Oletko petturin kannalla?
Wonterghem
Haluamme kuulla mielipiteesi
7233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
loikkaa tohtori Halla-ahon puolueeseen ja hänet tullaan näkemään eduskuntavaaleissa halla-aholaisten listalla!
Halla-aho aio vaikuttaa edelleen perussuomalaisissa? En ole kuullut, että olisi vaihtamassa leiriä! Järkevintähän hänen on pysyä lestissään ja pyrkiä peruslistalta eduskuntaan. Äänestäjät eivät oikein tykkää niistä leirinvaihtajista. Katsokaas miten kävi esim. Pietun. Ei tainnu monta ääntä vaaleissa tulla. Olisko kannatus ollut parempi, kun olisi pysynyt ns. "lestissään" ja ymmärtänyt sen, ettei hänestä ihan puoluesihteerin tehtävään ole, ainakaan vielä tuolla kokemuksella. Sitten kun kasvaa tehtävien myötä on asia erikseen. Eihän sitä heti johtajaksi!
mitään varmaa. Hän on poliittisesti viisas, ja hänellä on myöskin moraalinen oikeus siihen, koska noin toimiessaan hän kunnioittaa Soinia toimimalla kuten Soinikin toimi.
On kuitenkin selvää, että tohtori Halla-aho ei voi halveksia omia äänestäjiään samalla alhaisella tavalla, kuin miten Soini kohtelee heitä. Hyvin monet halla-aholaiset jättäisivät Halla-ahon, mikäli Halla-aho jäisi Persuihin. Minä en ikinä tule äänestämään ketään ehdokasta Persujen listalta enää ikinä.
saattaa saada uusia äänestäjiä lähtijöiden tilalle. Tämä hänen kannattaa ottaa huomioon!
tehnyt selväksi, että Halla-aholla ja halla-aholaisilla ei ole mitään asiaa Soinin puolueessa tai puolueeseen.
"Mäenpää on
Kirjoittanut: wonterghem 21.2.2009 klo 15.42
rehelisin suomalainen ja suomen asianajaja jonka tiedän."
__________________________________________________
"yhteinen sävel
Kirjoittanut: wonterghem 21.2.2009 klo 19.23
minä, olavi, ja suomen sisu 6.03. suomen puolesta ja mahdolisiman ison siniristin kansa."
turha näitä on täällä tivailla?