Totuus paljastuu pian. Edes 2000 kannattajakorttia ei tulla saamaan kokoon. Halla-aholaisuus on ollut täyttä bluffia. Muutama spämmäri sai aikaan jonkinlaisen pyramidi-ilmiön mutta nyt se siis rojahti.
Soinia vedettiin huulesta ja hänkin tajusi tilanteen vasta pari-kolme viikkoa sitten.
HUOM. HOMMA-FOORUMILAISET!
Väärennettyjen kannattajakorttien toimittaminen viranomaisille saattaa johtaa rikossyytteeseen.
Soinia vedettiin huulesta ja hänkin tajusi tilanteen vasta pari-kolme viikkoa sitten.
HUOM. HOMMA-FOORUMILAISET!
Väärennettyjen kannattajakorttien toimittaminen viranomaisille saattaa johtaa rikossyytteeseen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
oliko Jussin äänetkin sitten huijausta ?
ootte te hölömöjä..
Presidentinvaalit 2012 eivät ole epärealistinen tavoite. Halla-aho menisi varmasti ainakin Soinin ohitse.
Ei kuulosta enää uskottavalta:
"...Juha Mäki-Ketelä kertoo Uudelle Suomelle, että Halla-ahon valitsijakortteja on kasassa nyt noin tuhat. Kaikkiaan vaaditaan 2000 allekirjoitusta. Nimiä on kerätty muutaman viikon ajan.
- Pikkuisen pettynyt olen nimien kertymisen tahtiin, mutta uskon kyllä, että tarvittava määrä saadaan kasaan, Mäki-Ketelä sanoo..."
-UUSI SUOMI-
Tuskinpa niitä enempää kertyykään.
Kovin moni nimien kerääjä jatkaa nimen keruuta, ja lähettää kaikki kortit yhtenä lähetyksenä. Noin menettelen itsekin.
Taitaa tulla hätä käteen. Kannattajakortteja on kasassa alle puolet vaaditusta minimistä. Tästä lähtien jokainen kortti on työn ja tuskan takana. Näyttää mahdottomalta saada kokoon tarvittavaa määrää rehellisin keinoin.
Siksi on korostettava:
ÄLKÄÄ VÄÄRENTÄKÖ KANNATTAJAKORTTEJA, KIINNIJÄÄMINEN JOHTAA RIKOSSYYTTEESEEN JA ANKARIIN RANGAISTUKSIIN!!
että suuri osa allekirjoitetuista kannattajakorteista on vielä postittamatta Mäki-Kekelälle! Noin mm. minun keräämäni kortit.
Meinaatko tehdä niillä bisnestä? Paljonko Mäki-Ketelä maksaa kappaleelta?
paljonko Hymy-lehti maksaa kappaleelta Mäki-Ketelälle?
että lähetän kaikki kortit yhdellä kertaa. Miksi tuhlaisin rahaa usean lähetyksen postimaksuihin?
Nehän on sitäpaitsi pelkkiä kortteja. Ei sellaisten lähetys useassa erässä pitäisi kukkarossa tuntua.
kerääminen on kesken .. muutama sata kohta kilahtaa laariin.