Onko muilla ollut niin että kun on syönyt masennuslääkkeitä, niin kaikki alkoi tuntumaan kaikki ihan samalta paskalta ja tyhjältä? Kun söin masennuslääkkeitä tuli semmonen olo ja sitä oli vielä hankalampi sietää kun todella pahaa masennusta. Silloin masennuslääkkeiden kanssa kaikki tuntui ihan samalta, ja kun lopetin ne lääkkeet tunteet taas palasivat.
Masennuslääkkeet ja
välinpitämättömyys
171021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
.. ja se kyllä siinä alussa varsinkin, kun helposti huomasin eron entiseen, niin alkoi todella tasapainoittaa ja voimistaa minua. Masennus ja toivottomuus helpotti. Pystyin alkaa töihin ja tekemään muutoinkin normaalin elämän asioita. Oli selvä ero entiseen ja vuosia olen nyt käyttänyt, lähes 10 v. - Tässä vaiheessa on aika vaikea nyt tietää, onko lääkkeestä (enää?) apua? Uumoilen, että ihan muutenkin persoonallisuuteni voi olla muuttunut toisenlaiseksi, myös 'häiriöpaikoistaan'. Olen muuttunut pahempaan, vähän kuin entiseksi, ennen fluoksetiinia, mutta en ihan niin pahoja masennus-tuskan monttuja saa. - Siis alkuvuosina ainakin ssri-lääkitys teki minut innostuneeksi sekä ikään kuin itsetunnoltani vakaaksi, en ollut niin hirveän heikon herkkä reagoimaan kaikkeean.
Kiinnosti nyt sinun kirjoitus. Mikähän lääkitys sinulla oli käytössä? Minä viime aikoina (vuosina) olen kokenut, että mikään ei oikein tunnu miltään, elämää on vain pakko suorittaa jotenkin. Yleensä pyrin menemään kaikessa siitä, mistä aita on matalin. Olen ylettömän laiska. Makailen joskus koko päivänkin pukeutumatta edes. Jotenkin, en tiedä oikein mistään aihepiiristä tai harrasteesta, että miksi pitäisi, mitä kannattaa, mitä iloa siitä ja siitä on...? Sivusta seuraten toisten ohjelmanjärjestelyjä itseään ilahduttamaan ja inspiroimaan (kuten jotakin jatkuvaa Tallinnassa käymistä, teatteria, elokuvia, pitkä kuntokävelylenkkejä...), niin koen, että kuinka ne viitsii, miten niitä huvittaa tommonen, mitä tosta saa? Minulla miltei asiaan kuin asiaan tulee asennoituminen, mitä hyötyä siitä ja siitä, ei huvita! Se on jotenkin kurjaa ja välillä hävettää, jos kuinkakin paljon joku huomaa. Luulen, että olen tylsä.
- Voiko tämmönen tulla pitkäaikaisen lääkityksen seurauksena? Oireitani on masennus, ahdistuneisuus ja jotakin pakko-oireisuutta, hiukan hyperventilaatiota... Tämä kaikki vaihtelee ja sekin, miltä päivä tuntuu, vaihtelee 'tosi huono => ikan kiva' -akselilla. En ole enää yhtään selvillä, mikä elämänkokemuksen tuntemuksiani milloinkin heittelee. Fluoksetiinia menee 20 mg ja joka toinen päivä 40 mg aamuisin.
Kun sinä sanot, että tunteet palasivat, niin mua kiinnostaisi tarkemmin, että mitä sinulle palasi? Mitä oli poissa ja mitä palasi? Keksisitkö esimerkkejä? - Kovasti funtsaan sitä, että alkaisin ihan hiljakseen jättää fluoksetiinin pois saadakseni tietää, millainen todella olen, miten voin ja miten pärjään. Ei sitä kyllä muuten tiedä! Tuo sinun 'kokeesi' on mielenkiintoinen ja minua todella uteluttaa tehdä noin itsekin.
Mikäli tarkoittanet tunteita ja seksiä liittyen suhteeseen, niin mun kohdalla tilanne on niin, että elän yksinään (oon nainen). Kaikessa tässäkin kyllä tajuan, että olen seksuaalisesti ihan kuollut ja haluton. Noh, ihan hyvä, menee tää yksin eläminen vähän paremmin. Toisaaltahan olenkin erakkomaisuuteen taipuvainen, viihdyn pitkät ajat yksin. Elämäni pelkään kuitenkin kaventuvan.
Kiitos kun/jos jaksoit kuunnella. Jotenkin avartaa kertoilla, vaikka onkin vain netti ja anonyymi. Joku vielä lisäisi, että höh-höh, kirjoittaa nyt virtuaaliystävälle. - Haukotuuuuus.
Kun minulla oli Seronil, Cipralex ja Efexor en tuntenut mitään, en vihaa, surua, syyllisyyttä, iloa, pelkoa, häpeää, välittämistä en yhtään mitään, pelkkää tyhjää. Myös jotenkin tahto kuoli en tiennyt mitä halusin vai halusinko mitään. En pystynyt itkemään en nauramaan en mitään, olin kuin kävelevä kuollut. Se oli pelottavaa kun ei tuntenut mitään. Ja kun lopetin ne lääkkeet loppui onneksi semmonen. Psyykenlääkkeistä on vaan haittaa.
Luettelet kokemuksiasi, että "en tuntenut mitään, en vihaa, surua, syyllisyyttä, iloa, pelkoa, häpeää, välittämistä en yhtään mitään, pelkkää tyhjää". Näitä kun katson, niin kyllä minä tunnen näitä kaikkia ! Ihan varmasti. Ei kai nyt noin pohjalle ja tyhjäksi voi mennäkään? Ei, en mä ihan tommonen kuitenkaan ole. - Elämä tuntuu joskus tyhjältä, mutta siitä olen keskustellut ystävien kanssa ja on jokseenkin normaalikin ilmiö. Jo pelkkä yksinäisyys, inspiroivien ihmisten ja rakastajan puutekin sit tekee!
Vielä, voin kyllä nauraa, mutta en sellaista kevyttä ja tyhjää naurua; ehkä harvemmin, mutta kyllä usein olen aika 'huvittunut'. Itku minulta ei koskaan ole kovin herkästi tullut. Luulen, että siinä olen jotenkin itkemisen häpeään sidottu.
Yleensäkin on vaikea tietää, mitä tahtoo, jos vain jonkin sortin masispotilas yleenäkin on. Tahtoo montaa asiaa, eikä osaa päättää. Ei mun tahto ole kuollut, mutta ailahtelen ja sekoilen! Ei ole aina helppo tietää, mitä haluaa, joillekin tavoitteet erittäin selvät. En ole tahdoton. Olen myös itsepäinen. Laiska olen, eikä oikein huvita.
Kiitos "terapeuteile" kuuntelusta. Pää selkis ja laitan sen nyt tyynyyn!
Ei oo tunteita. Ei itketä,ei naurata,mikään ei hätkäytä.Olen ilman tunteita.
ihmiset tajuamaan ssri-lääkkeiden vaarallisuuden.Aivot menevät ajan mittaan ja kohta makaat tosiaan vuoteen pohjalla ja tuijotat kattoa.Tunteet on poissa.Ei itketä ei naurata ja mikään ei haluta,ei mikään.Eli siis onko masennuslääkkeen tarkoitus saada ihmisestä niin sanottu "komeromuumio".Kylmä kuin jääpuikko.Ja kaikillehan tuota ssri-lääkettä määrätään riippumatta siitä,mikä on se oikea tarve ko. lääkkeen käyttöön.Ekaks labrat ja sitten vasta lääke,sanotaan kunnollisissa ja oikeaoppisissa lääketieteen oppikirjoissa.Moni ihminen on pilattu oppuiäkseem masennuslääkkeellä.Koskaan tuolta määrätyltä ns.potilaalta ei ole otettu minkäänlaista laboratoriokoetta,joka kertoisi todellisen tilanteen veren ja elimistön serotoniinipitoisuudesta.Miksi labrakokeita ei oteta??????Miksi ssri-lääke määrätään tosta noin vaan-periaatteella melkeinpä vauvasta vaariin.(liioittelin hieman,sillä alle 18-vuotiaille tuota lääkettä ei saa määrätä lainkaan!!!!).
Muistammehan kouluammuskelu ym.ampumatapaukset.Ssri-lääke oli ainakin lehtikirjoitusten mukaan kuvioissa.
ja muut psyykenlääkkeet ovat vaarallisia ja niistä on vaan haittaa. Ihmettelen itsekin miksi niitä sitten määrätään kun niistä on vaan haittaa? Ihan totta, ihmisiä pilataan masennuslääkkeillä.
Aloitit tektisi näin: "Aivot menevät ajan mittaan ja kohta makaat tosiaan vuoteen pohjalla ja tuijotat kattoa.Tunteet on poissa.Ei itketä ei naurata ja mikään ei haluta,ei mikään."
- Siis, onko ns. tutkittua tietoa tuosta, että 'aivot menee'? Sehän olis kauheeta. Mä en nyt ihan usko, että aina voisikaan tietää, miksi aivot menee. Onhan dementiat sun muut, siinäkin aivot menee, vaikkei välttämättä ollenkaan ole käyttänyt psyykenlääkkeitä elämässän. Vanhentuessa aivot menee? Alkoholi myös vie aivoja, tiedätte. Siis onkohan se ihan yleensä vain ihmisten kohtalona, että aivot voi mennä. Mistä tietää/tiedät, että just lääkitys? Entä jospa sen ihmisen psyyken sotkuinen olo, just ne vaikeudet, kuluttavat sinänsä. Ainakin mua!
pikkuhiljaa vuosien saatossa.Vuoden lääkettä syötyäni muisti meni huonoksi.Kun ei muista niin tottakai tuijottaa muistamattomana.Voimat menee pikkuhiljaa.Niin kauan kuin aivot voivat hyvin,niin ihminen jaksaa.Kaikki lääkkeet eivät vie muistia,eivätkä aiheuta huonoa oloa,eivät väsytä petin pohjalle,eivät lisää ruokahalua,eivät aiheuta muita sairauksia.
Amerikoissa on jo tutkittu monienkin masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia ja tulos on ollut monenkin kohdalla "aivojen meno",mitä sillä sitten tarkoitetaan.En tiedä.Mielialalääkkeillä ja psyykenlääkkeillä kaikilla on muistiin vaikuttava haittavaikutus!!!!
Hei. Ketjuun on tullut useampi kannanotto. - Kun mietin aloittajan kommenttia, vastausta itselleni tuolla alussa, niin olen sitä mieltä omalla kohdallani, että kyllä tunteitakin liikkuu: liikutun (en tarkoitan itkuun asi) jostakin tietystä, mikä vaatiikin tunneherkkyyttä; tunne joihinkin ihmisiin voimakasta kiintymystä ja tarvitsevuutta, vaikka ihan tässä lähelläni ei varsineisesti ole ketään, tarkoitan on sellainen kaipaus olemassa ja sillä eri kohteita; minä kaiken keskellä rakastan ja 'harrastan' huumoria, minusta on ihanaa huvittua ja nauraa hauskalle asialle, joista tilannekomiikka ja monesti ihmisten kielenkäyttö on niitä parhaita (täällä netissä tekstejä joskus saa nauraa, samoin radiossa joitakin kuulokuvia, pakinoita, siis naurattaa kyllä, pystyn nauramaan vaikka itsekseni; itku ei tule kovin hyvin, ei ole koskaan tullut paitsi tosi voimakkaassa tunnetilassa kuin puolustushuutona; olen välillä surullinen kokonaisen päivän, sitten taas on kepeä ja kevyt olo, iloakin löytyy.
Okay en selosta pidempään! Kun peilasin noihin vastauksiinne, niin en usko asian han noin ehdottoman olevan. Sen asian, että aina ihan kaiken lääkitys pysähdyttää, tappaa. Tunnenimikkeitä, mitä tässä on kuvattu, minä kyllä tunnen ja siis koen. Ihan suorilla en usko lääkkeen minua pilanneen, kun muistan niin hyvin, miten se auttoi hyvin minut elämässä ratkaisevasti eteenpäin. Siitä (onnistumisista) voin hedelmää kantaa vieläkin.
Lääkärini ei koskaan kiinnitä huomiota, kuinka kauan lääke on mennyt. Ensi kerralla voin muuten vain kysyä, että voiko mäin kauan... Sillä, ohjeissahan yleensä on, että lääkitystä otetaan noin puoli vuotta ja sitten se tulee purkaa alas. Ajatelkaa, miksi sitten on tuo ohje kuitenkin? Jotakin vartenhan se on. Olisiko kuitenkin niin, että 'aivot tässä ovat kutistumassa' pikku hiljaa, mutta siitä ei kukaan ja mikään ole vastuussa. Minä itse kyllä, kun pistää miettimään, ja kyselemään, että voiko todella fluoksetiinia ottaa noin kauan?
Anteeksi pitkäveteinen kirjoitukseni (terapiaa mulle), mutta alan tutkia asiaa. Kyselen sekä alan pudottaa lääkitystä. Vuosia sitten kokeilin lopettaa, mutta putosin tosi pahaan, kurjan olotilan monttuun, ihan säikähdin. Pitäisikö sitten vain kestää pahakin masennuksen ja paniikkiahdistuksen monttu, jos lopettaa lääkkeen. Valitettavasti, mulla ei nyt tähän asiaan ole sopivaa lääkäriä. Toisaalta Te olette myös viisaampiakin. Itsenäisyys on ihan kiva juttu ja lääkärini antaa mun toimia, kuten hyväksi näen. Entä, jollei hänellä ole riittävästi tietoa näistä lääkkeistä? Hän ei ole psyki. - Hyvää yötä. Onnea teille, jotka olette kuivalla ja, silti(kö?) voitte ihan hyvin. Ettehän sitten ole kipeitä olleetkaan? ...
masennuslääkkeet Cipralex 20mg ja Efexor 175 mg, tunsin silloin ihan normaalisti surua, välittämistä ja negatiivisiä tunteita, mutta ajan myötä ne hävisivät ja kaikki tuntui vaan samalta ja tyhjältä. On hankala selittää miltä minusta tuntui, mutta jotenkin tunnekylmältä, pysähtyneeltä, patoutuneelta ja kuolleelta. Se oli pelottavaa, lopetin ne lääkket ominpäin koska en halunnut semmosta. Onneksi tunteettomuus loppui, kun lopetin lääkkeet.
Se 'ero' tässä kokemisen maailmoissamme kyllä on, että mulla ei ole koskaan ollut noita kahta just mainitsemaasi lääkettä. Ainoastaan tämä fluoksetiinipohjainen Seronil, aiemmin se oli Fluoxetin-nimellä. Cipralex ja Efexor ovat hiukan eri sarjasta, vaikuttava ainekoostumus erilainen kuin fluoksetiinissa. - Enpä tiedä, mutta mielenkiintoista on tietää sinusta. (Ootkohan sinä mies? Minä nainen.)
Mulla tuttu, jolla monta vuotta ollut Cymbalta ja hän ainakin itkee, nauraa, raivoaa ja tunteilee eri asioista - käsittääkseni ihan normaalisti. Lisäksi hänellä unilääkettä. Hänellä on erilaisia vaivoja, mutta tuo tunnepuoli vaikuttaa suht' normaalilta kyllä. Hän on lämmin ja välittävä ihminen; välillä sitten asioille tosi vihainen ja vaativa, joskus hetken katkera, kunnes taas löytää toisenlaiset asenteet. Ihan monipuolinen mielestäni on tunne-elämänsä!
Kirjoitat "...jotenkin tunnekylmältä, pysähtyneeltä, patoutuneelta ja kuolleelta. Se oli pelottavaa, lopetin ...". Varmaan kamala olo tuolloin. Kuinka sinä saatoit lopettaa ja jatkaa elämää, kuten ymmärrän, sitten paremmin. Tästä tulee mieleen, että et ollut ns. tarpeeksi potilas saamaan tuollaista lääkitystä? Sillä, kokemukseni on, että jos psyykenlääkkeeseen (minkäänlaiseen) ei ole oikeasti tarve, siitä silloin tulee paha olo, outo olo, vaikuttaa kummasti. Ihan kuin ihmisessä tarvitsee olla se syy (aukko), mihin lääkkeellä yritetään auttaen vaikuttaa. En voi uskoa, että tarkoitus olisi "tappaa" ihminen noin kuin kuvaat, että sinun sisäiselle maailmallesi kävi.
Hyvää kevättä sinulle ja tosi ihanaa, jos jakselet suht. ok ilman mitään lääkityksiä. Yritänpä ryömiä perässä! (Muille: Tämä aina eritt. henkilökohtainen, yksilöllinen kysymys.)
Olisiko vastausta sitten siinä, että pahaa kärsimystä vetävät psyyken tosi potilaat palaisivat käyttämään entisen aikakauden masennukseen-ahdistukseen käytettyjä lääkkeitä, ja ns. rauhoittavia lääkkeitä yleensäkin. Näitä vain oli ennen, kun pakko oli saada lievitystä. Joskus pelkkä uneliaisuuskin sentään oli parempi, kuin hirveä psyykkinen tuska. Sitten tulivat nämä uuden polven ssri- ja snri-lääkkeet, joista kokemukset varmaan vähän kekeneräisiä vielä. Niissä ei samaa väsyttävyys- ja lihottavuus-ongelmaa kuin noilla entisillä.
Onko langalla ketään, joka on palannut käyttämään vain ns. rauhoittavia ja/tai psykooseihinkin tarkoitettuja vanhoja lääkkeita avuksi elämäänsä? Ihan heti olisi vaikea uskoa, että jos nuo auttoivat esim. selviämään työelämässä, niin miksi eivät ssri't nyt sitten. Miten ne voisi ihan tyhjänpäiväisiä olla, sillä jotkut psyykenvaivoista kärsivät eivät voi valita kyllä-ei-akselilla lääkkeenottoa. (?)
Ainakin näin ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä voin sanoa että ssri-lääkkeet on tuoneet kovasti helpotusta elämään. Ilman lääkettä olisin jatkuvasti pelokas ja saisin paniikkikohtauksia pelkästään ajattelemalla autossa matkustusta tai kauppaan menoa.Vaikka kuinka yrittäisin järkeillä näitä tilanteita ei se helpottaisi oloa riittävästi.
Tietenkin kaikista paras tilanne olisi ettei tarvitsisi käyttää mitään keinotekoisesti valmistettua lääkettä särkylääkettä tai muutakaan, mutta miten vaikka diabeetikko pärjäisi ilman insuliinia tai vaikeasta tulehduksesta kärsivä ilman antibiootteja.
Varmasti tutkijat kehittävät vielä uusiakin keinoja vaikean ahdistuksen ja masennuksen hoitoon. Katsoin äskettäin videon jossa pakko-oireista häiriötä sairastavalle miehelle annettiin jonkinlaista stimulaatiota aivoihin ja hänen oireensa helpottuivat sillä. Kaikenlaisia vaihtoehtoja hoitomuotoja uskon tulevaisuudessa ilmaantuvan.
Onhan kyllä minullekin. Allekirjoitan mielelläni tuon, mitä itsestäsi tähän laitoit. Miksi ihmeessä olla niin ssri- tai muita psyykenlääkk. vastaan, jollei vaihtoehtoja ole. Onhan elämässä PALJONKIN epätäydellisyyttä, eri asioissa, mikään ei ole täydellistä täällä elinaikanamme. Siinä on tosi pieni murune, jos/kun jollakin jokin ssri menee. Minäkin kyllä olen lääketieteen pystyvyydestä auttaa syvästi kiitollinen. Tottakai ihmisiä 'pelotaa', että nyt psyykeen lääkettä, aivoihin ihan. Mutta ne sitten ovat varmaan terveitä, aika terveitä, jolloin kokevat että on vara valita ja polskuttavat eteenpäin ilman. Hyvä vertaus on just tuo diabetes, samoin jokin korkea verenpaine, osteoporoosi, sydänlääkitykset... Onhan noita vaikka mitä apuja. Ei ole mitään syytä pitää psyykenlääkkeitä huonompina ja halveksittavimpina apukeinoina pysyä jossakn tasapainossa.
Minullakin taipumusta ylihengitykseen ja ylistressitiloihin, huolestuneisuuteen liiallisesti sekä kuulemma on jotenkin pakkoneuroottinen luonne. Tähän katson saavani apa ssri:stä plus tarvittaessa rauhoittavasta, ja olen tosi onnellinen avusta. Elän suht' normaalia elämää ja hallitsen itse asioitteni hoidon.
Voih kun sinulla hakalat oireet ja ne varmaan tuottavat rajoituksia ja vievät kovasti energiaasi. Niin, järki ja järkeily näissä ei aina yhtään auta, eikä tiedostamiset. Mielenkiintoista kirjoitit tuosta aivojen stimulaatiosta. Minäkin tiedän jonkun joka äärimmäisiin ahdistus- ja itsetuhokohtauksiin sai toisessa maassa jonkin opeaation aivoihin ja - parani! Upeeta. Kyllä uskon, että vaivojemme takana yhtälailla on aivojen rakenne ja eritykset, joita voi korjata. Kaikkea ei voi tiede tietää. Eipä tiedä syövästäkään ihan kaikkea. - Koetetaan rämpiä. Hyvää pääsiäistä ja otetaan se, kuka tahtoo, hengellisenä asiana. Heippa.
kun yhtä lääkettä aloittaa käyttää esim. verenpainelääkettä,niin silläkin lääkkeellä on haittavaikutuksia.Tästä seuraa haittavaikutuksiin määrätään lääke,jolloin jälleen tuo toinen lääke aiheuttaa myös joitakin haittavaikutuksia.Kohta on kierre valmis ja päällä on jokin psyykenlääke,jolla on tuplasti haittavaikutuksia.
Eli jos ihmiselle aloitetaan yksikin lääke johonkin sairauteen,on lääkkeitä syötävä koko elämänaika.
Ihminen,joka ei aloita lääkkeidensyömistä,vaan turvautuu mihin tahansa muuhun hoitoon vaikkapa akupunktioon,säästyy monelta vaivalta ja tuskalta,monessa tapauksessa masennukselta,ahdistukselta,paniikilta,sekavuustiloilta,päänsäryltä,pahoinvoinnilta ym.
Ajattelemisen arvoisia asioita.
Lääke nyky-yhteiskunnassa on itsestäänselvyys.Lääkkeettömiä vaihtoehtoja ei osata ajatella.Omiapa rahojaan ihmiset jakelevat!Tosin,rahalle tulisi saada laadukasta vastinetta.
minä aloitin vhh-ruokavalion, hoidatin kilpirauhasen ja lisämunuaiset kuntoon, syön lisäravinteita, olen kaiken seurauksena laihtunut... Kun on kilpirauhanen hoidettu kunnolla, olen kestänyt stressiä paljon paremmin ja vaikeaa mulla on ollut. Minulla on hyvä vaihtoehtolääkäri. Tämä on minun tarinani.