Pankkipäivät -

Kuka keroisi minulle miksi vielä nykypäivänä pankkiryhmittymien välilla rahan siirto kestää kaksi päivää-joskus enemmänkin.

Itselläni on tilit Säästö-ja Sampopankissa.

Kun näiden välillä siirtää rahaa niin rahat "häviävät" kahdeksi päiväksi.Eivät näy siis kummankaan tilin saldossa.

Missä nämä rahat ovat sen parin päivän ajan?
Jossain pankkien välisessä tietoliikennejärjestelmässäkö- odottamassa vuoroaan? Luulisi tuon tiedon siirtyvän sähköisesti välittömästi.Miksei tähän ole saatu korjausta?
61765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pankki tallettaa summan "yönyli" ja saa siitä vähän korkoa.

Äänestä

Siirsin ruåtsalaisesta Nordeasta täyskotimaiseen S-pankkiin maanantaina hyvissä ajoin ennen pankkien välistä cleringia rahnaa, jota ei näkynyt vielä torstai-iltana, kun automaatilta kokeilin. Tämä on sen luokan kuppaamista, että laadin asiasta tutkimuspyynnön Rahoitustarkastukseen.

Äänestä

raha päivässä pankista toiseen. S-pankista ja pankkiin kokemuksieni mukaan vie usein 2 päivää (ei tosin aina, mutta useimmiten)

Äänestä
  • S-Pankista Sampopankkiin, Nordeaan, Aktiaan ja Tapiolaan on siirtynyt aina yhdessä pankkipäivässä. Samoin toiseen suuntaan.

    Sinun kokemuksesi on täysin poikkeava muiden täällä kertoneiden kokemuksesta. Kannattaa ottaa yhteyttä siihen pankkiin, joka on S-Pankin kanssa vastapuoli siirrossa. Siellä kupataan. S-Pankkiin siirrettäessä näkyy korkopäivänä jo se päivä, jolloin siirto on tehty toisesta pankista!

    Äänestä

"Jossain pankkien välisessä tietoliikennejärjestelmässäkö- odottamassa vuoroaan? Luulisi tuon tiedon siirtyvän sähköisesti välittömästi.Miksei tähän ole saatu korjausta? "   
__________________________

kuules,
tietokoneet ei liity rahojen siirtoon paljoakaan,
rahat on oikeesti siirrettävä, autolla,
vasta siten ne voidaan laitaa näkyviin koneellesi.

MUTTA;
mikä ihmeen kiire sinulla on rahojen siirrolla ??
olisiko syytä itsetutkintaan, jotta menestyisit tässä rahamaailmassa hyvin.

Äänestä

HAISTAKAA VITTU!

SE ON TARKOITUSKIN PITÄÄ SE KAKS PÄIVÄÄ,
ETTÄ JOKU KAUNIS PÄIVÄ,
YKSI PANKKI ON SE AINUT PANKKI.

TÄHÄN MENNESSÄ OLEN MATKUSTANUT VUOHENI JA SEITSEMÄN ES-JONNENI KANSSA SAANAN HUIPULLE LOPUN HÄÄMÖTTÄESSÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilitintti kirjoitti:

Kuka keroisi minulle miksi vielä nykypäivänä pankkiryhmittymien välilla rahan siirto kestää kaksi päivää-joskus enemmänkin.

Itselläni on tilit Säästö-ja Sampopankissa.

Kun näiden välillä siirtää rahaa niin rahat "häviävät" kahdeksi päiväksi.Eivät näy siis kummankaan tilin saldossa.

Missä nämä rahat ovat sen parin päivän ajan?
Jossain pankkien välisessä tietoliikennejärjestelmässäkö- odottamassa vuoroaan? Luulisi tuon tiedon siirtyvän sähköisesti välittömästi.Miksei tähän ole saatu korjausta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu