Halla-aholla

Keskustalaislehti Suomenmaan kolumnisti Sauli Pyyluoma on eri mieltä.

- Halla-aholla on mahdollisuudet yli 100 000 äänen eli läpimenoon. Silloin Soini putoaisi, yllättää Pyyluoma.

Jos Soini menee läpi, voi Veltto Virtanen toki kammeta itsensä Brysselin-koneeseen pienellä viiveellä. Näin käy, jos hän saa varapaikan ja Soini palaa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa aikeidensa mukaisesti takaisin Helsinkiin.

EU-vaalien ehdokasasettelu on loppusuoralla. Kun Ilkka Kanerva (kok.) teki päätöksensä olla lähtemättä, helpottui etenkin Itälän taival. Jokunen yllätysnimi voi edelleen astua kuvaan mukaan, esimerkiksi kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen.
5254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hänen saamansa äänimäärä on poissa suurelta osin Persun äänistä. Halla-ahon ehdokkuus voi olla naula Soinin arkkuun.

Äänestä
  • Soinin laskussa.
    Halla-aho ilmiö oli jo hieman hiipumassa, mutta Soini polkaisi sen uuteen nousuun.

    Äänestä

Edellisissä EU-vaaleissa viimeisen eli 14. paikan sai RKP ja sen ylin vertausluku oli muistaakseni noin 94 000. Nyt valitaan yksi MEP vähempi, mutta millä vertausluvulla menee viimeinen paikka ja kenelle? RKP:lle, PS/KD -vaalitiille tai vaikkapa jollekin valitsijayhdistykselle? Tulee hirmuinen taisto.

Pyyluoma voi olla oikeassa, jos PS/KD -vaaliliitto ansaitsee vain yhden häntäpään paikan yhteisellä vertausluvullaan ja kristilliset keskittävät tunnetulla tavalla äänensä niin, että Soini tai muu PeruSS:lainen jäisi vaaliliitossa toiseksi vaikka vain äänen erolla, jäisi PS ilman paikkaa. Kepulla on karvaita kokemuksia vaaliliitoista kristillisten kanssa juuri tuosta syystä.

Jos Halla-aho lähtee valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi ns. yhden miehen listalla, pitäisi ääniä kertyä niin, että sillä voittaisi PS/KD -vaaliliiton yhteisen äänimäärän. Ja tietenkin RKP:n. Mutta, jos H-a jäisi vaikkapa neljänneksitoista vertausluvullaan, menisivät kaikki hänen äänensä roskakoppaan. Niin julmaa on vaalimatematikkka.

Äänestä
  • Pitää tietysti olla "vaalimatematiikka", sorry. Jos äänet menisivät näin romukoppaan, suhteellisen suurikaan kannatus ei realisoituisi lainkaan. Sellainen ongelma sisältyy yhden miehen listaan.

    Äänestä

tullut selväksi, että hänestä ei ole politiikkaan ja ajattelee vain yksistään omaa etuaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yli 100 000 kirjoitti:

Keskustalaislehti Suomenmaan kolumnisti Sauli Pyyluoma on eri mieltä.

- Halla-aholla on mahdollisuudet yli 100 000 äänen eli läpimenoon. Silloin Soini putoaisi, yllättää Pyyluoma.

Jos Soini menee läpi, voi Veltto Virtanen toki kammeta itsensä Brysselin-koneeseen pienellä viiveellä. Näin käy, jos hän saa varapaikan ja Soini palaa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa aikeidensa mukaisesti takaisin Helsinkiin.

EU-vaalien ehdokasasettelu on loppusuoralla. Kun Ilkka Kanerva (kok.) teki päätöksensä olla lähtemättä, helpottui etenkin Itälän taival. Jokunen yllätysnimi voi edelleen astua kuvaan mukaan, esimerkiksi kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu