kyselen vähän että onko muita jotka pitää frettiä jatkuvasti vapaana? tuntuu että kaikilla on häkit! itse olen pitänyt 5v frettejäni vapaana, eikä mitään ongelmia ole ollut, niin väkisinkin ihmettelen että miksi ette edes koita tällästä järjestelmää? uskoisin että eläimelle se kuitenkin on mukavampaa..
häkki vai ei?
kirsch
10653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kaikilla frettien omistajilla ei ole häkkiä lainikaan vaan on tehty sellainen frettiystävällinen huone jossa fretit ovat vapaana omistajien poissaollessa.
Meillä on häkki mutta se tarkottaa sitä, että se häkki on aina auki ja joskus otukset ovat siellä öitään mutta aamulla pääsevätte aina vapaiksi ja ovatte poissaollessammekin aina vapaina.
monia, miksi meillä on nuorisojengillä häkki käytössä.
Meillähän vanhukset eivät sulata reviirillään nuorisojengiä lainkaan eikä tilat riitä siihen että kolmesta huoneesta kaksi olisi frettien vapaassa käytössä.
Meillä lisäksi on täysin mahdotonta saada asuntoa niin frettiturvalliseksi että voisi eläinten antaa öisinkin mellastaa vapaana. Nuorison kanssa on homma hoidettu niin että näillä on iso, kolmesta kerroksesta muodostuva häkki jossa ne nukkuvat. Vuorokausirytmi saatiin pienellä säätämisellä sellaiseksi että ovat häkissä liki vain sen ajan mitä nukkuvat ja hereillä ollessa saavat olla vapaana.
Vanhuksilla taas on asuttava iso vaatehuone (viitisen neliötä) jossa viihtyvät erinomaisesti.
Toki olisi eläimille miellyttävämpää olla jatkuvasti vapaana, mutta turvallisuus nyt asettaa pienet rajat.
Ensi kesänä sitten pääsevät parempiin tiloihin kun päästään muuttamaan ja kaksi isoa huonetta on varattu freteille :)
Meillä ei ole häkkiä ollenkaan, vaan freteillä on oma huone. Yleensä kun olen itse kotona (ja valveilla), on freteillä vapaa pääsy myös muualle huoneistoon. Omassa huoneessaan ne ovat portin takana, eivät suljetun oven takana, joten ne eivät ole eristyksissä kokonaan meistä sielläkään.
Meillä häkki on pakollinen sen takia että asuntoa ei saa täysin frettiturvalliseksi.
Fretit ovat oppineet meidän vuorokausirytmimme ja oikeastaan vaan nukkuvat ja syövät häkissä, muun ajan viipottelevat irti.
Meillä on kaks häkkiä. Toinen on lähinnä "peuhapaikka", siellä kaivellaan peitteitä ja joskus nukutaan. Voishan sen tietysti kiinnikin laittaa, mut jokainen noista elukoista osaa sen avata :P Toinen häkki on sitä varten, että siellä nukutaan se 30 min siivouksen ajan, muuten sekin on nukkumapaikka. Elukoilla palaa pompulat, jos joutuu sen yli 30 min olemaan häkissä ;)
meilläkin osataan avata mutta ei enää koska laitoin sinne semmonen lukon joita myydään ainakin eläinkaupoissa, tiimareissa jne. tai sitten semmonen valjaatkin käy mikäli välttämättä tahtoo häkkinsä lukkoon laittaa.
Se on semmonen lukko joka noissa avaimenperissäkin on. Sen tapainen roikkuu luukussa, kun miska saa sen auki.
Mutta eihänse tietty välttämätöntä ole kiinni pistää kokonaan vaan pitää auki :)
on häkki mutta fretit ovat siellä vain öisin ja silloin tällöin muutenkin hetken verran tarpeen vaatiessa. Näitä tilanteita ovat mm. siivoaminen ja esim. jos tulee kylään semmoisia ihmisiä jotka ei noista tykkää. Ja meidän tutuista ei juuri kukaan noista tykkää.
Meillä häkki on todella tarpeen koska ei ole mahdollisuutta järjestää noille omaa huonetta/tilaa koska sitä ei ole eikä asunnossa juuri ovia muutenkaan. Yöni haluan nukkua rauhassa enkä tunne mitään syyllisyyttä siitä että myös fretit nukkuvat silloin häkissään. Haaveissa kyllä on että joskus oli mahdollista asua isommassa asunnossa ja järjestää noille oma huone (jotta voisivat olla vapaana 24h) mutta rahaa ei isompaan asuntoon ole ainakaan vielä.
Kukin tallaa tavallaan ja turha alkaa muita syytellä tavoistaan. Meillä ainakin eläimet ovat täysin tottuneet tähän käytäntöön eivätkä protestoi häkkiin joutumista.
Muutimme hiljattain isompaan asuntoon ja jo ostovaiheessa yksi kriteeri asunnolle oli se, että siellä tuli olla iso vaatehuone. Siitä teimme huoneen fretille. Hän on siellä yöt ja päivällä sen aikaa, kun me olemme töissä. Illat ja viikonloput sitten ollaan ihan vapaana koko asunnossa kissojen kiusaksi :)
Oma frettini oli ensimmäisenä päivänään meillä häkissä ja sekin oli liikaa!Fretti ei missään nimessä ole häkki eläin.Antakaa kulkea vapaana, laittakaa kielletyn huoneen ovi kiinni tai jokin este eteen.Fretti haluaa tutkia ja liikkua.Meillä mieli hommaa on hypyt ja pomput, ei niitä häkissä voi tehdä!!
ei ole mahdollisuutta pitää frettejään vapaana niin että se olisi turvallista. Toisaaltaan kun fretti nukkuu suuren osan vuorokaudesta, ei siinä ole suurta eroa eläimen kannalta nukkuuko se häkissä vai jossain muualla.
Ja häkissäkin voi olla tilaa runsaasti pomppimiselle ja tottakai häkin sisustus pitää tehdä niin että siellä on jatkuvasti jotain mielenkiintoista tutkittavaksi.
Lisäksi kaikkiin vahtimatta vaarallisiin paikkoiihn ei välttämättä edes saa estettä tai ovea eteen.