Siinä se kysymys onkin. Eli miksi niin harva tyytyy siihen yhteen lapseen, mikä saa aikaan sen että niitä tehdään melkein heti putkeen toinen, ja ehkä kolmaskin???
G: Miksi "teette" useamman kuin 1 lapsen?
Mielipidekysymys
201068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jotkut vain tykkäävät lapsista! :) Itse kärsin myös kroonisesta vauvakuumeesta, sillä kuulun siihen epätrendikkääseen porukkaan, joka rakastaa pikkuvauveleita.
Omassa lapsuudenperheessäni me lapset synnyimme lyhyillä aikaväleillä. Lapsena oli kotona aina joku kaveri ja vanhemmalla iällä oli kiva, kun oli seuraa koulussa, koulumatkoilla jne. Meidän välillämme oli siis muutakin kuin sisaruussuhde. Nautin siitä aikanaan ja toivottavasti omista tyttösistäkin tulee ystäviä.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että en tahtoisi tehdä enää kovin vanhana (suhteellinen käsite) lapsia. Ja kun ikää on jo 29 ja lisää lapsia haaveissa, niin minusta tuntuu, että punaiset hetket on käsillä. Vielä ei olla uskalletta tosin yrittää.
Että ei se ole mikään syy hankkia lapsia enemmän kuin yksi jos niistä tykkää. Itse pidän ja olen aina pitänyt lapsista ihan hirmuisesti ja nyt omaani rakastan yli kaiken, mutten silti halua enempää. Se on enemmänkin kiinni siitä mitä haluaa, jos haluaa ison perheen niin mikäs siine. Muttei yhden lapsen vanhemmista voi sanoa, että he eivät niin pidä lapsista tai suurperheen vanhemmista, että he pitävät todella paljon..
Mä haluan maksimoida sen ihanuuden, mitä lapsista saa. Samoin kuin että joillekin riittää yksi suklaapala ja jotkut tarvitsevat koko levyn.
Jopa lapsettomat ihmiset voivat pitää lapsista ilman että haluavat niitä kuitenkaan itselleen. Esimerkkinä yksi rakkaimmista ystävistäni. Se on jokaisen oma asia ja ratkaisu, millaista lapsipolitiikkaa harjoittaa. Ei kannata siis turhaan ottaa pulttia siitä, mitä muut tekevät kunhan itse on onnellinen ratkaisunsa kanssa.
Koska ei ole mitään loogista syytä lopettaa siihen yhteen, talous kestää ja voimat riittää sen toisenkin tulla.
Ainiin, ja täysimetys ei riitä ehkäisyksi :D se tietysti.
***
Olen itse isosta perheestä ja mieheni on ainoa lapsi. Koen että elämäni oli lapsena todella ihanaa, juuri sisarusten ansiosta. Mieheni oli yksinäinen. Hän sai pelejä lahjaksi, mutta ei ollut kaveria pelaamassa(ei ollut naapurissakaan lapsia). Siksi halusimme enemmän kuin yhden lapsen. Onneksemme saimme heti kaksoset, sillä enempää lapsia en näillä näkymin pysty saamaan.
Sisarukset tuovat rikkautta elämään ja aikuisenakin he ovat todella läheisiä ja parhaita kavereita.
- rakkauden määrä moninkertaistuu, koska jokaista lastaan rakastaa yhtä paljon. Toista odottaessani ajattelin voinko koskaan rakastaa sitä yhtä paljon kuin esikoista, mutta pelko oli aivan turha!
- jokainen lapsi on oma ainutkertainen yksilönsä, sekoitus minua itseäni ja rakasta miestäni. En jaksa odottaa millaisia ihania ihmisiä heistä kasvaa!
- lapsilla on seuraa toisistaan. Kaverit vaihtuvat, mutta sisarukset pysyvät koko elämän!
- lapset ja lapsenlapset ovat loppujen lopuksi se mitä minusta jää jäljelle. Kuka 40 vuoden kuluttua muistaa (välittää!) millainen olin työntekijänä?
- ai niin, lapsia on kolme
En halua että yksi lapsi olisi yksinäinen. Kaveri pitää tietysti olla ja mahdollisimman pienellä ikäerolla. Siinä se. Kolmas lapsi on jo sitten mieltymys ja jaksamiskysymys.
Ei lasta saa tehdä sen takia, että "pitäähän" nyt kaveri olla. Ja sitä paitsi, vaikka lapset tulisivat vain vuoden ikäerolla, niin he kaipaavat SILTI oman ikäistäänkin seuraa. Toki sisaruksista on seuraa toisilleen, mutta silti. Eikä ainoana lapsena oleminen tarkoita automaattisesti yksinäisyyttä. Se on pitkälti aluksi vanhemmista ja myöhemmin lapsesta itsestään kiinni onko yksinäinen.
Juttelimme asiasta juuri kummityttöni äidin kanssa ja olimme molemmat ihan samaa mieltä, että ystävät ovat paljon läheisempiä kuin sisarukset vaikka niitä on molemmilla kolme. Ja aika monella vaikuttaa olevan sama tilanne. Ei ole siis automaatio, että sisaruksista tulee läheisiä - vaikka lapsena touhuttaisiinkin yhdessä. Ystävät voi valita, sisaruksiaan ei.
"yksi lapsi ei tarkoita automaattisesti että lapsi on yksinäinen." Ei varmaan tarkoita automaattisesti, mutta tosi asia on että lähes jokainen ainoana kasvanut lapsi kertoo niin pienempänä kuin isompanakin kaivanneensa sitä sisarusta ja poteneensa ns. kateutta kavereita kohtaan, joilla oli sisaruksia. Näin se vaan on. Voisiko siis sanoa että yhteen lapseen jättäytyminen on vanhemmilta itsekäs, joskin ihan sallittava teko? Kenpä tietää.
Toisaalta on aika selvää että ainoa lapsi joutuu opettelemaan erikseen tiettyjä sosiaalisen käyttäytymisen piirteitä toisin kuin lapsi, joka on tottunut esim. jakamaan asioita jo pienestä pitäen sisarustensa kanssa-arkisessa elämässään. Toisaalta voi taas sanoa, että ainoa lapsi saa osakseen enemmän huomiota mikä on positiivista silloin jos tuo em. asia on jo hallussa.
Mikäs sinä olet sanomaan "ettei saisi tehdä sen takia". Onko jotenkin huono omatunto kun oma lapsesi on ainoa? Miksi ylipäätään teit ensimmäistäkään?
Tottakai molemmat lapset ovat meille yhtä rakkaita, tärkeitä, toivottuja ja ihania. Se nyt vaan on niin, ettei sisarusta voita mikään. Lapsi oppii sosiaalisemmaksi jo ihan kotona. Jakamaan asioita. On aina joku jonka kanssa leikkiä. Sisar säilyy läpi elämän, kaverit tulevat ja menevät!
Mies on ollut ainokainen ja kertonut, ettei yksilapsisena ollut mukavaa juuri sen yksinäisyyden takia. Että sellaista.
se on tärkeää, että on joku jonka kanssa touhuta. Ja sisar, niin hyvässä kuin pahassa yleensä kasvattaa molempia.
Mikään tässä maailmassa ei ole automaatio, mutta on enemmän todennäköistä, että omasta sisaruksesta tulee rakas. Omasta puolestani voin puhua.
eri ihmisillä.
Itselläni tärkein on varmasti ollut (ja yhä on,sillä haaveilemme yhä iltatähdestä) se, että nautin suuresti elämästä suurperheessä. Se on minulle parhaiten sopiva elämisen malli.
Toinen syy lienee se, että itse olen koko elämäni kokenut sisarukset hyvin tärkeiksi. Tahdoin antaa saman mahdollisuuden sisarusten väliseen läheisyyteen ja elinikäiseen suhteeseen omille lapsilleni.
Kolmas syy voisi olla ensimäiseen liittyen se, että nautin kovasti myös raskausajasta, vauva-ajasta ja esimerkiksi imettämisestä.
Meillä on toistaiseksi vain yksi, mutta haluaisimme pari lisää. Olemme mieheni kanssa molemmat kolmilapsisista perheistä, ja isoista suvuista. Molempien mielestä oli ihanaa, että lapsena aina oli leikkikavereita ja tukea ja turvaa. Samassa koulussakin ja harrastuksissa viihdyimme myös yhdessä. Vielä aikuisinakin olemme edelleen sisarustemme kanssa parhaita ystäviä ja näemme lähes päivittäin. Samaa toivomme omille lapsillemme.
Kyllähän sitä joskus aikoinaan toivoi, että olisi ainut lapsi, jos oli jotain riitaa ja kinaa, mutta nyt sitä on niin kiitollinen, että meitä oli useampi. Ja kaikki vielä lähes samanikäisiä.
Se nyt vaan minusta tuntuu oikealta ja luonnolliselta jos on useampia lapsia.
Ja syy siihen, miksi haluaisin, että ikäerot eivät olisi kovin suuria, on se, että oman iän puolesta alkaa kohta olla kiire, ja vanhemana ei välttämättä jaksa samalla tavoin osallistua ja keskittyä lasten juttuihin, varsinkin jos tulee useampi. Ja olisi myös kiva, että lapsilla olisi iän lisäksi yhteisiä juttuja, jotka nyt vaan onnistuvat jonkin verran paremmin, jos ikäerot eivät ole kovin suuret.
Toiveenani oli iso perhe mutta aloitimme lapsen teon hieman liian myöhään ja kun kaikki piti loppujen lopuksi synnyttää sektion avulla, lääkäri ilmoitti, että kolme sektiota on jo paljon ja neljäs voisi jo olla liian suuri riski.
Joten teimme ja saimme kolme ihanaa lasta. Miksikö kolme? Olemme mieheni kanssa lapsirakkaita ja minun ensisijainen merkitykseni tässä elämässä on olla äiti.
Kaikkein onnellisin olen kun koko perhe on kasassa tyttöystävineen, poikaystävineen tms. Perhe ja äitiys on minun onneni salaisuus. Lapsemmekin ovat iloisia sisruksistaan ja on ihanaa katsoa kun he nyt nuorina aikuisina luovat omat suhteensa toisiinsa uudelleen ja eritasoisina.
Jos olisin saanut päättää, olisin tehnyt lapsia 5 - 6. Nyt odotan innokkaasta isoäitiyttä!!
Minulla se lienee joku sisäänrakennettu hoivavietti, puhdasta biologiaa. Lapset on kätevintä saada pienillä ikäeroilla - kotiäiteily menee siinä yhdellä kertaa ja sen jälkeen voi sitten keskittyä työelämään kokopäiväisenä.
Rahaa en muutoin näkisi esteenä lapsiluvulle, mutta koska haluan että lapsilla on omat huoneet ja perheellä tilaa muutoinkin, lapsilukumme jäänee tähn nykyiseen tai ei ainakaan kovin monella enää tulisi kasvamaan.. Jos rahaa olisi ylettömät määrät, voisin hyvinkin kuvitella vaan kotiäiteileväni vaikka seuraavat 20 vuotta! Tosin itse en kaipaile pikkuvauva-aikoja yhtään, joten siltä osin lisääntymisinto pysyy suht aisoissa. Voisin myös vallan hyvin adoptoida lapset, jopa mieluummin niin kuin tehdä itse mutta adoptointi on niin pitkä prosessi että helpompaahan se on itse pistää lapsi alulle jos perheenlisäystä haluaa.
Ja se miksi enemmän kuin yksi lapsi, minusta olisi surullista ettei lapsella olisi sisaruksia.
poden ihan järkyttävää vauvakuumetta. Tuntuu niin surulliselta ajatus, etten saisi koskaan enää tuntea tätä ihanaa tunnetta kun oma pieni tyttö halaa ja pyytää leikkikaverikseen. Eli minun syyni toivoa toista lasta on ihan puhtaasti itsekäs - pidän ihan mukavana sitä ajatusta, että tyttärelläni olisi sisarus, mutta ennen kaikkea olen vain itsekäs.
Mutta itsekkkyytähän lasten tekeminen ylipäätään on. Kukaan lapsi ei pyydä syntyä - vanhemmat heidät haluavat yleensä ihan vapaasta tahdosta ja siksi itsekkäin perustein.
Itse olen ainut lapsi. En koe, että olisin jäänyt jostain paitsi, mutta minut on ehkä hiukkasen liikaa hemmoteltu. Jostain syystä koin nuorempana kantavani liikaa vastuuta perheen asioista, vaikkei meillä kotona mitään ongelmia ollutkaan. Ehkä olisin tarvinnut sisaren, joka olisi jakamassa huomiota, ettei se aina keskittyisi pelkästään minuun. Minusta tuli isompana ylisuorittaja ja perfektionisti. Sitähän en tietenkään tiedä, onko se vain luonteenpiirteeni, vai oliko sillä merkitystä, että olin ainut lapsi. Korostan vielä, ettei meidän perheessämme ollut mitään ongelmia, ja lapsuuteni oli hyvin onnellinen. Minua ei painostettu opiskeluihin, ja sain myös harrastaa sitä mistä itse pidin.
Jotenkin vain koin, että vanhempien kaikki toiveet kasautuvat ainoastaan minun harteilleni.
Ehkä siksi koen, että on lapselle tärkeää saada sisarus tai kaksi, jottei kaikki "kaadu hänen harteilleen".
Ja nyt vasta aion lukea muiden vastaukset. En halunnut antaa niiden vaikuttaa vastaukseeni ;).
yksi syy.Olen läheinen omien sisarusteni kanssa ja muutenkin perhekeskeinen.Minusta on ollut hauskaa seurata kun lapset kasvavat sisarusparvessa.Riitoja tietysti tulee säännöllisin väliajoin,mutta varsinkin pienemmät lapset ikävöivät toisiaan,kun joku on pois vaikka mummolassa jonkin aikaa.Ja pitävät toisistaan huolta ja puolustavat,kun on joku hämminkitilanne,se on mukava nähdä.
kyllä se ihan fiilispohjalla menee. Kun eka oli siinä niin mukava ja helppo tuntui hyvältä idealta hankkia sille kaveri siihen samaan rupeamaan. No, se ei ollut yhtään helppo joten tää on nyt tässä oli seuraava ajatus.
Aikaa kului ja vaippojakaan ei tarvinnut ostaa kotiin joten se vaan alkoi tuntua hyvältä idealta vielä kerran niidenkin ostaminen.. No, nyt oli kahta sorttia tätä lajia ja kolme mahtui mukavasti auton takapenkille..
Aikaa kului ja jälleen alkoi tuntua että onpa ne vauvat ihania! Ja ei kun tuumasta toimeen..
Niin ja työt oli ok, talous oli kunnossa jne eli ns rajoittavia teijöitä ei ollut olemassa miksi olisi pitänyt edes harkita huomiseen!