Vanhoillislestadiolaisessa keskustelussa nousee silloin tällöin esille kysymys Lutherin "parannuksesta", "uskoontulosta", "kääntymyksestä" tms. Sanotaan, että Lutherkin sai "synnit anteeksi" suurin piirtein samalla tavalla kuin vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan nykyään. Ajatuksen taustalla on (lausumaton) vihjaus siihen suuntaan, että Lutherin "reformatorinen löytö", eli Roomalaiskirjeen 'Vanhurskas on elävä uskosta' -kohdan ymmärtäminen ei ollut se aivan varsinainen parannuksenteko, vaan ainoastaan oikean parannuksenteon kirkastamaa oikeaa opillista ymmärrystä. Ei-vanhoillislestadiolaisuudessa olennaisena Lutherin löytönä pidetään juuri tuota jälkimmäistä, uskonvanhurskauden oikeaa ymmärtämistä.
Yritin ottaa asiasta selvää ja tässä tulos:
Perinteessä (lähinnä 1800-lukua?) on kertomus, jossa että eräs vanha munkki tulee Lutherin vuoteen vierelle tämän ollessa tunnontuskissa ja opettaa tälle oikeaa käsitystä syntien anteeksiantamuksen omakohtaisesta uskomisesta, eli sen, että sen lisäksi, että uskoo anteeksiantamukseen YLEENSÄ, tulee uskoa että myös OMAT synnit ovat anteeksi annetut. Kertomuksen mukaan tuosta hetkestä "valon säde alkoi paistaa Lutherin elämään".
Kertomuksen taustalla näyttää olevan Lutherin lähimmän työtoverin, Phillip Melanchtonin kirjoittama Lutherin elämäkerta. Melanchton kirjoittaa elämäkerrassaan (sama pitempänä englanniksi alla):
"quod per ipsum peccata TIBI donantur, Hoc est testimonium, quod perhibet Spiritus Sanctus in corde tuo, dicens, Dimissa sunt tibi peccata tua. Sic enim arbitratur Apostolus, Gratis iustificari hominem per fidem.
___Hac se voce non solum confirmatum esse Lutherus dicebat, sed commonefactum etiam de tota Pauli sententia, qui toties inculcat hoc dictum, Fide iustificamur."
Tästä kohdasta ilmenee seuravaa:
-Kyseessä ei ollut rippi, siis syntien anteeksi julistaminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Synnit on anteeksi annettu (perfekti), eikä niitä julisteta siinä anteeksi.
-Pyhä Henki todistaa syntien anteeksisaamista sydämessä. Munkin mukaan Luther on jo "uskossa/uskomassa", eikä vasta siinä tule osalliseksi pelastuksesta
-Melanchton liittää tapahtuman myöhemmin Lutherin elämässä tapahtuneeseen Paavalin oikeaan ymmrtämiseen. Se on ikään kuin ymmärryksen hiljattaista avautumista tälle ymmärrykselle.
-Melanchton ei pidä tuota syntien anteeksiantamisesta käytyä keskustelua läheskään niin vallankumouksellisena kuin myöhempi perinne on halunnut sen näyttää.
Tästä voi nyt tehdä sen myös vanhoillislestadiolaiseen perusteluun kohdistuvan huomautuksen, ettei Lutherin ja vanhan munkin kesken käyty keskustelu ollut mikään rippi ja synninpäästö, ei uusi alku tai uskoontulo. Kyseessä oli sielunhoidollinen tilanne, jolla viisas vanhus halusi auttaa nuorta munkkia tämän ahdistuksissa viittaamalla oikeaan tapaan tulkita armoa: sinut on kasteessa otettu Jumalan lapseksi. Tästä eläminen merkitsee sen tarjoaman lahjan omakohtaista ymmärtämistä.
Onko jollakin viitata johonkin historialliseen lähteeseen, joka antaisi aihetta tulkita asiaa toisin? Otan mielelläni näkemyksiä ja kritiikkiä vastaan.
-----
Koko teksti löytyy osoitteesta:
http://www.iclnet.org/pub/resources/text/wittenberg/melan/lifeb-01.txt
ENGLANTI:
And he told that he was often encouraged by the conversations of a certain old man in the Augustinian College at Erphord, to whom when he set forth his worries. He heard the old man discuss much about faith, and he said that he
was lead to the Creed, in which it is said, I believe in the forgiveness of sinners. That old man had interpreted this Article so that it should be believed not only in general, i.e. forgiven by some persons or others, as they believe Demons are forgiven by David or Peter, but that is was a commandment of God that we believe that the sins of individual men are forgiven by us. And
he said that this interpretation was confirmed by a saying of Bernard, and then he pointed(?) to a place in his sermon on the Annunciation, where there are these words, But in addition that you might believe also this, that sins are given TO YOU individually, this is the testimony, which the Holy Spirit bestows in your heart, saying, Your sins are forgiven by you. For the Apostle thinks thus, that man is gratuitously justified through faith.
Luther said he was not only strengthened by this statement, but even forcibly reminded of the whole passage of Paul, who so often hammers home this saying, that we are justified by Faith. About which, since he had read the explications of many, that then he regarded the falsity of current interpretations from the conversations of that man and the calming of his own mind. Little by little, as he read and compared the sayings and lessons recorded in the Prophets and Apostles, and as he kindled his faith in daily prayer, he approached more illumination.
Yritin ottaa asiasta selvää ja tässä tulos:
Perinteessä (lähinnä 1800-lukua?) on kertomus, jossa että eräs vanha munkki tulee Lutherin vuoteen vierelle tämän ollessa tunnontuskissa ja opettaa tälle oikeaa käsitystä syntien anteeksiantamuksen omakohtaisesta uskomisesta, eli sen, että sen lisäksi, että uskoo anteeksiantamukseen YLEENSÄ, tulee uskoa että myös OMAT synnit ovat anteeksi annetut. Kertomuksen mukaan tuosta hetkestä "valon säde alkoi paistaa Lutherin elämään".
Kertomuksen taustalla näyttää olevan Lutherin lähimmän työtoverin, Phillip Melanchtonin kirjoittama Lutherin elämäkerta. Melanchton kirjoittaa elämäkerrassaan (sama pitempänä englanniksi alla):
"quod per ipsum peccata TIBI donantur, Hoc est testimonium, quod perhibet Spiritus Sanctus in corde tuo, dicens, Dimissa sunt tibi peccata tua. Sic enim arbitratur Apostolus, Gratis iustificari hominem per fidem.
___Hac se voce non solum confirmatum esse Lutherus dicebat, sed commonefactum etiam de tota Pauli sententia, qui toties inculcat hoc dictum, Fide iustificamur."
Tästä kohdasta ilmenee seuravaa:
-Kyseessä ei ollut rippi, siis syntien anteeksi julistaminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Synnit on anteeksi annettu (perfekti), eikä niitä julisteta siinä anteeksi.
-Pyhä Henki todistaa syntien anteeksisaamista sydämessä. Munkin mukaan Luther on jo "uskossa/uskomassa", eikä vasta siinä tule osalliseksi pelastuksesta
-Melanchton liittää tapahtuman myöhemmin Lutherin elämässä tapahtuneeseen Paavalin oikeaan ymmrtämiseen. Se on ikään kuin ymmärryksen hiljattaista avautumista tälle ymmärrykselle.
-Melanchton ei pidä tuota syntien anteeksiantamisesta käytyä keskustelua läheskään niin vallankumouksellisena kuin myöhempi perinne on halunnut sen näyttää.
Tästä voi nyt tehdä sen myös vanhoillislestadiolaiseen perusteluun kohdistuvan huomautuksen, ettei Lutherin ja vanhan munkin kesken käyty keskustelu ollut mikään rippi ja synninpäästö, ei uusi alku tai uskoontulo. Kyseessä oli sielunhoidollinen tilanne, jolla viisas vanhus halusi auttaa nuorta munkkia tämän ahdistuksissa viittaamalla oikeaan tapaan tulkita armoa: sinut on kasteessa otettu Jumalan lapseksi. Tästä eläminen merkitsee sen tarjoaman lahjan omakohtaista ymmärtämistä.
Onko jollakin viitata johonkin historialliseen lähteeseen, joka antaisi aihetta tulkita asiaa toisin? Otan mielelläni näkemyksiä ja kritiikkiä vastaan.
-----
Koko teksti löytyy osoitteesta:
http://www.iclnet.org/pub/resources/text/wittenberg/melan/lifeb-01.txt
ENGLANTI:
And he told that he was often encouraged by the conversations of a certain old man in the Augustinian College at Erphord, to whom when he set forth his worries. He heard the old man discuss much about faith, and he said that he
was lead to the Creed, in which it is said, I believe in the forgiveness of sinners. That old man had interpreted this Article so that it should be believed not only in general, i.e. forgiven by some persons or others, as they believe Demons are forgiven by David or Peter, but that is was a commandment of God that we believe that the sins of individual men are forgiven by us. And
he said that this interpretation was confirmed by a saying of Bernard, and then he pointed(?) to a place in his sermon on the Annunciation, where there are these words, But in addition that you might believe also this, that sins are given TO YOU individually, this is the testimony, which the Holy Spirit bestows in your heart, saying, Your sins are forgiven by you. For the Apostle thinks thus, that man is gratuitously justified through faith.
Luther said he was not only strengthened by this statement, but even forcibly reminded of the whole passage of Paul, who so often hammers home this saying, that we are justified by Faith. About which, since he had read the explications of many, that then he regarded the falsity of current interpretations from the conversations of that man and the calming of his own mind. Little by little, as he read and compared the sayings and lessons recorded in the Prophets and Apostles, and as he kindled his faith in daily prayer, he approached more illumination.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensinnäkin Melancton meni eriseuraan.
Melancton lähestyi paavia ja reformoituja.
"Hovifilosofi Filippusta" neuvottiin palaamaan siihen vanhaan uskoon.
Vanhoilllisuudessa puhutaan usein sanamuoto perfektillä syntisi ovat anteeksi annetut.
Rippi ja parannus ovat eri asia.
Parannuksesta puhuu Luther eikä mistään kohdan ymmärtämisestä tai omaksumisesta.
Paikalle saapuu tuo tulinen enkeli, pyhä Johannes Kastaja, oikean parannuksen saarnaaja. (Matt. 11:10) Hän lyö yhdellä ainoalla jyrähdyksellä yhteen kasaan kaikki, kun hän sanoo: (Matt. 3:2) "Kääntykää." Toiset ajattelevat: "Olemmehan me kääntyneet", toiset taas: "Ei meidän tarvitse kääntyä." Mutta Johannes lausuu: "Kääntykää, niin toiset kuin toisetkin. Te toiset olette vääriä parannuksentekijöitä ja te toiset vääriä pyhiä. Molemmat te tarvitsette anteeksiantamusta, koska ette edes vielä tiedä, mitä synti oikeastaan on, niin että osaisitte siitä kääntyä tai sitä karttaa. Kukaan tiestä ei ole hyvä, te olette täynnä epäuskoa, ette ymmärrä mitään ettekä tunne Jumalaa ja hänen tahtonsa. Sillä Jumala on läsnä, ja me kaikki elämme sen varassa, että me hänen täyteydestään saamme armoa armon lisäksi, eikä kukaan ole Jumalan edessä vanhurskas ilman Jumalaa. Jos siis tahdotte kääntykää, kääntykää oikein. Teidän parannuksenne ei ole oikea parannus. Te teeskentelijät, jotka muka ette kääntymystä tarvitse te käärmeen sikiöt, kuka on teille antanut takeet siitä, että voitte välttää tulevan vihan?" (Matt. 3:7)
Tätä kääntymystä julistaa evankeliumissa Johannes ja sitten Kristus, tätä julistamme myös me.
Ei ollut tarkoitukseni polemisoida mainitsemiasi asioita, vaan esittää alkuperäisen lähteen valossa huomautuksia väitteelle, että kuvattu Lutherin kokemus sisältäisi sellaiset piirteet, että se olisi tulkittavissa ainoastaan vanhoillislestadiolaisesta ymmärryksestä käsin.
Melanchtonin kuvausta lukiessa pikemminkin korostuu se, että kyseisessä tilanteessa tapahtui pikemminkin sielunhoitoa, uskon omakohtaistamista ja oikeaa ymmärtämistä.
Mistään kertakaikkisesta parannuskokemuksesta ei tekstin mukaan ollut kyse.
Tämän Lutherin elämän tapahtuman tulkinnaksi sopii näin ollen pikemminkin jokin tunnustuskirjaluterilainen, evankelinen tsm. tulkintatraditio, joka pitää uskon omakohtaistumista "paluuna kasteen armoon", tai "päivittäinen parannuksenteko" -tyyliin kuin tiukan vanhoillislestadiolainen, jossa kyseessä olisi ollut kertakaikkinen laadullinen muutos.
Lisäisin vielä, että Melanchtonin kuvaus asiasta on kaiteki vanhin asiaa käsittelevä lähde. Sen antama kuvausta voi siis pitää luotettavimpana ja lähimpänä Lutherin itsensä antamaa todistusta.
Melanchton oli Lutherin lähin työtoveri. Heidän näkemystensä välillä oli painotuseroja, mutta kuvauksesi Melanchtonin harhaoppisuudesta on vahvasti ja kenties tarkoitushakuisesti liioiteltu.
Kuinka paljon paavia Melanthoni lähenteli Lutherin kuoleman jälkeen.
...Uskotaaan Lutherin mukaaan aina myöskin anteeksi kun parannusta tehdään.
En täysin ymmärtänyt tuota Englannin tekstiä kun et viitsinyt suomentaa.
Voihan Lutherin parannus olla kuin Lestadiuksen, ettei Lestadius hehkuta sitä niin että tarkalleen tietäis minä päivänä minä hetkenä armojärjestys aukeni hänelle. Tuliko parannus ja ymmärrys samalla hetkellä vai ei.
Edelleenkään ei Vanhoillisuudessa opetata, että synninpäätön sanoissa olisi parannusten teko.
Vaan pyhän hengen sanan kuulon kautta tulee parannus.