Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Minä ja pojat

Oli lämmin kesäilta ja olin ollut ystävieni kanssa viettämässä iltaa baarissa, jossa tapasin miehen nimeltä Janne. Hän oli tumma ja komea, ja teki huumorintajullaan minuun vaikutuksen. Muutamien drinkkejä juotuani hänen kanssaan, päätin lähteä Jannen luokse baarista jatkoille.

Janne kertoi asuvansa kahden kaverinsa kanssa soluasunnossa, mutta vakuutti, että pojat tuskin olisivat kotona ja mikäli olisivatki voisimme viettää kaikessa rauhassa aikaa Jannen huoneessa.

Saavuttuamme Jannen asunnolle kuinka ollakkaan Jannen kämppikset Miro ja Tomi olivat kotona.
Pojat istuivat olohuoneessa katselemassa jalkapalloa ja juomassa vielä olutta, kun saavuimme paikalle. Ajattelin, että no mikäs siinä, vaikka olinkin haaveillut toisenlaisesta illasta, päätimme Jannen kanssa liittyä poikien seuraan, kun kaljaakin oli vielä tarjolla.

Myöhäinen ilta kului aamuyön tunneille, ja huomasin jo pikku hiljaa humalatilan vaikutuksen. Ajattelin, että tästähän ei vielä tiedä mihinkä ilta päättyy noiden kolmen nuoren komea miehen seurassa. Miro ja Tomin mentyä parvekkeelle tupakalle jäin Jannen kanssa kahden olohuoneeseen. Olin koko illan flirttaillut Jannen kanssa melko tiheään, ja poikien poistuttua paikalta vaihdoimme kuin sanattomasta sopimuksesta muutamia suudelmia olohuoneen sohvalla.

Sitten päätimme kuitenkin liittyä poikien seuraksi tupakalle. Pojat istuivat parvekkeella tuoleilla, ja koska tilaa ei enempää ollut jäin seisomaan parvekkeen reunalle. Lämpimästä kesäsäästä johtuen en ollut ottanut mukaan baariin lähtiessäni yhtään ylimääräisiä vaatteita ja nyt parvekkeella seistessäni, aloin tuntea vilun väreitä, sillä päälläni oli ainoastaan lyhyt hame ja ohut toppi. Myös pojat taisivat huomata tämän minua katsellessaan, sillä kovettuneet nännini painautuivat toppini läpi. Tunsin pientä häpeää ja yritin peittää käsillä rintojani. Sitten Miro kysyi minulta kainosti hymyillen haluaisinko tulla istumaan hänen syliinsä, niin hän voisi lämmittää minua.Hetkeäkään miettimättä menin istumaan Miron syliin.

Sillä samalla hetkellä, kun hän kietoi kätensä olkapääni ympärille, toinen avoinaisen toppini olkaimista valahti alas paljastaen toisen rintani. Yritin jo nostaa olkainta takaisin paikalle, kun Miro laski mitään sanomatta kätensä rinnalle, ja alkoi hitaasti hieroa sitä. Muut pojat kääntyivät katsomaan meitä. Silloin Miro laski vielä toisenkin olkaimeni alas, ja kuiskasi korvaani; ”kyllä mä sut lämmitän”. Miro hieroi käsillään vuorotellen molempia rintojani ja kietoi sormensa nännieni ympärille. Aloin jo syttyä toisten poikien katsellessa vierestä. Sitten Miro käänsi selkäni hänen vartaloaan vasten ja istuin hänen sylissään jalat leväällään Tomin ja Jannen edessä. Janne asteli luoksemme lähemmässä ja tarttui rintoihini kiinni ja alkoi vuorotellen imeä ja nuolla molempia rintojani.

Sitten Miro sanoi; ”kai sä näytät meille mitä sun hameen alla on”. Hetkeäkään epäröimättä nousin Miron sylistä ja laskin toppini ja hameen alas, ja seisoin nyt poikien edessä vain pienet stringit jalassani. Nyt Tomi vuorostaan astui polvilleen eteeni ja laittoi kätensä pillulleni. Hän hyväili sormillaan pilluani stringien päältä ja siirsi sitten stringien etuosaa sormilleen sivuun paljastaen jo märkänä olevan pimpsani. Tomi alkoi hitaasti nuolla klitoristani ja samaan aikaan tunsin jonkun näykkivän paljaita pakaroitani. Miro istui polvillaan takanani ja näykki ja hyväili pyllyäni, ja sitten hän veti varovasti stringieni narua taaksepäin ja alkoi pyöritellä sormiaan hitaasti pillullani Tomin samaan aikaan nuoliessa klitoristani. Hetken päästä Miro lopetti ja sanoi; ”mitä jos mennään tonne sisällä, niin saat vielä kunnon panot”.

Siirryimme kaikki olohuoneeseen. Menin ensimmäisenä sohvalle istumaan ja Janne tuli perässäni ja vetäisi stringit jalastani. Muut pojat riisuivat jo vaatteitaan, kun Janne vielä nuoli sohvalla kosteaa pilluani. Miro ja Tomi istuutuivat sohvan molemmille puolille minua ja tartuin Miron isoon sojottavaan kyrpään, ja aloin imeä sitä. Samaan aikaan runkkasin Tomin kyrpää toisella kädelläni. Leikin poikien kulleilla hetken aikaa ottaen suihin ja runkaten molempia. Sitten Tomi kehotti minua istumaan syliinsä, ja hän painoin kyrpänsä pilluuni. Samalla Miro tuli taakseni, ja iski kyrpänsä pyllynreiälle. Ratsastin Tomin päällä, Miron samaan aikaan pannessa takaapäin. Olin väsynyt, mutta vielä en ollut saanut tarpeeksi. Poikien jo lauetessa, minä halusin vielä lisää. Janne
käänsi minut nelinkotin lattialle ja työntyi sisääni takaapäin. Ei mennyt kuin hetki, ja laukesimme molemmat yhtä aikaa. Siinä vaiheessa huomasimme jo aamun koittaneet. Kiitin poikia ihanasta yöstä ja he toivottivat minut tervetulleeksi toistekin, jos kaipaisin pientä hauskanpitoa.
316193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... ja sitten käräjäsalissa ja iltapäivälehtien lööpeissä hommat meni loppuun!!

Äänestä

toi loppu oli hätäsesti tehty,sitä olis voinu parantaa. muuten hyvä story.

Äänestä

"Samalla Miro tuli taakseni, ja iski kyrpänsä pyllynreiälle." OHOH! Tuo ei kyllä vaikuttanut ollenkaan kivalle.! Ei mitään "lämmittelyjä" ja liukastamista, jonka onnistunut peppupano vaatii!?!
Tosiaan loppuosa tarinasta oli lupaavasta alusta huolimatta vähänkuin juosten kustu. sori

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenna_Koo kirjoitti:

Oli lämmin kesäilta ja olin ollut ystävieni kanssa viettämässä iltaa baarissa, jossa tapasin miehen nimeltä Janne. Hän oli tumma ja komea, ja teki huumorintajullaan minuun vaikutuksen. Muutamien drinkkejä juotuani hänen kanssaan, päätin lähteä Jannen luokse baarista jatkoille.

Janne kertoi asuvansa kahden kaverinsa kanssa soluasunnossa, mutta vakuutti, että pojat tuskin olisivat kotona ja mikäli olisivatki voisimme viettää kaikessa rauhassa aikaa Jannen huoneessa.

Saavuttuamme Jannen asunnolle kuinka ollakkaan Jannen kämppikset Miro ja Tomi olivat kotona.
Pojat istuivat olohuoneessa katselemassa jalkapalloa ja juomassa vielä olutta, kun saavuimme paikalle. Ajattelin, että no mikäs siinä, vaikka olinkin haaveillut toisenlaisesta illasta, päätimme Jannen kanssa liittyä poikien seuraan, kun kaljaakin oli vielä tarjolla.

Myöhäinen ilta kului aamuyön tunneille, ja huomasin jo pikku hiljaa humalatilan vaikutuksen. Ajattelin, että tästähän ei vielä tiedä mihinkä ilta päättyy noiden kolmen nuoren komea miehen seurassa. Miro ja Tomin mentyä parvekkeelle tupakalle jäin Jannen kanssa kahden olohuoneeseen. Olin koko illan flirttaillut Jannen kanssa melko tiheään, ja poikien poistuttua paikalta vaihdoimme kuin sanattomasta sopimuksesta muutamia suudelmia olohuoneen sohvalla.

Sitten päätimme kuitenkin liittyä poikien seuraksi tupakalle. Pojat istuivat parvekkeella tuoleilla, ja koska tilaa ei enempää ollut jäin seisomaan parvekkeen reunalle. Lämpimästä kesäsäästä johtuen en ollut ottanut mukaan baariin lähtiessäni yhtään ylimääräisiä vaatteita ja nyt parvekkeella seistessäni, aloin tuntea vilun väreitä, sillä päälläni oli ainoastaan lyhyt hame ja ohut toppi. Myös pojat taisivat huomata tämän minua katsellessaan, sillä kovettuneet nännini painautuivat toppini läpi. Tunsin pientä häpeää ja yritin peittää käsillä rintojani. Sitten Miro kysyi minulta kainosti hymyillen haluaisinko tulla istumaan hänen syliinsä, niin hän voisi lämmittää minua.Hetkeäkään miettimättä menin istumaan Miron syliin.

Sillä samalla hetkellä, kun hän kietoi kätensä olkapääni ympärille, toinen avoinaisen toppini olkaimista valahti alas paljastaen toisen rintani. Yritin jo nostaa olkainta takaisin paikalle, kun Miro laski mitään sanomatta kätensä rinnalle, ja alkoi hitaasti hieroa sitä. Muut pojat kääntyivät katsomaan meitä. Silloin Miro laski vielä toisenkin olkaimeni alas, ja kuiskasi korvaani; ”kyllä mä sut lämmitän”. Miro hieroi käsillään vuorotellen molempia rintojani ja kietoi sormensa nännieni ympärille. Aloin jo syttyä toisten poikien katsellessa vierestä. Sitten Miro käänsi selkäni hänen vartaloaan vasten ja istuin hänen sylissään jalat leväällään Tomin ja Jannen edessä. Janne asteli luoksemme lähemmässä ja tarttui rintoihini kiinni ja alkoi vuorotellen imeä ja nuolla molempia rintojani.

Sitten Miro sanoi; ”kai sä näytät meille mitä sun hameen alla on”. Hetkeäkään epäröimättä nousin Miron sylistä ja laskin toppini ja hameen alas, ja seisoin nyt poikien edessä vain pienet stringit jalassani. Nyt Tomi vuorostaan astui polvilleen eteeni ja laittoi kätensä pillulleni. Hän hyväili sormillaan pilluani stringien päältä ja siirsi sitten stringien etuosaa sormilleen sivuun paljastaen jo märkänä olevan pimpsani. Tomi alkoi hitaasti nuolla klitoristani ja samaan aikaan tunsin jonkun näykkivän paljaita pakaroitani. Miro istui polvillaan takanani ja näykki ja hyväili pyllyäni, ja sitten hän veti varovasti stringieni narua taaksepäin ja alkoi pyöritellä sormiaan hitaasti pillullani Tomin samaan aikaan nuoliessa klitoristani. Hetken päästä Miro lopetti ja sanoi; ”mitä jos mennään tonne sisällä, niin saat vielä kunnon panot”.

Siirryimme kaikki olohuoneeseen. Menin ensimmäisenä sohvalle istumaan ja Janne tuli perässäni ja vetäisi stringit jalastani. Muut pojat riisuivat jo vaatteitaan, kun Janne vielä nuoli sohvalla kosteaa pilluani. Miro ja Tomi istuutuivat sohvan molemmille puolille minua ja tartuin Miron isoon sojottavaan kyrpään, ja aloin imeä sitä. Samaan aikaan runkkasin Tomin kyrpää toisella kädelläni. Leikin poikien kulleilla hetken aikaa ottaen suihin ja runkaten molempia. Sitten Tomi kehotti minua istumaan syliinsä, ja hän painoin kyrpänsä pilluuni. Samalla Miro tuli taakseni, ja iski kyrpänsä pyllynreiälle. Ratsastin Tomin päällä, Miron samaan aikaan pannessa takaapäin. Olin väsynyt, mutta vielä en ollut saanut tarpeeksi. Poikien jo lauetessa, minä halusin vielä lisää. Janne
käänsi minut nelinkotin lattialle ja työntyi sisääni takaapäin. Ei mennyt kuin hetki, ja laukesimme molemmat yhtä aikaa. Siinä vaiheessa huomasimme jo aamun koittaneet. Kiitin poikia ihanasta yöstä ja he toivottivat minut tervetulleeksi toistekin, jos kaipaisin pientä hauskanpitoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu