Prskles....
Taustat: Minä, kolmekymppinen mies, LVI-asentaja (ja pirun hyvä sellainen vaikka itse sanonkin). Vaimo, kolmekymppinen asiakaspalvelija vaatemyymälässä. Muksu, nelivuotias terve ja vilkas poika. Vaimo palasi äskettäin töihin, osa-aikaiseksi. Poika on päiväkerhossa äidin työssäoloajan (paitsi viikonloppuisin jolloin minä tietysti olen pojan seurana). Todella hyvä järjestely, poika tykkää olla kerhossa eikä äitikään missään nimessä työnarkomaani ole joten osa-aikaisuus sinänsä ei todellakaan ole ongelma. Ajateltiin (siis huomhuom, YHTEISELLÄ päätöksellä) että näin jatketaan koulun alkuun asti.
Mutta se raha (tai sen puute). Asumismukavuus on minun mielestäni hyvä (rivitalokolmio), ruokaa piisaa pöytään eikä vaatteetkaan mitään riepuja ole. Kummankin palkkarahat menee yhteiselle tilille, jota enimmäkseen vaimo käyttelee. Mutta kun rahat ei sitten millään riitä! On kuulemma kurjaa kun ei voi "tosta vain" ostaa uutta puseroatakkiahousuja tai ei voi "tosta vain" mennä parturiinkosmetologillemanikyyriin. Ja sitä lomamatkaakin varten pitää säästää koko vuosi! Ja jäkätijäk...
No, mutta tämä asiahan on korjattavissa. "Onnekseni" olen asemassa ja alalla jossa töitä riittää niin paljon kuin niitä tekee. Nyt onkin sellainen tilanne ollut. Pistettiin kämpässä sisustus aika lailla uusiksi (arvatkaas muuten kenen toivomuksesta) ja minä kun en pidä kulutusluotoista tai osamaksuista niin olen nyt toista kuukautta painanut ylitöitä - ja paljon (siis huomhuom YHTEISELLÄ päätöksellä). Pari kuukautta lisää ja sohvat ja tuolit ja kirjahylly on rahoitettu.
Arvatkaas mikä NYT on valituksen aihe. Aivan. "Kun sä et KOSKAAN ole kotona, ajattele nyt poikaaskin...". Ja vitut, nyt minä lähden (vähän helvetin pitkästä aikaa) parille kaljalle, eiköhän tästä vitutus pikkuhiljaa laske.
Taustat: Minä, kolmekymppinen mies, LVI-asentaja (ja pirun hyvä sellainen vaikka itse sanonkin). Vaimo, kolmekymppinen asiakaspalvelija vaatemyymälässä. Muksu, nelivuotias terve ja vilkas poika. Vaimo palasi äskettäin töihin, osa-aikaiseksi. Poika on päiväkerhossa äidin työssäoloajan (paitsi viikonloppuisin jolloin minä tietysti olen pojan seurana). Todella hyvä järjestely, poika tykkää olla kerhossa eikä äitikään missään nimessä työnarkomaani ole joten osa-aikaisuus sinänsä ei todellakaan ole ongelma. Ajateltiin (siis huomhuom, YHTEISELLÄ päätöksellä) että näin jatketaan koulun alkuun asti.
Mutta se raha (tai sen puute). Asumismukavuus on minun mielestäni hyvä (rivitalokolmio), ruokaa piisaa pöytään eikä vaatteetkaan mitään riepuja ole. Kummankin palkkarahat menee yhteiselle tilille, jota enimmäkseen vaimo käyttelee. Mutta kun rahat ei sitten millään riitä! On kuulemma kurjaa kun ei voi "tosta vain" ostaa uutta puseroatakkiahousuja tai ei voi "tosta vain" mennä parturiinkosmetologillemanikyyriin. Ja sitä lomamatkaakin varten pitää säästää koko vuosi! Ja jäkätijäk...
No, mutta tämä asiahan on korjattavissa. "Onnekseni" olen asemassa ja alalla jossa töitä riittää niin paljon kuin niitä tekee. Nyt onkin sellainen tilanne ollut. Pistettiin kämpässä sisustus aika lailla uusiksi (arvatkaas muuten kenen toivomuksesta) ja minä kun en pidä kulutusluotoista tai osamaksuista niin olen nyt toista kuukautta painanut ylitöitä - ja paljon (siis huomhuom YHTEISELLÄ päätöksellä). Pari kuukautta lisää ja sohvat ja tuolit ja kirjahylly on rahoitettu.
Arvatkaas mikä NYT on valituksen aihe. Aivan. "Kun sä et KOSKAAN ole kotona, ajattele nyt poikaaskin...". Ja vitut, nyt minä lähden (vähän helvetin pitkästä aikaa) parille kaljalle, eiköhän tästä vitutus pikkuhiljaa laske.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kallonkutistajalle. Hänellä on jokin ongelma, jonka se purkaa jäkättämisellä. Ei terve ihminen ole kuvaamasi kaltainen. Itse olen saanut periaatteessa kaiken haluamani ilman jäkätyksiä mm. vapaa-ajan-asunnon, omakotitalon, uudehkon auton, vaatteita on, enkä ole kaikkia ehtinyt edes käyttämään, remonttiakin tehdään (seuraavaksi keittiö). Tämä kaikki vaatii vain järkevää taloustaitoa (rahan käytössä). Kertaakaa yli 20 vuoden aikana ei ole tarvinnut jäkättää. Miehelläni on hyvä vakituinen työpaikka, mutta minä olen tehnyt n. 8 vuotta tuurauksia. Siinä on miettimistä mihin teidän perheen rahat oikein menevät. Ehdotankin, että avaat oman palkkatilin ja alkaat hoitamaan talon raha-asiat itse. Käännät siis kaikki vähän niinkuin "päälaelleen".
Voisin kyllä ihan naisen näkökulmasta sanoa, että jotkut naiset on just tollasia! Kaikki saa ja siltin ei mikään riitä! Koita jaksaa akkas kanssa! Mitään neuvoa en osaa sanoa, jos kuonokopan ostoa ei lasketa...
Istukaa saman pöydän ääreen ja tehkää tulo-ja menoarvio. Kaikki tulot/menot kirjataan, myös sellaiset tulevat, joihin haluatte satsata, etelänmatkat, huonekalut jne noin suunnilleen.Ja jotain pahan päivän varalle. Sitten pohditte, millä rahoitatte kaiken. Ylityöt jne.
Ja sitten, MITEN tuo järjestely vaikuttaa arkeenne, onko hintansa väärti.Esim. ylitöitten vuoksi toisen vanhemman täytyy ottaa enempi kasvatusvastuuta tilapäisesti(toivottavasti) kontolleen. Tässä pitää miettiä, mikä on asioiden arvojärjestys. Ja molempien puumerkki alle. Jos tulee nalkutusta, sopii näyttää molempien hyväksymää paperia.
Välitarkastuksia sopii tehdä, taas istuen ja miettien. KUMPIKIN ottaa vastuuta asioista, sehän on terveen parisuhteen a ja o.
Johan on pirullista nalkutusta. Sain sen käsityksen, että sinun tulosi ovat suuremmat, ja vaimo siis rälläilee osin sinun rahoillasi ja kehtaa vielä valittaa.
Seuraavanlainen järjestely voisi vähän palauttaa jalkoja maanpinnalle: Sanot, että ellei turhanaikainen nalkutus rahoista lopu, yhteiselle tilille ohjataan tästälähin vain välttämättömiin talousmenoihin tarvittavat rahat. Molempien palkoista samassa suhteessa tai yhtä paljon, miten nyt saat asian neuvoteltua. Loput rahat jäävät omille tileille, ja niillä saa kumpikin tehdä mitä lystää. Niiden rahojen pitää sitten riittää myös vaatteisiin yms.
Tämän jälkeen luulisi käyvän paremmin selväksi, mistä se raha oikein tulee. Naisille ei kannata nöyristellä, siitä ne vain menettävät viimeisetkin kunnioituksen rippeet sinua kohtaan.