vois

epäillä, ettei Lehtomäenkään pussissa jauhot ihan vihreitä ole, ainakaan neliapilaisia, vaan ihan ruiskukan sinisiä, viitaten Pallaksen luonnonpuiston erillisrakennuslakiin. Hiukan tuntuu olevan vastaukset ympäripyöreitä. Ja varsinkin kun vastuuta ei ole oman ministerikauden jälkeen. Pitäisi olla laki, että jos joillekin antaa erillisasetuksella oikeudet ja samaa perustelua käytetään myöhemmin, niin ensimmäisellä lainesittelijällä, olisi 20 vuoden vastuu omasta esityksestä eteenpäin. Joutuisi ministeritkin miettimään missä reiässä kielensä ruskistavat. Ja kusetuksen maku jo oli, kun kuntarajoja siirrettiin Kittilältä Muonioon. Silloinenkin vastuuministeri oli kepuleista. Tai pikemminkin "viherkokoomuksesta". Poliittista vastuuta kun nykyisin ei sen enempää eduskunta ja hallitus joudu kantamaan. Ihan sama mitä päätetään, vastuuseen ei kuitenkaan jouduta, kunhan vaan päätetään sille parhaiten, kuka eniten rahaa satsaa. Ja sama pätee tosin kahteen muuhunkin isoon puolueeseen. Kepulit pettää takuuvarmasti, kokkelit on EK:n käsikassara ja demarit myivät loputkin aatteensa Mooseksen aikana yrittämällä olla yleispuolue. Varsinkin kun ns. vastakkainasettelu on ohi. Voi vitsi, sallikaa mun nauraa. Ja vielä ihmetellään, ettei politiikka kiinnosta ihmisiä. No ei ihmekään näillä politikkojen keskinkertaisilla kyvyillä ja pienen ihmisen unohtamisella.
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuommonen laki on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaihteeksi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu