Ei hyvin mene

Taitaa Itsenäisyyspuolue (mukaanlukien edeltäjät) olla valahtanut Suomen pienimmäksi ja vähiten kannatusta saaneeksi puolueeksi.

Oletteko tehneet havainnon muuten tälläkin palstalla esiintyneen persoonan edeltävästä puolueesta. Heillähän on aivan valtava kannatus. Pekka teki hyvää työtä siellä perussuomalaisissa, harmi että ei jäänyt sinne itse nauttimaan tehdystä suosiosta. Vai tietääköhän kansa ettei Pekka ole enää puolueessa aktiivina?
5290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

luulisi sinulla olevan tärkeänpääkin kirjoittamista kun arvioira muita vai miten

Äänestä

Pekalla ei ollut mahdollisuuksia jäädä Perussuomalaisiin.Pohjois-Karjalan piiri halusi välttämättä päästä eroon Sivosesta, asiassa oli taloudellisia sotkuja ja lisäksi nimettömät häväistyskirjoitukset.
Uudessa puolueessa ei ole rahaa, eikä Pekka ole päässyt sellaiseen asemaankaan. Selkäänpuukotus on Pekan laji, esimerkiksi tämä "rippikuvapesonen" on selvästi Pekan käsialaa.

Äänestä

Onko Sinulla jakomielitauti?

..ihmettelen vaan,kun ylistät ensin eu:a,sitten eu kriittistä Soinia!

Äänestä
  • Minusta voi kehua toisen ammattitaitoa olemalla kuitenkin eri mieltä asioista. Vai ovatko ne poissulkevia tekijöitä?

    Äänestä

Pienistä palvelijoista voi tulla suuria.

"HÄN JOKA ON ENSIKSI OTTANUT VOI ANTAA"

-siihen perustuu puoluevalta. Ensiksi kansalta otetaan ja sitten edut jaetaan puoluepolittisesti.

Kansan varoilla, rahoilla toimiva hallintovaltaa on työlästä vaihtaa !

Koskinivalle joitakin ajatuksia;

Kyllä tiedetään Pekasta paljonkin...
Kaikissa meissä on monia puolia, hyviä ja vieläkin parempia puolia...

Vietämme hiljaista viikkoa; voitaisko luopua asettamasta kenenkään selkään ristiä, kulkemaan tuota tuskien tietä Via-Dolorosaa, täällä palstoilla.
Jokaisella meillä on oma ristin tiemme.

Muutamia mieleeni nousseita viisauksia;

"Hyvää kuuluu ja huonosta en kerro"

"Ota ensin malka omasta silmästä"

"Heittäköön ensiksi kiven hän joka on nuhteeton"

sanoi Jeesus kansanjoukolle joka päätti kivittää kuoliaaksi "huonon naisen" (miesten tarpeellisen palvelijan)

Vielä yksi muistettavaksi sopiva sanonta;

"Laita huulesi vaikka tiukempaan hymyyn silloinkin kun se kipeimmin koskee"

Hyvää Pääsiäistä Kaikille

rivijäsen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Alpo Koskiniva kirjoitti:

Taitaa Itsenäisyyspuolue (mukaanlukien edeltäjät) olla valahtanut Suomen pienimmäksi ja vähiten kannatusta saaneeksi puolueeksi.

Oletteko tehneet havainnon muuten tälläkin palstalla esiintyneen persoonan edeltävästä puolueesta. Heillähän on aivan valtava kannatus. Pekka teki hyvää työtä siellä perussuomalaisissa, harmi että ei jäänyt sinne itse nauttimaan tehdystä suosiosta. Vai tietääköhän kansa ettei Pekka ole enää puolueessa aktiivina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu