On sitä eletty

aikoihin! Perussuomalaisten gallup-kannatus on kaksiprosenttia enemmän kuin Vasemmistoliiton. Muistan hyvin ne ajat, kun vasemmisto oli suuri ja kaunis. Pitivät Smp/PerusS- puoluetta lähinnä pilkan kohteena ja marginaalisena häirikkönä suomalaisessa politiikassa. Asiat ovat muuttuneet, pilkkaamista tuolta suunnalta kuuluu enää harvoin. Me emme kuitenkaan ajattele siten, että "potut pottuina", vaan annamme kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan!
ASIALINJA!
13376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuossa kannatuslukemassa oli mukana halla-aholaisten aikaan saama kannatus. Ja paino on sanalla OLI!

Äänestä
  • vitun propellipää sekaantuu,joka asiaan, ei Halla-aho saanut kuin 3000 ääntä.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    vitun propellipää sekaantuu,joka asiaan, ei Halla-aho saanut kuin 3000 ääntä.

    ehdolla vain omassa kunnassaan! 3000 ääntä oli merkittävä äänisaalis. Minä äänestin omassa kunnassani Persuja vain ja ainoastaan Halla-ahon vuoksi. Niin tekivät kymmenettuhannet äänestäjät kautta maan!

    Äänestä

  • sinäkin olet näköjään taas taisteluasemissa. hyvää päivän jatkoa ja ärhäkkäitä mielipideilmaisuja!

    Äänestä

  • "vitun propellipää" kirjoitti:

    ehdolla vain omassa kunnassaan! 3000 ääntä oli merkittävä äänisaalis. Minä äänestin omassa kunnassani Persuja vain ja ainoastaan Halla-ahon vuoksi. Niin tekivät kymmenettuhannet äänestäjät kautta maan!

    Soini sai kolme kertaa pienemmässä kunnassa lähes kolme kertaa enemmän ääniä!

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Soini sai kolme kertaa pienemmässä kunnassa lähes kolme kertaa enemmän ääniä!

    Soini sai Espoossa lähes 20 kertaa enemmän ääniä kuin Lahtinen, jota Halla-aho oli suositellut äänestämään.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Soini sai kolme kertaa pienemmässä kunnassa lähes kolme kertaa enemmän ääniä!

    Halla-aho oli suurelle yleisölle melko tuntematon. Vasta Kalskeen älytön syyte ja Soinin suorittama selkäänpuukotus sekä valitsijakorttien keruu on tuonut Halla-ahon laajemmin julkisuuteen.

    Äänestä

...paperi-Hesarissa kohtalaisen iso juttu siitä, miten peruSS-asialinja näkyy Kotkan kunnallispolitiikassa.

Tutkintapyyntöä, rettelöintiä ja jo lainvoiman saaneista oikeuden tuomioista urputtamista piisaa.

Bonuksena Wontterin kuva.

Äänestä

"Pitivät Smp/PerusS- puoluetta lähinnä pilkan kohteena ja marginaalisena häirikkönä suomalaisessa politiikassa."

Niinpäniin. Persu on siis hitusen veran vähemmän marginaalinen häirikkö. Mutta vain hitusen. Roima suosion nostohan ei ole hejastunut vallankäyttöön. Valtaa Persuilla ei ole juuri ennemän kuin ajemminkaan. Eli edelleen hyvin vähän.

Verrataan kakasi ääripäätä: RKP ja Persut.

RKP-äänestäjät saavat valtavasti vastinetta kun Persuäänestäjä ei saa mitään.

Persuilla on äänestäjiä yli tuplasti mutta vain murto-osa RKP:n vallasta.

ASIALINJAA!!

Äänestä
  • RKP on pestattu pitämään wanhoja siirtomaawallan aikuisia rakenteita keinotekoisesti yllä :)

    Äänestä

  • koneesta. 3,5% kannatuksella ei suuria juhlita ensi eduskuntavaalien jälkeen. Marginaaliin jää. PerusS sen sijaan saanee valtaa ja voimaa vaikuttaa asioihin yhä enemmän. Ajatteleppa poju, RKP 3-5 edustajaa ja PerusS 15-17 edustajaa. Melkoinen ero, vai?

    Äänestä

  • valtaa : kirjoitti:

    RKP on pestattu pitämään wanhoja siirtomaawallan aikuisia rakenteita keinotekoisesti yllä :)

    Mistä näitä ääliöpuppugeneraattoreita sikiää?

    Suomi ei ole koksaan ollut siirtomaa. Ei edes Venäjän vallan aikana. Suomi on 92v ja alusta asti demokratia jossa poliittista valtaa jaetaan ensin äänestystuloksen ja sitten puolueidenvälisten neuvotteluiden mukaan. Eli äänestäjät pestaavat puolueet.

    En ole kuullut kenenkään halajavan sen paremmin keinotekoisuuteen tai muutakaan epämääräistä. Mitä nyt muutama hassu hallaaholainen haluais eristäytyä, mutta se heillekin suotakoon. Kellareihin voi eristäytyä ja miksei vankiloihinkin.

    Äänestä

  • Brysselin kirjoitti:

    koneesta. 3,5% kannatuksella ei suuria juhlita ensi eduskuntavaalien jälkeen. Marginaaliin jää. PerusS sen sijaan saanee valtaa ja voimaa vaikuttaa asioihin yhä enemmän. Ajatteleppa poju, RKP 3-5 edustajaa ja PerusS 15-17 edustajaa. Melkoinen ero, vai?

    Ja demokratiassa äänestäjät ratkaisevat keitä heitä edustaa.

    Edustajat sitten keskenään neuvottelevat vallasta.

    Ensimmäinen askel on PerusS halussa - tällä hetkellä. Toinen tolppa on vielä kokeilematta, ellei SMP:n 1980-luvun katastrofiksi äitynyttä vallankäytön kokeilua lasketa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


seles kirjoitti:

aikoihin! Perussuomalaisten gallup-kannatus on kaksiprosenttia enemmän kuin Vasemmistoliiton. Muistan hyvin ne ajat, kun vasemmisto oli suuri ja kaunis. Pitivät Smp/PerusS- puoluetta lähinnä pilkan kohteena ja marginaalisena häirikkönä suomalaisessa politiikassa. Asiat ovat muuttuneet, pilkkaamista tuolta suunnalta kuuluu enää harvoin. Me emme kuitenkaan ajattele siten, että "potut pottuina", vaan annamme kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan!
ASIALINJA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu