattaisivatkin niitä asioita, joita sillä pyritään ajamaan.
Palstallasi, pysy puna-aliupseeri täällä äläkä tule ihmisten ilmoille....
Täällähän kirjoitetaan ihan asiaakin. Itse en enää viime vaaleissa äänestänyt demareita nimenomaan tämän Lipposen hallitusten harjoittaman politiikan vuoksi, siinä purtiin meikäläisiä ihan luuta myöten ja se ei hevillä unohdu, mutta jos uusi puolue johto uudistaa puolueen imagoa eikä unohda, että vasemmistolaiset ihmiset heille sen valtakirjan ovat antaneet.
Se kuinka Lipposen hallituskausina, varallisuusveroa laskettiin, yksinhuoltajavähennys verotuksessa poistettiin ja kaikin tavoin tavallisen ihmisen arkea kiristettiin, eläkkeitä, eläkeindeksiä leikattiin se perkele hiertää vieläkin ja kipeästi.
Ja kyllä vasemmalle pitää mennä jos ei haluta tämän maan kansalaisten jakautuvan aivan kahtia: on hyväosaiset joiden kannatusta kaikki puolueet havittelevat ja sitten nämä huono-osaiset, syrjäytyneet joista yksikään valtapuolue ei välitä vaan he jäävät anarkististen ääripuolueiden vaalikarjaksi ja sitä en entisenä demarien kannatajana halua! Kyllä sosiaalidemokratiaan eilen tänään ja huomenna pitää kuulua VAPAUS, VELJEYS JA TASA-ARVO!
on osoittanut olevansa hyvin ajan hermolla oleva poliitikko.
Tuo taktinen llike vasemalle osuu juuri oikeaan saumaan,kun tämä talouskriisi tulee väistämättä ajamaan ihmisiä hakemaan turvaa sieltä.
Samaten progressiivinen kunnallis vero tulee olemaan tulevaisuutta,kun verotusta siirretään yhä enemmän paikallistasolle ja kulutusveroilla ei voida niiden epäsosiaalisuudesta johtuen kaikkea kerätä.
Kyllä on tosiaan edustavannäköisiä: Pussileuka-Urputtaja, luukasa-Kusexniiina, lättänokka-korhonenja tämä piispä, joka on kuin läpi perseen vedetty.
No, sinuun tursakseen jos vertaa..... hoh, hoh, hoooooooo, punikkinarsitin sekohöpöä.
Enkä ole varma onko muniakaan ja jos on et näe niitä muuten kuin peilistä! Meneppä tarkistamaan asia!