aikomus olisi maalata talon uusittu ulkovuori itsekeitetyllä punamultamaalilla. viime kesänä tehtiin puupuhtaaseen koirankoppiin ja liiteriin testivelli, ja se, kuten vanhan päälle maalattu liiterikin on vihertävässä homeessa. liiterin räystään alunen ei homehtunut. kysymys kuuluukin että missä vika? puuro oli kypsää, ja resepti oli Kalevi Järvisen kirjasta, tosin pigmenttinä oli myös caput mortumia, koska haluamme viileän violettiin taittuvan sävyn eikä sitä oranssin italianpunaista. nyt olisikin hyvä resepti ja vinkit haussa.
keittomaalilla talonne maalanneet!
7
1030
Vastaukset
- punamultamaalari
semmoinen kysymys vielä että värjääkö esim sateen mukana valuva pigmentti sokkelin tai esim ikkunan vuorilaudan ylälipan?
- kannata jo
lopettaa kokeilut ja ostaa maali kaupasta. Punamulta toimii hyvin ladon seinässä.
- vanhakantainen aatu
mutta miksi se ei toimisi talonkin seinässä? jälleenmaalausominaisuudet on loistavat? hintalaatusuhde loistava, ja ympäristön rasitus sekä valmistusprosessin että muunkin osalta mitätön, ja kertamaalaus riittää. Se että se on vanha systeemi ei tee siitä vielä huonoa. Kaupan maaleilla tavoitellaan ensisijaisesti voittoa maalitehtaille, ei kai sitä muuten pitäisi ensin homesuojata sit pohjamaalata ja pintamaalata pariin kertaan..? Ai että kun menee monenlaista tavaraa ja paljon! ja muuten talosi mätänee-uhka vielä voimistaa asiaa..
- nykyään myös
vanhakantainen aatu kirjoitti:
mutta miksi se ei toimisi talonkin seinässä? jälleenmaalausominaisuudet on loistavat? hintalaatusuhde loistava, ja ympäristön rasitus sekä valmistusprosessin että muunkin osalta mitätön, ja kertamaalaus riittää. Se että se on vanha systeemi ei tee siitä vielä huonoa. Kaupan maaleilla tavoitellaan ensisijaisesti voittoa maalitehtaille, ei kai sitä muuten pitäisi ensin homesuojata sit pohjamaalata ja pintamaalata pariin kertaan..? Ai että kun menee monenlaista tavaraa ja paljon! ja muuten talosi mätänee-uhka vielä voimistaa asiaa..
Perinteisesti Punamultaa teollisesti valmistettuna.
- lkjuig
nykyään myös kirjoitti:
Perinteisesti Punamultaa teollisesti valmistettuna.
niin saa, mutta jos kuitenkin haluaa keittää itse.. Ne on tehty usein vehnäjauhoon, ja se on käsittääkseni huonompi kuin ruis. lisäksi siinä on sen teollisen ketjun haitat, joita nimen omaan haluan välttää, eli en halua tukea maalausurakallani maaliteollisuutta.
- märkä
lkjuig kirjoitti:
niin saa, mutta jos kuitenkin haluaa keittää itse.. Ne on tehty usein vehnäjauhoon, ja se on käsittääkseni huonompi kuin ruis. lisäksi siinä on sen teollisen ketjun haitat, joita nimen omaan haluan välttää, eli en halua tukea maalausurakallani maaliteollisuutta.
Ensinnäkin tähän jauhon valintaan, aina on käytetty sitä jauhoa mikä on ollut kulloinkin halvempaa, eli entisaikoina ruis on ollut jokatalon jauhoa, kun taas vehnäjauho on ollut kalliimpaa.Ratkaisevaa merkitystä maalin laatuun sillä ei ole. Homehtumiseen (toden näkoisesti kuitenkin levää) voi vaikuttaa myös jos keitokseen on lisätty vernissaa tai on sattumalta ollut kova siitepölykausi juuri maalaushetkellä tai seinä on ollut muuten likainen. Pigmentin laadulla ei ole tässä merkitystä, koska italian punainen ja caput mortum ovat käytännössä samaa tavaraa. Samoin voi käydä jos maalaus alusta on ollut märkä. Keittomaalilla voi kyllä maalata pikku sateella , mutta kyllä maalausalusta pitää olla kuiva. Eli jos jatkossa laitat keittomaalin alle homeenestoaineen on se hyvin kuivuttava myös keittomaalilla maalatessa. Uula- tuotteen ainakin vuorokausi. Keitokseen lisätään sen tarttuvuuden vuoksi vernissaa, mutta ei ole perinteisesti käytetty. Kun keitosta on tarpeeksi keitetty ,noin 4 tuntia, eli ei enään lähde sormiin, niin valumia ei sanottavasti ole. Entisaikaan jäljet myös ehkäistiin sillä , että lista oli ulkoreunoista hivenen irti seinästä.
- Niinpäniin
Miksi keittää turhaan, kun voi tehdä perinteisen maitomaalin. Aivan yhtä hyvä kuin keittomaali, mutta paljon helpompi ja mukavampi sekoittaa tarpeen mukaan. Kurrimaitoa (=rasvaton maito tai rasvaton piimä), perussementtiä ja oksidipigmenttiä. Itsellä ollut omakotitalon seinässä kohta 14 vuotta ja näyttää kuin uudelta. Puu täysin tervettä myös maarajan lähellä (matala sokkeli) ja esim kosteahko pohjoispuoli, jossa puita lähellä. Päällemaalaus ja huolto todella helppo tulevaisuudessa.
10 litraan rasvatonta maitoa, ~1-1.5kg sementtiä ja 3kg oksidipigmenttiä (esim. Falunin punaista 2.5kg ja 0.5kg Italian punaista). Sekoita maalauksen aikana koska sekoittamatta sementti painuu muuten pohjalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1413183EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101443
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451187Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601007
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41817
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22793