Minua ihmetyttää tämä nykyajan kauhutarinoiden levittelyn suosio. Ihan kuin se olisi normaalia, että naiset repeävät aina niin pahasti, ettei tarvitse paskaa pidätellä enää koskaan. Tai että aina synnytyksessä menisi joku pieleen. Kipu olisi aina sietämätöntä, eivätkä kivunlievitykset toimisi. Kätilöt olisivat aina viime vuosisadalta, ja lääkäritkin aina oven takana odottamassa imukupin kanssa.
Kun odotin esikoistani, luin tätä palstaa usein. Olin aivan kauhuissani. No, synnytys ei ollutkaan mikään "helppo", mutta täysin parantuneena sitä elellään, enkä edes revennyt pahasti. Ensimmäisen asteen repeämät vaan. Kivunlievitys toimi, salin kätilöt olivat ihania.
Joskus synnytys vaan kestää ja kestää, eikä sille välttämättä voida mitään, eikä se tee synnytyksestä huonoa tai epänormaalia. Synnytykset ja ihmiset ovat myös erilaisia, jonka vuoksi on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja kivunlievitykseen, ponnistukseen jne.
Odotan nyt toista lastani, ja minua melkein raivostuttaa lukea täältä pelkkiä negatiivisia asioita.
Ymmärrän kyllä, että ihmisluonto on sellainen, että vain epänormaalit asiat nostetaan esiin, ja kun palsta täyttyy huonoista kokemuksista, on helppo kokemattomana uskoa, että on normaalimpaa epäonnistua kuin onnistua.
Ja vaikka tänne kirjoitettaisiinkin positiivisista asioista, ne eivät koskaan saisi yhtä paljon "uutisarvoa" kuin negatiiviset, ja sellaiset topicit häviäisivät bittiavaruuteen alta aikayksikön.
Tahdon vain sanoa, että on normaalia saada normaali synnytys. On normaalia saada repeämiä, ja on myös normaalia parantua niistä täysin. On normaalia, että kivunlievitys toimii, ja on normaalia, että kohdalle sattuu hyvä kätilö.
Synnytys on normaalia, ja on normaalia jatkaa sen jälkeen normaalia elämäänsä normaalin perheensä kanssa!
Kun odotin esikoistani, luin tätä palstaa usein. Olin aivan kauhuissani. No, synnytys ei ollutkaan mikään "helppo", mutta täysin parantuneena sitä elellään, enkä edes revennyt pahasti. Ensimmäisen asteen repeämät vaan. Kivunlievitys toimi, salin kätilöt olivat ihania.
Joskus synnytys vaan kestää ja kestää, eikä sille välttämättä voida mitään, eikä se tee synnytyksestä huonoa tai epänormaalia. Synnytykset ja ihmiset ovat myös erilaisia, jonka vuoksi on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja kivunlievitykseen, ponnistukseen jne.
Odotan nyt toista lastani, ja minua melkein raivostuttaa lukea täältä pelkkiä negatiivisia asioita.
Ymmärrän kyllä, että ihmisluonto on sellainen, että vain epänormaalit asiat nostetaan esiin, ja kun palsta täyttyy huonoista kokemuksista, on helppo kokemattomana uskoa, että on normaalimpaa epäonnistua kuin onnistua.
Ja vaikka tänne kirjoitettaisiinkin positiivisista asioista, ne eivät koskaan saisi yhtä paljon "uutisarvoa" kuin negatiiviset, ja sellaiset topicit häviäisivät bittiavaruuteen alta aikayksikön.
Tahdon vain sanoa, että on normaalia saada normaali synnytys. On normaalia saada repeämiä, ja on myös normaalia parantua niistä täysin. On normaalia, että kivunlievitys toimii, ja on normaalia, että kohdalle sattuu hyvä kätilö.
Synnytys on normaalia, ja on normaalia jatkaa sen jälkeen normaalia elämäänsä normaalin perheensä kanssa!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oon kyllä niin samaa mieltä sun kanssa.Ite miettinnyt tätä juttua kauan, että mistä näitä kauhujuttuja sikiää.Jotkut kai haluaa tehdä itsestään anti-sankarin? mulla la heinäkuussa, ja kuolema kait korjaa siinä vaiheessa. ;) onhan tää jo kolmas että varmana repeen ja kuljen vaipat housuissa lopun elämää.kätilöt tulee olemaan aivan hanurista,lääkärit ei osaa laittaa edes puudutusta.ja seksielämä..sitä tuskin enää tulee olemaan kun on niin löysä ettei tunnu missään, paitsi jos mies pistää kahluusaappaan jalkaansa ja polkee sillä:).eihän lihaksia pysty treenaamaan...nojoo,sori lähti vähän käsistä..
Mäkin oon ensisynnyttäjä ja mua ottaa päähän ku kaikki on niin negatiivisia synnytyksen suhteen kyllähän se nyt varmasti kipeetä ottaa mut kai nyt jotakin hyvää on ollut edes?esim"epiduraali auttoi hyvin kipuihin"Eikä mitään "mikään kivunlievitys ei auttanut,melkein kuolin" .Inhottavaa kuulla ettei oo ollut mukavia kätilöitä,tai mikään sairaala olossa ei vissiin oo ollut mukavaa ruokakinko on ollut niin pahaa et joutu kotii asti olla syömättä??
Kaverit on ollut ainakin positiivisia synnytyksen suhteen hekin nuoria tosin n.19vuotiaita.Täällä varmaan valittaa sellaiset ihmiset jotka on niin kyllästynyt elämäänsä.Ei niitä lapsia tartte sit hankkia jos noin pahaa tekee synnytys ja niist pitää kertoilla järjettömiä "kauhutarinoita"täällä keskustelu palstoilla voi jesus!!!
Netissä on vähän tylsä puhua niistä "tavallisista" synnytyksistä, koska niitä suurinosa synnytyksistä kuitenkin on. Niissä ei ole mitään erikoista = ei ole mitään kerrottavaa tai se ei ketään kiinnosta.
Osa naisista, jotaka ovat kokeneet vaikean synnytyksen, haluat varmasti jotenkin ylistää itseään kun ovat sellaisesta koettelemuksesta selvinneet ja ns. kilpailevat kuka on selvinnyt pahimmasta. Huom! OSA näistä naisista, ei kaikki!
Joka tapauksessa synnytyksiä on yhtä monta erilaista kuin on synnyttäjiäkin. Suomessa synnyttäjät ovat kuitenkin hyvissä käsissä. Mielestäni ensisynnyttäjien ei kannata pyöriskellä näillä synnytyspalstoilla, nämä tarinat luovat vain TURHAA pelkoa.
Onko ihmisellä jotenkin luontainen pyrkimys vältellä realismia?
Repeämät, eritteiden karkailut, yhdyntäkivut, väljentyminen ja tuntohäiriöt sekä vatsanahan roikkuminen ja muut sellainen nyt vain ovat osa useita lapsentekoprosesseja. Episiotomia tehdään melkein jokaiselle ensisynnyttäjälle, joskus tarpeen vaatiessa, joskus ei. Eihän tuo alakerta voi mitenkään olla ruhjoutumatta, kun sieltä puskee noin kolme kiloa ehtaa ihmistä. Toisille tulee pahemmat komplikaatiot, toisille vähemmän pahat. Sitä kenelle ne pahimmat sattuvat kohdalle, on mahdotonta ennustaa. Minusta on hyvä, että synnytyksestä annetaan realistista tietoa ensisynnyttäjille, niin pettymykset ja negatiiviset tunteet eivät ole niin voimakkaita silloin, kun pitäisi keskittyä lapseen. Kun hankkii lapsia, on oltava valmis kaikenlaiseen, sillä mitä vain voi sattua. Miksi elää pilvilinnoissa? Nykyäänhän ei onneksi ketään pakotea lastenhankintaan.
vaikka miten siitä vitsiä heitätte mutta kun tuo kuvauksesi voi osua aika lähelle jonkun oikeeta elämää, valitettavasti.
Ehkä joku voi "kilpailla" siitä miten paljon on kestänyt, mutta minusta siinä ei todellakaan ole kilpailemista!!!!! Voiko kärsimyksen määrää jotenkin mitata ja kuka päättää kuka kärsii eniten?!?
Kun on kokenut tuollaista, tulee aika paha mieli miten kaikki suhtautuu asiaan. Saa olla kyllä ihan yksin, edes keskustelupalstalla ei saa kertoa miltä tuntuu... ja varoittaa toisia, kene tilanne vastaa omaa tilannetta, EI peloitella: jos yksikin komplikaatio vältetään sillä että äiti tietää vaatia tiettyjä asioita, eikö se silloin ole hyvä asia, että puhutaan näistä ongelmista?!?
jos joku ei kestä tosiasioita, niin ei kannata lukea näitä juttuja! Ei kiitos kärsimysä enää kenellekään...
ja tietenkin, näitä ongelmatapauksia todella vähän kaikista synnytyksistä, suurin osa menee "normaalisti" onneksi!!! Lukijakin voisi suhteellisuudentajua pikkuisen miettiä..
Niin, anteeksi jos loukkasin.ON tapauksia, jossa kaikki ei suju hyvin, ja en missään tapauksessa ole siitä vahingoniloinen tms!! päinvastoin.Mutta kun odotin esikoistani, miehelleni hänen naispuoliset työtoverit kertoilivat synnytyksestä täyttä potaskaa.En jaksa niitä nyt tähän kertoilla...Kuitenkin monet naiset joilla synnytys on mennyt kaikinpuolin ookoosti, paisuttelevat tarinoitaan.Ihan oikeasti.Se että synnytys sattuu ja koskee, on normaalia, eikö? itselläni oli tarkoitus kuuluttaa niitten perään, jotka valehtelevat synnytyksestä jostain syystä, tehdäkseen itsestään "sankarin". en tarkoittanut heitä, joilla tosiaan on jotain mennyt pieleen.En halunnut (idioottimaisella?) huumorillani ketään loukata.
Jos joku on kokenut synnytyksen vaikeana ja rankkana kokemuksena ja haluaa kirjoittaa synnytyksestään, sekö tekee hänestä kilpailijan ja itseään ylistävän kärsijän? Tuskinpa vaikean synnytyksen tehnyt näin ajattelee, vaan näin tuntuvat ajattelevan muut, juurikin ehkä synnyttämättömät ihmiset, jotka haluavat olla ilkeitä tai ovat peloissaan.
Omasta synnytyksestä kirjoittaminen on terapeuttista ja tapa käsitellä vaikeakin synnytys pois mielestä kummittelemasta. Eihän kenenkään tarvitse näitä synnytyskertomuksia lueskella, jos ne liikaa ahdistaa. Joukossa on paljon kertomuksia hyvin sujuneista normaaleista synnytyksistä, jotka synnyttäjä on kokenut jopa helpoksi. Minä olen lukenut netistä tällaisiakin kertomuksia vaikka kuinka monta.
Heti synnytyksen jälkeen, kun asiat ovat vielä hyvin pinnalla, on kokemukset tietysti erityisen rankkoina mielessä. Juuri silloinhan niistä varmaan eniten kirjoitetaan, kun asiaa halutaan käsitellä, kun se mielessä pyörii. Naisen mieli on siitä ihmeellinen, että aika kultaa hyvin nopeasti muistot ja moni hyvin rankankin synnytyksen kokenut muistelee myöhemmin synnytystä lempeämmin ja on menossa ehkä uudelleenkin synnyttämään suhteellisen rauhallisin mielin.
Siinä olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että turhanpäiväinen synnytyksen kauhistelu ja mustamaalinen on typerää ja kaappaa monen ensisynnyttäjän mukaan pelkoon. Omakohtaiset synnytyskertomukset eivät puolestaan tätä ole.
Synnytys on luonnollinen osa elämää. Naisen kroppa on tehty se kestämään ja naisen kroppa pystyy tähän tapahtumaan. Synnytyksessä, niin kuin elämässä ylipäätään, voi tulla vastaan yllättäviä käänteitä ja rankkojakin hetkiä. Mutta hyvin sujunut synnytys voi olla jopa mukava kokemus kivuista huolimatta. Vaikeastakin synnytyksestä palautuu useimmiten yllättävänkin nopeasti. Ja se mikä on synnytyksen "palkka", onkin sitten sellainen asia, jonka eteen miltei jokainen olisi valmis kokemaan synnytyksensä vaikka uudelleen, jos sen palkan pitäminen sitä tarvitsisi.
Mielestäni synnytystä ei kannata turhaan liikaa pelätä eikä liikaa suunnitella, sillä etukäteen ei käänteistä ikinä tiedä. Synnytykseen liittyviin asioihin kannattaa kuitenkin etukäteen hieman tutustua, että tietää vähän mitä ehkä voisi haluta kokeilla. Näin ei ole ihan vain muiden vietävissä.
Mikä ihme siinä on joidenkin ämmien niin helevetin vaikeeta ymmärtää, että joku ei halua yhden yhtä repeämää alapäähänsä?! "Vain pieni repeämä" "Vain pieni viilto". Jep. Mutta kun joku ei halua yhden yhtä viiltoa tai repeämää. Voi herranjestas kun se on vaikeaa ymmärtää.
Ja joo ei kuule kiinnosta kuinka monta kertaa joku on käynyt lääkärissä tulehtuneen sektiohaavan takia. Kuinkahan monta kertaa joku on käynyt tulehtuneen epparin?!?! Ja mielummin tulehtunut haava masussa kuin alapäässä. Ei tarvitse tuputtaa omia mieltymyksiään muille!!
PS. nykyään ei ole kenenkään PAKKO edes hankkia jotain perhettä!! ai että ärsyttää tämä viktoriaanisella aikakaudella eläminen.
Muuten mitähän ihmettä se kenellekkään kuuluu, jos haluaa saada lapsensa sektiolla, tai ei saada ollenkaan? Miksi täytyy koko aika tuputtaa tätä alatiesynnytystä? Onko oma alapää niin levähtänyt, että haluaa katkerana muillekin saman kohtalon? Naisethan tunnetusti ovat toisilleen kateellisia.
Ja joo joo, kuulkaas verorahoilla maksetaan niin paljon muutakin kuin nämä ah niin "turhat" sektiot. Hajotkaa siihen. Sitä paitsi, kenenkään ihmisen terveys ei saa olla kiinni rahasta. Jos sektiosta ajatellaan näin, niin hyvä on, sitten en itsekään halua enää maksaa veroa narkkareiden hoidosta, ylipainoisten leikkauksista ja diabeteksen hoidosta, enkä mistään sulkijalihaskorjausleikkauksista enkä mistään. Just joo, ihan kun joku terve ihminen voisi OIKEASTI ajatella näin?
Taidat olla hiukan väärässä topicissa.
Eihän tässä kukaan mitään tuputa, vaan tarkoitus oli keskustella siitä, onko kauhutarinoiden viljely järkevää, ja miksi sitä tehdään?
Myöskään sektiosta ei ole puhuttu mitään.
Onko "huhhuh" vakiosanasi, kun tunnut hokevan sitä koko ajan? Ei tämä elämä niin ihmeellistä ole... "huhhuh sentään, huhhuh"
Ai no nyt mä ymmärrän yskän. Sä olet se toimenpidekammoinen terveydenhoitoalalla työskentelevä henkilö, joka haluaa sektion.
Kannattaa relata hiukan. Pahoittelen, jos tökkäsin arkaan paikkaan.
Nyt haukut väärää puuta, mutta jos se helpottaa niin ihan miten vain.
MINÄ pahoittelen myös jos osuin arkaan paikkaan. Ja ei, et sinä osunut ollenkaan väärään paikkaan, ihan turhaa sinun pahoitella mitään :D
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kyllä sitä turhempaakin rahaa syydetään kuin sektiot. Mutta, olen myös äärimmäisen ylpeä synnytyksestäni, se on hienoin kokemus koko elämässäni! Pari tikkiä tuli, mutta sillä ei ole minkään maailman merkitystä. Olisin ollut todella, todella pettynyt jos olisin joutunut synnyttämään sektiolla. Mutta tämä ei kuitenkaan tee minusta yhtään sen parempaa. Alkaa kuitenkin kyllästyttää tämä iänikuinen taistelu alatiesynnytys vs. sektio.
joko tahallista pelottelua tai terapiakirjoitusta. Toivottavasti niistä on hyötyä kirjoittajalleen, ja toivottavasti kukaan ei ota niitä aivan todesta.
Synnytys on maailman luonnollisin juttu, ja lähes kaikki selviytyvät siitä hengissä, monet vielä seksihaluisina ja -kykyisinäkin, onhan monissa perheissä useampia kuin yksi lapsi.
siellä kaikki näyttää helpolta ja mukavalta. kukaan ei ees pahemmin huuda tai kiroa.
no tuskin ikäviä näytettäskään..
oikein etsimällä etsinyt näitä huonoja synnytyskokemuksia netistä, jotta löytäisin itselleni kohtalotovereita, sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtäisivät minua. MUTTA en ole löytynyt YHTÄÄN. En ainuttakaan.
Ja sitä paitsi, jos ei halua revetä tai muutakaan, niin ei ehkä kannata hankkiutua raskaaksi, sillä synnytyksessä on kuitenkin aina omat riskinsä, vaikkakin suurin osa synnytyksistä sujuu ongelmitta.
Olisin kirjoittanut huonosta kokemuksestani tälle palstalle, mutta ketjun luettuani en uskalla. Ei täältä minulle näytä löytyvän kohtalotovereita tai edes empatiaa, olisinhan kirjoitukseni jälkeen kamala ihminen, joka vain haluaa pelotella muita naisia... *pyörittelee silmiään*
ymmärrän ärtymyksesi, mutta omalla kohdalla voin esikoiseni syntymän jälkeen sanoa, että antaisin melkein mitä vain, jos joku olisi minulle kertonut aikoinaan mitä kaikkea voi synnytyksessä mennä pieleen. Itse lueskelin vain neuvolan antamia opuksia, joissa synnytys selitetään pääpiirteittäin ja positiivisella tavalla.
Omassa synnytyksessäni meni lähes kaikki mahdollinen pieleen. Ja tästä olen katkera! Kukaan ei kertonut minulle tulevista vuosia kestävistä ongelmista omalta tai lapseni kannalta. Tiesin, että "onhan se alapää hetken vähän kipeä"... en tiennyt, etten kuukausiin istuisi tai kävisi vessassa ilman kyyneleitä. En tiennyt, että saattaisin joutua jälkeenpäin korjaaviin leikkauksiin, huomaa monikossa! En tiennyt, että lapseni voisi vammautua.
En usko, että kukaan haluaa kilpailla paremmuudesta siinä, miten paljon kipua joutui kestämään tai mitä vaurioita sai. Katkeruutta se enemmänkin on, ja halu varoittaa muita.
Itse olin sinisilmäinen ja avoimin mielin synnyttämään mennessäni. ja kirosin jälkeenpäin, ettei kukaan minua varoittanut tulevasta. Ei kukaan! Itseäni taas ärsyttää suunnattomasti synnytyksen hehkutus, vaikka lopputuloksena onkin lapsi. Kokemani jälkeen meni kuukausia, ennen kuin pystyin nauttimaan ja iloitsemaan vauvasta kaiken järkytyksen jälkeen. Lisäksi kaikki jälkitoimenpiteet minulle sekä vauvalle masensivat vielä enemmän.
Minä olin raivoissani koska en tiennyt. Olen vieläkin. Ja katkera, koska minulle ei kerrottu faktoja. Ja olen ensimmäinen myöntämään, että olen katkera.
Ja minä kuljin kuukausia vaipoissa! Ja minä vihasin ja häpesin joka sekuntia siitä ajasta!
Ymmärränhän minä sen, ettei aina kaikki suju oppikirjan mukaan. Ja senkin, että on terapeuttista purkaa tuntojaan kirjoittamalla.
Olen pahoillani teidän puolestanne, joilla synnytys ei ole sujunut hyvin. Eihän se minullakaan hyvin sujunut, muttei sitä nyt ihan kauhutarinaksikaan voi luokitella.
Se, mikä itseäni juuri eniten ärsyttää on se, että ainoastaan nämä huonot kokemukset nousevat esiin. Kirjoitukseni ei ollut tarkoitus arvostella yksittäisten henkilöiden kirjoituksia, vaan ottaa kantaa siihen, että vaikka muuta voisi kuvitella, on normaalimpaa saada se tavallinen synnytys ilman suurempia komplikaatioita, kuin se, että kaikki menee pieleen.
Kuten jo ensimmäisessä viestissäni mainitsin, olisi hyvä, että ensisynnyttäjätkin tietäisivät, että on tavanomaisempaa, että kaikki sujuu ihan hyvin, vaikka tätä palstaa lukiessa ei niin voisikaan kuvitella!
LA joulukuussa että mistä niitä kauhutarinoita synnytyksestä löytyy?? Oikeesti, mä haluaisin niitä lukea, mutta en niitä mistään löydä...
Tarinoita pitää kertoa tai enemmin totuuksia, jotta odottaja tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Aina ei voi henkilökuntaan luottaa ja mielestäni ensisynnyttäjiin suhtaudutaan usein heikosti kätilöiden puolelta.
Itselleni ensimmäisessä synnytyksessä osui ammattitaidoton henkilökunta ja toisessa synnytyksessä erittäin pätevät ihmiset. Ehdin jo tuomita koko ammattikunnan, kun en tiennyt paremmasta. Nyt tiedän, että kaikki on tuurista kiinni tai omasta tietämyksestä. Jos yksikin synnytys kuolema, estetään kauhutarinalla sillä on merkitystä. Toisaalta kertomukset voivat lisätä pelkoa. Kertomuksia lukiessa pitäisi osata poimia ne asiat joista on hyötyä.
Omia neuvoja on ensisynnyttäjälle.
-vaadi "palvelua" itse olet asikas ja kaikkea ei tarvitse sietää
-kysele paljon lapsen voinnista ja miksi toimintaan mitenkin
-vaadi kätilön vaihtoa, jos kemiat ei toimi ja vaihto mahdollinen
-kysele miten voit itse edistää synnytyksen kulkua, liikkuminen jne..
-sydänkäyriä hyvä saada paljon odottaessa, ultra ei kerro aina totuutta
-elä ole yksin, pyydä miestäsi vaatimaan asioita, jos et itse pysty
-tee yhteistyötä, jos sinulle mahdollisuus suodaan, minulle tätä mahdollisuutta ei suotu vain olin ilmaa
-jos kaikki menee pieleen, vaadi paperit hoitojaksosta ja katso ovatko ne totuudenmukaiset, valittamiseen on aikaa 3v
Tämän jälkeen minua pidetään katkerana synnyttäjä ja sitä olen. Minua helpottaa vain se, että useampi lääkäri on todennut synnytykseni olevan kauheaa luettavaa. Onneksi papereihini kirjoitettiin totuus osittain. Ainahan kauhutarina on yhden ihmisen näkemys, mutta osa näkemyksistä ikävä kyllä pitää paikkaansa.