2007 kesällä tapasin ihanan miehen ja rakastuin sydänjuuriani myöten. Olin rakkauden huumassa. Syksyllä kaikki päättyi huonosti. Pikkuhiljaa aloin masentua. Keväällä 2008 jouduin jäämään sairaslomalle ahdistuksen, masennuksen ja uupumuksen vuoksi.
Kesä 08 meni ihan alamaissa. Yhtä helvettiä. Ja oikeastaan syksykin. Vasta marraskuussa alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja pääsin taas elämään kiinni. Vuodenvaihteen jälkeen olin jo melkein normaalissa tilassa.
Tammikuussa tapasin netin kautta miehen, joka muistutti joiltakin ominaisuuksilta tätä edellistä, mutta oli vielä sata kertaa ihanampi. Oikea toiveiden täyttymys. Paitsi että oli varattu. Kuitenkin en voinut sille mitään, että rakastuin tähän mieheen aivan täysillä.
Rakastuminen tuntui olevan se "virta", joka lopullisesti nosti minut masennuksesta. Tunsin todella eläväni ja elämänikin muuttui. Esim. jaksoin laihduttaa, syödä terveellisesti, liikkua, pitkästä aikaa ostin uusia kauniita vaatteita ja huolehdin ulkomuodostani.
Jaksoin "hallita" elämääni. Kaikki tuntui positiiviselle ja aurinko paistoi. Tuntui, että elämälleni oli löytynyt tarkoitus ja se epämääräinen harmaa, tahmea masennuksen sumu oli viimeinkin poissa. Muutkin huomasivat muutoksen minussa. Olin todella onnellinen.
Rakastuminen oli todellakin lääkettä ja parhaimmanlaatuista. Mutta.. Koska mies oli varattu paljastui, että hän etsi vain seksisuhdetta ilman tunteita, vaikka juuri tunteilla ja romanttisuudella oli saanut minut rakastumaan.
Kerrottuani tunteistani mies alkoi välittömästi vetäytyä suhteestamme. Lopulta hän häipyi kokonaan. Ensin olin shokissa, en millään tajunnut, että kaikki se ihana oli ohitse.
Nyt kun jonkin aikaa on kulunut alan tajuta, että mies ei enää ole elämässäni ja kaikki oli hänelle aivan toista kuin minulle. Pitkään jaksoin tuntea tuskaa ja itkeä. Nyt huomaan, että olen putoamassa takaisin siihen masennuksen tyhjään ja välinpitämättömään tilaan kuin aiemmin.
Poissa on se hehku ja virta minussa. Olen taas väsynyt, poissaoleva, iloton. Kaikki ärsyttää ja maailma on harmaa. Olen taas alkanut lihomaan, koska syön mitä sattuu. Aamulla ensimmäisenä herätessä olen onneton. Öisin nukun huonosti. Ulkonäöstä huolehtiminen on väkinäistä jne.
Tuo kaikki hyvä mitä välillä oli, se tuntuu nyt jollekin vieraalle maailmalle, hyvälle sadulle, joka loppui äkisti ja sain taas sydänsurut vain.
Hirveä olo. Onkohan muilla samanlaisia kokemuksia rakastumisesta?
Kesä 08 meni ihan alamaissa. Yhtä helvettiä. Ja oikeastaan syksykin. Vasta marraskuussa alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja pääsin taas elämään kiinni. Vuodenvaihteen jälkeen olin jo melkein normaalissa tilassa.
Tammikuussa tapasin netin kautta miehen, joka muistutti joiltakin ominaisuuksilta tätä edellistä, mutta oli vielä sata kertaa ihanampi. Oikea toiveiden täyttymys. Paitsi että oli varattu. Kuitenkin en voinut sille mitään, että rakastuin tähän mieheen aivan täysillä.
Rakastuminen tuntui olevan se "virta", joka lopullisesti nosti minut masennuksesta. Tunsin todella eläväni ja elämänikin muuttui. Esim. jaksoin laihduttaa, syödä terveellisesti, liikkua, pitkästä aikaa ostin uusia kauniita vaatteita ja huolehdin ulkomuodostani.
Jaksoin "hallita" elämääni. Kaikki tuntui positiiviselle ja aurinko paistoi. Tuntui, että elämälleni oli löytynyt tarkoitus ja se epämääräinen harmaa, tahmea masennuksen sumu oli viimeinkin poissa. Muutkin huomasivat muutoksen minussa. Olin todella onnellinen.
Rakastuminen oli todellakin lääkettä ja parhaimmanlaatuista. Mutta.. Koska mies oli varattu paljastui, että hän etsi vain seksisuhdetta ilman tunteita, vaikka juuri tunteilla ja romanttisuudella oli saanut minut rakastumaan.
Kerrottuani tunteistani mies alkoi välittömästi vetäytyä suhteestamme. Lopulta hän häipyi kokonaan. Ensin olin shokissa, en millään tajunnut, että kaikki se ihana oli ohitse.
Nyt kun jonkin aikaa on kulunut alan tajuta, että mies ei enää ole elämässäni ja kaikki oli hänelle aivan toista kuin minulle. Pitkään jaksoin tuntea tuskaa ja itkeä. Nyt huomaan, että olen putoamassa takaisin siihen masennuksen tyhjään ja välinpitämättömään tilaan kuin aiemmin.
Poissa on se hehku ja virta minussa. Olen taas väsynyt, poissaoleva, iloton. Kaikki ärsyttää ja maailma on harmaa. Olen taas alkanut lihomaan, koska syön mitä sattuu. Aamulla ensimmäisenä herätessä olen onneton. Öisin nukun huonosti. Ulkonäöstä huolehtiminen on väkinäistä jne.
Tuo kaikki hyvä mitä välillä oli, se tuntuu nyt jollekin vieraalle maailmalle, hyvälle sadulle, joka loppui äkisti ja sain taas sydänsurut vain.
Hirveä olo. Onkohan muilla samanlaisia kokemuksia rakastumisesta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihastuksia on ollut paljon, mutta olen tottunut elämään yksikseni kun kenellekkään ei kelpaa. tai ulkonäöstänihän se johtuu. kuitenkin kesällä 08 tapasin äärettömän mukavan naisen, joka puhuin todella nättejä ja vaikutti ihan parhaalta mahdolliselta. no se sitten loppui oikeestaan ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. monta kuukautta meni päästäkseni taas normaaliin elämääni kiinni. myöhemmin tajusin tämän naisen ilmeisesti olevan joku jolle kelpaa vain mies, joka on hyvässä duunissa ja kaikki osuu muutenkin kohalleen. minun kohdallani taisi työpaikkani olla ongelma... kumma juttu. hiton sekavaa tekstiä joo.
eiköhän sun luokse vielä saavu mies, joka tulee jäädäkseen. kaikkea hyvää ja mahtavaa kesän odotusta. toivotaan hyvää kesää meille molemmille. :)
Euforinen ihastunut tila kestää vain niin kauan kuin aivojen endorfiinit sen sinulle suovat (eli olet riittävästi rakkaushormonipöllyssä). Tämä rakkaushormonipölly varmasti auttaa sinua unohtamaan itsesi ja omat ongelmasi. Mutta eivät ongelmasi sieltä taustalta mihinkään itsestään katoa, vaan todellisuus odottaa sinua sitten kun putoat rakastumisen huumasta takaisin todellisuuteen. Itseään ei pääse pakoon kuin korkeintaan vähäksi aikaa.
On ERITTÄIN vaarallista laskea omaa onnellisuuttaan toisen ihmisen varaan. Olet ehkä ihastuessasi onnellinen, ehkä et, tai olet ajoittain onnellinen ja ajoittain et. Kannattaisi kuitenkin tajuta, että olet ihan itse vastuussa omasta onnellisuudestasi. Lisäksi, onnentunne on aivan eri asia kuin onnellisuus. Tutkitusti onnenpotkun kohdanneet ihmiset ovat aluksi ihan pilvissä (esim. lottovoiton jälkeen), mutta viimeistään parin kuukauden päästä tapauksesta perustunnetila on sama, kuin ennen tapahtumaakin. Aivot eivät jaksa pitää yllä euforiaa pidempään, se on biologinen fakta. Onnellisuus puolestaan on tyytyväisyyttä ja kykyä nähdä elämän pienet asiat positiivisessa valossa.
Kysymys kuuluu: mitä sinä olet etsimässä? Mitä sinun onnesi tarkkaan ottaen on? Minun mielestäni onni on SINUN tunnetilasi, jonka SINÄ tuotat itsellesi tietyillä asenteilla ja ajatuksilla, eikä se välttämättä vaadi tiettyä ihmistä toteutuakseen.
Täältä löydät ihan *vapaan* miehen, juuri sellaisen, joka on hellä, tunteellinen ja rakastava!
Soitaps siis tänne ja sovi treffit; siitä sinut palkitaan isolla annoksella helliä halauksia, ja mahdollisuudella tutustua ja ottaa selvää, olisiko meistä aviopariksi.
Älä enää juokse niiden väärien (=varattujen ja/tai luonnehäiriöisten) vaan ota kerrankin aito ja vapaa mies, kun meitäkin on olemassa.
Jos et näin halua tehdä, niin niitä kusipäämiehiä tulet löytämään kyllä muualta lisääkin.
MIetipä siis, mitä oikeasti haluat!
Jos haluat rakastavan miehen omaksesi, soita 044 567 0800 ja tutustu. Kusipäämiehiä kyllä löydät muualta ihan niin paljon kuin haluat.