Olenko oikeassa?
Lakisääteinen tapaturmavakuutus solmitaan työnantajan ja vakuutusyhtiön kanssa.
Vakuutusopimuksen juridiikan kannalta yksittäinen vakuutettu ei ole vakuutusyhtiön kannalta katsottuna sopimusosapuoli. Joten sopimuskopiota ei tarvitse vakuutetuille antaa, josta selviää mahdolliset rajoitteet korvausvastuille.
Lakisääteisen vakuutusturvan ehtoja sanelee käsittääkseni hyvin väljästi kirjoitettu laki ja siitä syntyneet vakiintuneet oikeuskäytännöt.
Vakuutusoikeudellinen tuomioistuinjärjestelmä on taas täysin vakuutusyhtiöiden talutusnuorassa. Joten vakiintuneet oikeuskäytännöt syntyvät varsin yksipuolisesti.
Kun huomioon otetaan koko vakuutusoikeudellisen tuomioistuinjärjestelmän ulkopuolella toimiva tapaturma-asiain korvauslautakunta, joka sanelee korvauskäytännöt, niin tässä taitaa olla ainakin yhden Finngate skandaalin paikka?
Ammattiliitotkin ovat menossa mukana, joten vakuutetut on jätetty yksin taisteluun. Todella yksin.
Sitten tullaan mielenkiintoiseen pointtiin. Vaikka yksittäinen vakuutettu ei ole vakuutussopimuksen osapuoli, niin valitusvaiheessa vastakkain ovatkin tuo yksittäinen vakuutettu ja finanssialan konserni, johon vakuutusyhtiö kuuluu.
Toivottavasti moni tässä järjestelmässä kuseen joutunut vakuutettu liittyy vapaasti vellovaan potilasomistajaliikkeeseen.
Hakukoneiden purtavaksi nämä sanat, niin löytyy asiat hyvin kiteyttävä esittelyvideo:
yhden (1) osakkeen omistajien liike
* videon kesto noin 2 minuuttia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.